sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Olenko rasisti?

Nimittäin on alkanut entistäkin enemmän ottaa pattiin kun naakat tulee isona parvena ja ahmii pikkulinnuille tarkoitetut pähkinät kitaansa, repii rasvapötkötkin palasiksi ja syö. Ei ennen ole talvehtinut kuin ehkä pari kolme naakkaparia, nyt niitä on usean kymmenen parvi. Ei köyhän eläkeläisen rahat riitä semmosen haaskalintuparven ruokkimiseen. Ei minua haittaa oravat, tikat, harakat tai närhet, niin kauan ku eivät tule kerralla kaikki seutukunnan yksilöt. Ei haittais naakatkaan, jos niitä tulis vaan muutama. Muttaku taivaan pimentävä, mustana lepattava parvi.

Tänäaamuna herättivät kjakkati kjakkati -huudollaan. Ihan hyvä että herättivät, kello oli jo melkeen puoli yhdeksän. Tosin yöllä tuli taas valvottua. Miehellä on kova nuha ja sillä oli eilen nenä ihan tukossa ja se sitä manas. Ehdotin avaavaa nenäsuihketta - ei hän tykkää siitä. Ehdotin Duactia, ja sellaisen se sitten melkein jo otti, mutta sitten luki netistä, että sitä ei suositella alkoholin kanssa (mitä lääkettä nyt suositeltais?) ja alkoi pelätä saavansa välittömästi maksavaurion, jos syö lääkkeen kun oli juonut jo kaksi kaljaa. Vei lääkkeen pois ja haki uuden kaljan. Hieman esitelmöin aiheesta "voi aiheuttaa joillakin yhteisvaikutuksia" versus "alkoholin on todettu aiheuttavan syöpää". Etenkin kun se mahdollinen yhteisvaikutus ei olis ollu ees mikään maksavaurio vaan pelkkä lääkkeen vaikutuksen vahvistuminen.

No tuloksena tietysti se, että se korisee ja kurluttaa siinä vieressä kun yritän nukkua. Meni hermo ja tuuttasin nukkuvalle miehelle nenäsuihketta... aukeni edes toinen rööri että mieki sain lopulta unen päästä kiinni. Ku miehän olin taas jo ehtiny nukkua ennenkuin se tuli sänkyyn, heräsin siihen ja sitten en saanu sellasessa ääniefektimaailmassa enää unta.

Eilen käytiin Lohjalla. Vähän niinku ex tempore. Mies halusi kuvata Kässän talon, jonka torni on vino, mutta juuri tasan siinä, mistä se olis halunnu sen kuvata, oli auto parkissa. Ei siis onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla.
Mutta sitten kun sillä suunnalla oltiin, niin käytiin kuvaamassa Paavolan tammi myös, siellä oltiin viimeksi kuvaamassa elokuussa 2016, kuopus muisti. Oli nytkin mukana poikakaverinsa kans.
Minusta tuo oli jotenkin vaikuttavampi nyt kuin kesällä. 

Lapset lähtee tänään Keski-Suomeen, mun ei tarvi pitkään aikaan huolehtia koululaisten kuljetuksista ja siitä meneekö juna ajallaan ja ehtiikö sillä kouluun vai pitääkö kuskattavat viedä koululle asti. Tiiän kyllä, että loman loputtua ihmettelen, että miten se niin nopeesti meni...

torstai 15. helmikuuta 2018

Kaikenlaista sohlaamista

 Kattokaa, blogisti on ottanut pitkästä aikaa valokuvia! Enimmäkseen vanhoja otoksia ollu viime aikoina, sun muita kuvituskuvia. Jotenkin tykkäsin tuosta asetelmasta, kun kasasin bataattikeiton ainekset leikkuulaudalle ennen niiden pilkkomista kattilaan. Bataatti on hienon värinen möykky. Jos mun vatsavaivat johtuu ärtyvästä suolesta niin bataatti olis rajoitettavien kasvisten joukossa ja sipuli peräti vältettävä.

