tiistai 18. heinäkuuta 2017

Yksi vielä

No niin, hyvä kun en hävittänyt niitä muurahaisia, ei se kuulemma kannata. Ei ne tuossa kuivakkopenkissä haittaa, mutta kylläkin sellasissa paikoissa, missä kuljetaan ja seisotaan ja ne kiipee jalalle ja puree...

Totesin tänään, että onpa mukavaa, kun koirat ei naura mulle jos vahingossa tulee väärä sana jonkun oikeamman sanan tilalle. Niin, niillehän mie täällä höpötän. Kelles muulle. Ei naura vaikka kuinka änkytän, useimmiten kuuntelee (vaikkei ymmärräkään) eikä ignooraa mua. Reissussa huomasin miten vähän mieskään minua kuuntelee. Sitten monta kertaa meinasin alkaa jostain jutteleen, ja totesin että no ei sitä kuitenkaan kiinnosta, ja olinkin hiljaa. Mun jutut on niin pieniä ja tylsiä.

Olis kutsu rippijuhliinkin viikonloppuna, tekis erakolle hyvää mutta on niin vaivaannuttavaa siellä vieraiden seassa virsiä laulella. Kyseessä on poika, joka on tytöille tuttujen poikien pikkuveli, jonka kanssa ei oikein kenelläkään meistä ole mitään tekemistä. Kutsu tuli kortilla oikein jokaisen etunimen kera, ettei ole epäilystäkään, etteikö meitä kaikkia ole sinne nyt kutsuttu. Pitäskö etsiä joku tekosyy täältä [klik]...

Ei pitäs ylipääätään ajatella, ajattelu tekee mielen murheelliseksi.



maanantai 17. heinäkuuta 2017

Matka ja mehupurkkitalo

Perjantaina sain palkan taannoiselta työviikonlopultani ja kyselin mieheltä, mitä tehdään kun ollaan kaksin ja on luvattu lämmin viikonloppu. Ehdotin vaivihkaa minilomaa Puumalan suunnalla, kun siellä on kaunista ja miehelle löytyis kuvattavia maisemia. No ei se halunnut Puumalaan, mutta ajatus toiseen suuntaan lähtemiselle alkoi itää. Porin ja Reposaaren nurkathan on meille mieluisia, mutta kun sattui juuri Pori Jazz-viikonloppu niin eihän siellä ollut vapaata majoitustilaa. Lisänä vielä tuulivoimaloiden rakentajat.

Merikarvialla sijaitsevassa Mericampingissa oli yksi mökki vapaana, pienin ja lähinnä merta. Ollaan joskus ennenkin siellä käyty perheen kanssa. Yön hinta 25 euroa, mikä kertoikin siitä että mökki oli todella pieni. Olisko ollu vajaat kymmenen neliötä.
Mökki rannalta kuvattuna. On se siellä!
Mutta se oli tosiaan muutaman kymmenen askeleen päässä merestä ja näkymät portailta oli hienot.
Vähän vähemmän puita niin olis ollu vielä hienommat. Mutta sisällä oli kaikki mitä viikonloppuyöpymiseen tarvitsikin:
Jääkaappi, kahvinkeitin, sänky ja pöytä. Kaksi tuolia. Kaappi, jossa oli kyllä jotain muuta tavaraa, esim. ruokailuvälineet joista ei tarvittu kuin lusikkaa kahvin mittaamiseen. Koska eihän tuolla ruokaakaan voinut laittaa tai lämmittää. Toki leirintäalueella olis ollu joku yhteiskeittiö, jos olis ollu itellä kattilat sun muut.

Auringonlasku mökin edessä rannassa, tiirat siellä lenteli ahkeraan. 