 Sopan sain tehtyä kun oottelin kaupunkireissua, mutta mitään muuta en. Hienosti oli suunniteltu, että poimin sitten kaksi lastani ja yhden lainalapsen (vävykokelas) ennenkuin lähden kaupungilta kotiin, mutta sit ne haluskin muuhun kauppaan kuin Lidliin, kun Lidlin nuudelit on pahoja ja pitää olla Mamanuudelia ja sitä tiettyä paahtoleipää ja ties mitä. Sit yks lapsi unohti mitä oli sovittu ja oli kävelly asemalle ku olin sitä koululla hakemassa ja sit toisten kans sovittiin että kävelevät kaupalle, minne se aseman lapsikin tuli, ja kaupalla tuli selväksi että kuopus oli unohtanut ostaa uusia sarjalippuja eli kaupasta piti ajaa taas asemalle ennenkuin päästiin kotimatkalle.

 Mt-hoitaja sano edellisellä kerralla, että viiminen kerta olis tää, mutta nyt se kuitenki laittoi mulle uuden ajan, tällä kertaa lyhyemmän ajan päähän. Psykiatristakin puhui ("me olemme saaneet tänne psykiatrin"!) mutta mie arvelin, että semmonen vain tyrkyttää lissää lääkettä tai toista lääkettä tai sanoo "on tullut markkinoille tällanen uusi lääke" joka maksaa omaisuuden kuussa ku sillä ei oo Kela-korvaustakaan vielä. Tuttu juttu. Aivan turhaa kaikki.

 Ostin kaupasta ystävänpäivän kunniaksi gluteenittomien muffinien tekotarpeet. Tuollainen valkosuklainen kuorrutepussi oli jo ennestään, mutta en osannu käyttää sitä. Ohessa epätaidonnäyte.
 Ehkä olis pitäny lämmittää se hieman notkeammaksi. Itse en pidä valkosuklaasta, mutta kuopus tykkää. Valkosuklaahan ei ole edes suklaata, sen enempää kuin kahvimaito kahvinmakuista maitoa.

 Anteeksi kaikille kun en oo jaksanu niin toivotella yp:vää - se on täällä blogistaniassa ja muualla somestaniassa semmosta, että jokainen toivottaa omalla sivullaan kaikille hyvää päivää, sitten kaikki vastaa siihen että hyvää päivää sinullekin - ja ovat myös omalla sivullaan toivottaneet kaikille hyvää päivää, johon sitten kaikki on vastanneet hyvää päivää sinullekin. Sitten vielä toivotellaan irrallisille hyvän päivän toivottelijoille hyvää päivää. Se alkaa tuntua jo velvollisuudelta, sitten miettii että olenkohan nyt varmasti toivottanut tuolle ja sillekin, loukkaantuuko se jos unohdin... ja mie oon muutenkin sellanen joka ei suuremmin välitä mistään päivistä. Sit jos välitän ja teen vaikka muffinsseja, saan syödä itse kaiken. Anteeksi; muffineja.

 No nyt se perheen kolmas mahdollinen syöjä on kipee, tuli töistä kesken kotiin ja nukkua tuhisee tuossa sohvalla kuumeisena ja räkäisenä, vuorostaan. Vähän epäreilua minusta, kun se on paiskinu töitä pitkää päivää ja tehny perjantain sisään - niillä on sellanen systeemi tuossa vuorossa - niin pomo vaan sano että "sullahan on huominen muutenkin vapaa". Kyllähän sisääntehdyt tunnit pitäs hyväksi lukea, vaikka tuleekin kipeeksi. Ei sairasloman pitäs niitä jo tehtyjä tunteja vähentää. Sitä vaan on sit altavastaajan asemassa, jos alkaa ryttyillä tuollaisessa asiassa, missä pomo on eri mieltä.

 Ja mikä niitä kuvattavaksi tyrkyttäytyviä naisia vaivaa? Seuraava oli kutsumassa kotiinsa. Siinäkään ei herra kuvaajan mielestä ollu mitään kummallista. Piti keskustella muutamista asioista sitten, saa nähdä täytyykö sama keskustelu käydä jokaisen ekshibitionistin ja narsissin kohdalla erikseen.

 Mun flunssa alkaa talttua, mutta jo toisena aamuna se on ajanu mut viiden jälkeen ylös, kun päähän on sattunu. Tohtori Google sanoi, että jos kipeiden onteloiden kohdalta turpoaa, pitää mennä lääkäriin, ja aamulla naama tuntu oudolta ja peiliin kattoessani näytti kyllä kuin otsaontelon kohdalla olis ollu tyyny, mutta se oli vaan normaalia aamumuodottomuutta naamassa. Laskeutui normaalin minun naaman näköiseksi minuuteissa, eikä oo aamun jälkeen ees särkeny.

 Piti tilata tytöille lomareissuun liput lauantai-illaksi, olinkin tilannut ne sunnuntaiksi. Hyvä minä. Mutta ei niillä tuntunu olevan mitään sitä vastaan. Musta ei oo nykyään mitään asiaa hoitamaan, ees junalippuja en osaa ostaa oikein...

keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Jurnuti

Nyt tulee The Day After Tomorrow! "Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen uusimmassa kuukausiennusteessa on Suomen alueella nähtävissä tavanomaista kylmempiä lämpötiloja helmikuun viimeiseltä viikolta ainakin maaliskuun puoliväliin saakka. Pitkiin ennusteisiin liittyy kuitenkin aina merkittävää epävarmuutta." t: Ilmatieteenlaitos.

Pitää tehä linnuille ainaki kunnon rasvapähkinäpötköjä. Toisaalta kaupastakin saa vissiin aika hyviä, jos ostaa niitä kalliimpia missei oo jauhoja. Toisaalta en tiedä onko mulla enää rahaakaan tilillä. Ehkä pitää kuitenkin priorisoida ja ruokkia perhe ensisijassa. Miksei mistään enää saa tavallista sian läskiä? Jos saakin, niin kovaan hintaan, vaikka se on lähinnä jätettä. 

Ahdistaa henkisesti ja fyysisesti. Jälkimmäisen takia en viittiny mennä joogaankaan, lienee liian aikaista kun pienikin ponnistus rasittaa kohtuuttomasti. Tänään on viimeinen mielenhoitajan aika. Sinne sumppuun pitää taas ajaa ja vielä kahteen kertaan, kun haen tytön sieltä myöhemmin pois. Mikään ei ole erityisen huonosti, ja silti elämä tuntuu niin raskaalta taas. Ja taas tätä tyhjän valitusta. Tekisin sille kyllä jotain, jos osaisin. Yritän ainakin olla kuormittamatta lähiympäristöäni sillä. 

Viiden jälkeen tänään piti nousta ylös, kun päätä särki niin julmetusti eikä migreenilääke auttanut, vaikka taas tuntui ihan migreeniltä se. Tupla-annos ibuprofeenia auttoi. Ensimmäisen kerran mies joutui jo lähtemään sohvalle mun kuorsauksen takia. Eipä mua auta siinä tilanteessa edes töniä, kun kuorsaan kaikissa asennoissa. Ja nyt on vielä räkää ja tukkoisuutta lisäksi. Ja miehellä pitkä vuoro, tekee kymmenen ja puolen tunnin päiviä - onneksi sentään on perjantai vapaa. 

Ihmettelen kyllä tätä mielialalääkettä, miks se tekee aina tätä että ensin tuntuu tehoavan hienosti ja sitten vaikutus palaa lähelle nollaa? Placebovaikutus? Hehkutin niin kovasti tätä sillon syksyllä, että olinpa tyhmä kun olin niin kauan ilman lääkettä, mutta olin unohtanut että näinhän näiden kanssa käy joka kerta. En mie ihan tyhjästä ollu vetässy sitä ajatusta, ettei lääkkeet tehoa. Pitäskö sit niinku aina lopettaa ja pitää tauko ja sit alottaa taas ja saada pieni boosti? Niistä ei kuitenkaan tuu yhtä pahat laskut ku amfetamiinista - ei sillä että olisin kokeillut, mutta muuten vain tiedän. Tietolähteeni ampui haulikolla päänsä tohjoksi sittemmin. Olis vaan niin kiva joko a) jaksaa tätä elämää niinku normaali ihminen tai b) päästä lepäämään. C) saada niin paljon rahaa että voisi turvata perheen elämän ja ostaa itelle Lapista erämaamökki, jonne sais mennä lepäämään aina ku siltä tuntuu ilman, että tarvis kärsiä huonoa omatuntoa. D) semmoset lääkkeet, että vois ees yönsä nukkua heräämättä päänsärkyyn ja joutumatta nousemaan sianpierun aikaan vain siksi, ettei pysty enää makaamaan. No niin, taas kaadan sitä turhaa valitusta tänne. 