Aamulla lähdettiin sit Reposaaren suuntaan, visiteerattiin niissä paikoissa missä yleensä sielläkäydessä, mutta tiivistettiin kaikki yhteen päivään ja kyllähän me mentiin ja ajeltiin sitten melko ahkerasti.
 Mäntykallossa oli hieno vene, joka oli melkein mun kaima :) 

Reposaaren Junnilanlammen (järveksikin kutsuttu) rannalla oleva  Ankkalinna. Junnila on leirikeskus, jonka paikalla aiemmin oli porilaisen apteekkari Robert Junneliuksen kesäpaikka. Vanhat rakennukset on palaneet tai purettu lukuunottamatta tuota Ankkalinnaa, jossa siipikarja talvehti. Varmaan ollu aika ankeaa niillä talvehtiminen. Hienot valurautaiset rappuset meni tuonne "linnanharjalle".
Juu, kiipesin sinne kyllä :) Tuo paikka on suosittu valokuvienottopaikka, varmasti noilla rappusilla on muutamakin hääpari kuvattu. Lauantainakin siellä oli jonkun hääparin kuvaukset.

Kylältä bongasin myös nuokkukarhiaisen, jonka kukat on valtavat! Hieno kasvi. Sitä ei Suomessa esiinny enää muualla kuin Reposaaressa, ja sinnekin se on tullut paarlastikasvina. Luulin, että oon jo Reposaarestakin kaiken nähnyt, mutta niin vain löytyi tuollainen ihan uusi tuttavuus.

Pihlavassa käytiin pizzalla, ja olikin ihan sairaan hyvä pizza ja paljon juustoa siinä! Oon syöny vehnää niin, että maha pömpöttää kuin tiineellä lehmällä. Pakko taas välillä olla ilman. Pihlavassa oli Meri-Porin vahvin mies -kisat.

Saunottiin hienossa puusaunassa lauantai-iltana, ja yöllä oli hieno auringonlasku taas. Tämä kuva mökin pihalta. Taivaan väri vaihtui moneen kertaan. 

Mun taivaan väreihin sointuvaa iltapukueleganssia (taustan pyyhe ei kuulunu siihen sentään, vaikka tyyliin oliskin sopinut :P) olin enempi sirkuspellen näköinen kuin ne sirkuslaiset, jotka siellä harjoitteli. Mutta pääasia, ettei tullu kylmä saunan jälkeen, oli aika raikas tuuli siinä meren äärellä. Hyttysiä ilmaantui vasta lauantai-iltana, muuten saatiin olla ihan rauhassa niiltä. Mikä oli onni, koska mökin ovi oli hieman hatara:


Se tuuli olikin tosi paikallinen, huomasin sunnuntaiaamuna kun lähdettiin. Kävelin koirien kanssa hieman etumatkaa ja mies tuli autolla perästä, ja heti kun olin päässyt rannalta vähän kauemmas, tuli ihan tukala helle. 

Paluumatkalla poikettiin Lankoskella ja Onnenkoskella. Samannäköiset kosket med samannäköiset sillat.

Tänään sitten sataa ja koirat nukkuu reissusta väsyneenä. Itsekin nukuin peräti yhdeksään ja näin unia ihmispaljouksista, pienistä hevosista ja talosta, joka oli rakennettu mehupurkeista. 

perjantai 14. heinäkuuta 2017

Pionia pännii pihalla

Joku sillä on, ku se on noin kitukasvuinen ja yksi pieni nuppu on, mutta siitä tuskin kukkaa tulee. Ei se oo tuon kummempaa kukkimista suorittanu vuosiin. Siirsin sen kalliokilpien seasta avarampaan paikkaan monta vuotta sitten, ja tiesin kyllä että pioni ei tykkää siirtelystä, mutta on se sen jälkeen jo pari ihan ookoo kukkaa vääntänyt, mutta nyt se on alkanu surkastuun. Niitä on kaksi pientä siinä. Olisko juuret joutunu liian syvälle? Tosin en oo kauheesti lannoitellutkaan. Ehkä sitä pitäs hoitaakin välilllä.