Mies sanoi aamulla että tekisit jotain kivaa, mutta kun mikään ei ole kivaa. Kuuluu taudinkuvaan. 

Kuva ei kuulu tautiin eikä juttuun mitenkään

tiistai 13. helmikuuta 2018

Laksiaistiitsai

Kylläpä viirus nyt kurittaapi. Väsyttää koko ajan ja oikea puoli päästä on kipee. Korva ja ontelot ja silmä ainakin. Sais ruveta meneen ohikin jo.

Lauantai-sunnuntaiyönä oli kuopuksen poikakaverikin yötä, kun ne oli kattomassa sitä peliä täällä ja pojalla olis ollu pitkä matka "kotiinsa". Hieman pitkin hampain myönnyin siihen, kun tämmösestä erakosta on muutenkin niin vaikeaa jos on vieraita, saati yötä, saati sillon ku on niin kipee ettei jaksa mitään tehdä. Jotenkin ei haluais, että kukaan vieras kattoo mua sairastamassa, räkäsenä ja kurjana. Sunnuntai-maanantaiyönä jäi hiiri loukkuun kitumaan niin, että miehen piti keskellä yötä lähteä lopettamaan sitä. Voi niitä kun ne tänne sisälle tunkee...

Esikoinenkin sanoi eilen aamulla olevansa kipeän oloinen, mutta ei se sit enää päivemmällä ollu, vaikka jäi kotiin. Tais olla lorvikatarri.

Näin unta museojunista, joita yritin kuvata, mutta en saanu puhelimen kameraa toimimaan ja sit ne oliki muuttunu hevosiksi, joista yhtä jouduin sitten taluttamaan. Tyypillistä unille, ettei puhelin toimi tai sitä ei löydy. Ennen en kyllä kuvaamisesta oo unta nähny, oon vaan yrittäny soittaa yksykskakkoseen tai miehelle, enkä oo onnistunu. Yhtäkkiä tuota unta muistellessa muistin, että näin toistakin hevosunta. Jos joku unikirjan omistava haluaa tulkita, niin eka hevonen oli sellanen "tavallinen", kiiltäväkarvainen tummanruskea mustaharjainen lämminveriheppa, jonka kanssa olin ystävä ja halailin ja se omalla tavallaan halaili takaisin. Se oli lämmin ja turvallinen ja luja. Toinen, talutettava heppa oli vähän pidempikarvainen harmaa. Hieman pelkäsin sitä, niinkuin yleensä normielämässä pelkään hevosia.

Sit mun unessa vieraili myös "niksauttaja" joka korjas kiputilan mun selästä, sen toinen nimi oli Carson (Tex Willeristä) ja se oli ilmeisesti romani tai puoliksi sellainen. Tai sit maahanmuuttajataustainen. Se söi nakkeja.

Tänään kun vein aikaisempaa kouluunmenijää junalle, ei ollu enää pimeä puoli kahdeksan maissa. Täytys melkeen rukata ajastimella kulkevia valoja, palavat jo/vielä valoisalla. Kevät!? Ahistaa. Nostin lääkkeen annostusta, näinköhän se on taas tätä, että ensin tuntuu vaikuttavan, sit ei enää toivottua vaikutusta tule vaikka kuinka nostais annosta, sit on viekkarit kun purkaa turhaa lääkitystä pois.

Myöhempää kouluunmenijää viedessä huomasi, että on laskiaistiistai; lapsivaellus kohti pulkkamäkeä oli kohtuullinen. Nopeesti laskin 50-60 lasta menossa ja osa perillä - luultavasti melkoinen ruuhka tiedossa, kun ei se mikään kovin iso mäki oo. Mäkiä riittää, mutta pulkkamäeksi soveltuvia ei. Puita ja kiviä liikaa.

En jaksa. Meen nukkumaan.

lauantai 10. helmikuuta 2018

Virus

No minut se ainakin valloitti, se flunssapöpö. Illalla oli lämpöä ja aivastutti ja nyt on koko pää tukossa. Toisen puolen poski- ja otsaonteloa pakottaa. Suurin osa poskiontelontulehduksista menee itekseen ohi, mutta onhan tää inhaa. Ei voi ees olla peiton alla sängyssä potemassa, kun olo on hankala eikä henki kulje sitäkään vähää kumollaan ollessa. 