Punapäivänkakkara kukkii, peräti yksi on edes lähellä sitä väriä, mikä oli siemenpussin kuvassa. Mielestäni ne oli oikeasti punaisia siinä kuvassa. Kirkkaan tai tumman punaisia. Valkoisessa akileijassa on paljon kukkia, mutta se taitaa olla ainoa, mikä on selvinny tähän asti. Ne kaksi muuta puskaa on vissiin hävinny, se sininen minkä nuppuja keväämmällä kuvasin, onkin vanha, jo pihalla aiemmin ollut. No yksi pieni läpäre on akileijan lehtiä, mutta se ei kuki.

Ensimmäinen puutarhamansikka on kypsynyt.

Kivikkopenkin villimansikoita söinkin jo. Ihme homma, ettei koirat oo niitä jo syöneet...

Nää oranssikeltanot on kyllä mun lemppareita. Ei haittaa, vaikka leviävät! Noiden väri on niin hieno. Tuossa näkyy se mehitähtikin. 

Jaloleinikeillä, niillä huolella esikasvattamillani ja pihalla kertaalleen uuteen penkkiin siirretyillä näyttäs olevan kolme kukkavartta. Ehkä ne ihan kaikki ei sit suuttunu siirrosta...

Lapset on taas poissa kotoa. Esikoisen kanssa suunniteltiin pankkireissua eiliselle, mutta lopulta se kuitenkin meni poikaystävän kanssa hänen autollaan omille pankkiasioilleen... itse soitti ja varasi ajan ja nyt se itse hoiti ne asiansa ja päällimmäinen tunne mun mielessä on tyytyväisyys, vaikka pieni nurjamielinen tarpeettomuuden tunne tai haikeus yrittää nostaa siellä taustalla päätään. Lapseni on aikuinen. Suhtaudun luottavaisesti siihen, että se pärjää elämässä, ja se on saanut/valinnut (kumpikin sana on huono tähän) mielestäni luotettavan tuntuisen ja järkevän poikakaverinkin, joka esimerkiksi ensimmäiseksi autokseen hommasi hyväkuntoisen, siistin ja suht uuden perheauton sen sijaan, että olis ostanut jonkun egonpönkitysritsan. Tosin hieman äitinsä tossun alla se vieläkin on (ei oo paha asia välttis!) kun ei uskalla sille sanoa, että itse omasta halustaan värjäsi tukkansa - äitinsä luulee, että mejän tyttö pani sen värjäämään, ja oli marmattanut, että "kyllä sen pitää kelpuuttaa sut sellaisena kuin olet". Poika arvelee, että ei se uskois, vaikka sille sanois, ja mie uskon sen kyllä. Oikeasti en osaa nähdä esikoista pakottamassa ketään värjäämään tukkaansa... ihan varmasti kyseinen nuori mies kelpaa tytölle ihan sellaisenaan <3

Kuopus taas... jotenkin vain en osaa luottaa siihen, että se tekis oikeat ratkaisut elämässään. Se ei mun mielestä ajattele järkevästi, vaan menee ns. sydämen mukaan tai senhetkisen mielialan mukaan tai omien luulojensa ja kuvitelmiensa mukaan. Pelkään, että se rikkoo itsensä tai hommaa itsensä pahaan tilanteeseen, ja vielä puolitoista vuotta mulla on jotain valtaa yrittää pitää sitä erossa semmoisesta, mutta sitten sekin on täysi-ikäinen ja saan murehtia ihan ittekseni. Ehkä ajattelen niin vain siksi, kun se ei puhu mulle ajatuksistaan, syvimmistä tunnoistaan ja sen sellaisista, mitä esikoinen taas on jutellut mulle aina.

Sanovat, että joo, nuorimmasta ne äidit aina pitää kiinni eikä osaa päästää irti, mutta kyllä tämä lapsi on niin erilainenkin kuin isosiskonsa. Kuten sanottua. Kyllä se kuuntelee ja joskus jopa uskoo, mitä sille puhutaan, mutta kaikesta ei edes huomaa etukäteen puhua. Hyvä esimerkki sen luonteesta on se, että se kerran pienenä mietti, että miltähän se näyttäis ilman kulmakarvoja. En muista mitä sanoin sille, mutta mulle ei tullu mieleenkään, että se vois ajella ne pois ihan vaan kokeillakseen, miltä näyttää ilman! Olishan tuota nyt voinu kokeilla vaikka valokuvasta muokkaamalla kulmakarvat pois, mutta se piti kokeilla itse. No, jonkin aikaa se sit kulki lippis silmillä sen jälkeen. Se on niin rakas just semmosena hupsuna itsenään, mutta tämä maailma on niin kamala paikka eikä elämän erinäisistä kokeiluista välttämättä selviä vetämällä lippistä silmille. Mutta mun pitää vaan tottua ajatukseen, että se on sen elämä. Ei mun, vaikka olen sen alulle auttanut.