Mutta eipä multa mitään tänä viikonloppuna odotetakaan, esikoinen on siellä missä melkein aina viikonloppuisin ja mies menee sinne kuvausreissulleen, voi olla että kuopus menee mukaan mutta ainakin se menee illalla kattoon jotain kaverinsa sählypeliä. Saan kaikessa rauhassa sääliä itteeni yksin kotona, ja koiria kun eivät pääse lenkille. 

Tänä talvena mulle on muotoutunu sellanen rutiini, että illalla, kun käytän koiria viimeisen kerran pihalla, katon lintulaudan tilanteen ja lisään siemeniä, jos tarvii. Talipalloja, jos tarvii. Aamulla, kun käytän niitä aamuasioilla, laittelen sit pähkinöitä tarjolle vähintään yhteen paikkaan. Tällä viikolla huomasin, että aamut alkaa valjeta jo aiemmin. Tai sit oon ollu tavallista myöhempään liikkeellä... kohta ehtii jo linnut paikalle ennen mua. Vaikka kyllähän ne aikaisimmat on jo pimeän aikaan syömässä, ne alempiarvoiset jotka ajetaan pois lintulaudalta kun muut tulee.

Niin se lääkärikin soitti, oli epäileväinen ettei muka voi olla semmoset kuulontutkimustulokset. Ja niin huolellinen kun se hoitaja oli, moneen kertaan sen rajapinnan kävi läpi että ei varmasti ollu epäselvää, missä asti alenema meni. Ei tehdä mitään sille. Otin uudelleen puheeksi nukkumisen ja kuorsaamisen, se aiko laittaa seuraavaksi lähetteen unitutkimukseen, jossa oon jo kertaalleen 6 vuotta sitten ollut. Muistan olleeni, mutta en muista millon - tiedän että minusta on kuva niissä remeleissä, mutta en löytäny sitä ku etsin. Ite olisin tykänny enempi siitä, että se olis laittanu mulle lähetteen korva-, nenä- ja kurkkulääkärille. Nyt saa oottaa taas ties kuin monta kuukautta sitä tutkimusta eikä asiat etene mihinkään sillä välin, eikä se ylimääräinen kudos mun kurkussa ainakaan vähene. 

torstai 8. helmikuuta 2018

Kalvakka otus

Kuulo on tutkittu, onneksi tinnitus oli lähestulkoon poissa silloin. Muuten tulokset olis ollu vielä huonommat. Nytkin oli selvä alenema. Yllättävän raskasta oli kököttää siellä kopissa hiljaa paikallaan, kun pään kääntäminenkin kuului kuulokkeissa kahinana ja niskan narinana, hyvä että hengittää uskalsi. Remonttimiehet pöristi poraa välillä ja hoitaja ryskäsi sen nappulapöytänsä kanssa välillä niin, että koppikin heilui. En tiedä miks sen piti niin riehua. Mutta mukava hoitaja oli. Puhelias. Ja sillä oli mulle aikaa. Ja antoi jo valmiiksi lääkärin soittoajan, mun ei tarvi sitä ite hoitaa.

Kuopus on flunssassa, oli yli 38 illalla kuumetta. Surkean kuuloinen pikkuinen. Se ei oo usein noin kipee. Saa nähdä miten äkäinen pöpö se onkaan ja valloittaako koko perheen.

Heräsin viideltä ilosella päällä ja valmiina tarttumaan toimeen, mutta taas se voima karisi pois ennen kuin pääsi alkuun. Ei oikein voi alkaa imuroida kun puolet perheestä nukkuu, kuopuskin niin huonosti nukkunut flunssansa takia niin ei viitsi sitä turhaan herättää. Eilisestä saakka mun ylävatsa on ollu kipee, liekö se sappi taas. Herätessä ok, mutta kahvin jälkeen taas kipee. Mutta eipä oo ollu nyt pää kipee, se on onni!

Tällä viikolla mies hätisti mejän jääkaapista ulos tällasen hämpin:
Jääkaapista! Se oli varmaan tullu kaupasta joittenki vihannesten mukana, en ymmärrä miten se muuten olis jääppiin joutunu. Ei mikkään pieni otus. Toivottavasti ei mikään myrkkyhämähäkki tai valloittajasellainen, koska nyt se sit hiippailee jossain täällä nurkissa. Eihän me voitu sitä uloskaan viiä, pakkaseen, toisaalta hämähäkki jääkaapissakaan ei oo kiva ajatus. Parempi nurkissa vain.



tiistai 6. helmikuuta 2018

Miksei kukaan huomauttanut

...että olen pöljä. (Tarkemmin ajatellen on mulle niin sanottu, mutta ei tän asian takia...) Yhdeksän vuotta - no, ehkä kahdeksan ja puoli - oon ähissy sellasen pulman kanssa, että astiakaappi on tiskikoneen kohdalla, ja aina tiskikonetta tyhjentäessä on vaikea laittaa astioita sinne, kun just kohdalla ammottaa se avonainen luukku. Varsinkin korkeammille hyllyille vaikeaa yltää laittamaan astioita.

Viime viikonloppuna yhtäkkiä älysin, että meillä on täsmälleen samanlainen kaappi siinä kaapiston toisessa reunassa, mutta siinä oli kuivatavaroita. Kahvia, sokeria, kauraryynejä yms. Meillä ehkä oli ennen keittiöremonttia se järjestys sellanen, ja jatkoin vaan samaan malliin. Hitsit, vuosikausia oon ärsyyntynyt asiasta, joka olis ollu niin helposti korjattavissa! Nyt sain sen homman aikaiseksi, samalla kävin kuivakaapin tavaroiden päiväykset läpi. Saa nähdä kuinka monesti joutuu aukoon väärää kaappia mukia hakiessaan...

On muuten hirveä rumba Nousiaisissa sen veden kanssa. Ei Äänekoskella ollut tuollaista kloorausmeininkiä ja huuhtelua ja vedenlaskua, vaikka sielläkin likavettä livahti juomaveteen, joku ameebakin siellä vissiin uiskenteli. Kloorille allergiset ei kiitä.

Tänään taas tuli väsymys, eilinen oli väliä ettei tehny mieli mennä nukkuun päikkäreitä. Jossain oli tutkittu, että rikkonaiset yöunet, heräily ja päiväunien tarve voi olla merkki varhaisesta Alzheimerin taudista. Sekin vielä lisäksi siihen tautirepertuaariin, mikä "voi olla".

Nukkumisen sijasta lähdin ulos, koiratkin jollain lailla tarkeni kaksinkertaisilla vaatteilla ilman sukkia ja kenkiä pienen lenkin... takaisin tullessa kyllä jo piti välillä kantaa. Kummia jäämöykkyjä tuli jalkapohjiin niille, ja varpaat oli ihan punaiset. Ehkä lenkki oli pienuudesta huolimatta vähän liian pitkä. Eilen illalla puin niille sukat, tein puolijuoksua sellasen puolen kilsan kakkalenkin niiden kans, oli kamalan inhan kylmä ja sen lisäksi vielä viima. Sit mun piti kävellä uudelleen yksin se sama lenkki lampun kans ja etsiä matkalle pudonneet sukat...

Eikä ees väsymys lähteny ku hetkeksi. Ihan kuin olis unihiekkaa silmissä. Ja kummallisen nopeesti hengästyin, kyllä mie nyt normaalisti oon jaksanu nuo mäet kiivetä ilman, että ihan voimat lähtee ja keuhkot pakahtuu. Pitäskö tautirepertuaariin laittaa myös sydämen vajaatoiminta?

Pelottavia kelejä on luvattu. Noin niinkuin autoilijan kannalta. Mulla on huomenna se kuulontutkimus vihdostaviimen, menee joogavuoro taas siinä. Samoin kuin loppukuusta eläinlääkäriajan takia - sainpa sen sterilointiajankin vihdostaviimen tilattua. Tottakai sopiva aika sattui keskiviikkoaamupäiväksi. Kuulontutkimusaika tuntia ennen joogan alkamista, periaatteessa voisin ehtiä jos siinä ei mee kauaa, ja eläinlääkäriaika on vartti joogan loppumisen jälkeen, siinä jo tekee vähän liian tiukkaa. Toivottavasti toinenkin koira ei lykkää juoksuaikaa just tähän väliin sitten.

Sipuli kukkii :)