tiistai 11. heinäkuuta 2017

Muurahaisia

Mulla on yksi mehitähti, jonka sain jouluna, ja päätin viimein istuttaa sen ulos, kun kärsikin niin kovin siinä umpipurkissaan. Meinasin sen tuonne mun kivipenkkiini laittaa, josta pakkaset on tappaneet suurimman osan kivikkokasveista... joku maksaruoho siinä vielä sinnittelee. Ahomansikkaa, huopakeltanoa ja oranssikeltanoa oon siihen siirtäny, ja pari hauskaa heinätupsuakin siihen on ilmestynyt. Mehitähden aioin panna tuohon koiran kohdalla olevaan nurkkaan.


Nostin kiven, ja heti sen alla ihan paljaaltaan oli muurahaisten kotelovarasto. No, olis pitäny tietenki hävittää pesä, kun niin teen kaikille pienten kiukkusten murkkujen pesille, mitä löydän (paitsi että se Raidin muurahaissirote on yhtä tyhjän kanssa) mutta en raaskinut. Niin hädissään ne alko siirtään lapsenkehtojaan turvaan... kuvasin vain kännykän intervallikuvauksella.

video
Loppuvaiheessa alko kuva jo heilua kovasti, kun hyttyset ja varmaan ne murkutkin puri ja pisti ja jalatkin puutui...

Täysi-ikäinen tyttäreni tarjosi minulle ruuan kiinalaisessa ravintolassa tänään. Niin se aika kuluu - mie oon sitä syöttäny ja nyt se syöttää minua.

Nuoremman tyttären poikakaveri oli käymässä. Ei mikään äidin unelmavävy, mutta eipä ne äidiltä lupia kysele. 

perjantai 7. heinäkuuta 2017

Ruusuja, huijareita ja sitruunahyvää

Onko kukaan lukijoista ruusutietäjä, että osais sanoa onko tämä villiruusu vai ei? Mikä se vois olla? Googlettelin villiruusuja, ja niissä ei ollu tuollaisia kerrottuja malleja. Tämä pensas on lymyillyt mejän pihalla pihlajan varjossa, enkä ole siihen oikeastaan kiinnittänyt huomiota kuin joskus harvoin, kun se kukkii, mutta nyt siinä on kai jotenkin enemmän kukkia ja se on huomaamatta kasvanutkin pikku pensaasta parhaimmillaan pari metriä korkeaksi. Varsissa on tiuhalti pieniä piikkejä, kasvutapa siro ja pysty. Kukka on 5-6 cm halkaisijaltaan. Orjanruusua mejän pihalla kyllä kasvaa, oon yleensä katkonu ne pois mutta viime vuosina antanut kasvaa... niissä on kauniin väriset sirot kukat ja violettiin vivahtavat lehdet.

Toissapäivänä sain sit ruvettua siihen viheliäiseen hommaan, kun vastaperustamani kukkapenkki piti tyhjentää kattoremontin tieltä ja siirtää kasvit muualle, ja sitä ennen tietysti tehdä uusia penkkejä niille. En tiedä, miten kylvetyt ritarinkannukset, unikot sun muut mitä laitoin, selviävät... tosin eipä nuo olleet kasvaneetkaan juuri sirkkalehtiastetta isommaksi, tuskin tänä kesänä mitään olis ollu odotettavissakaan. Paska kesä. Mut onneks en asu Enontekiöllä, siellä oli yöllä viis senttiä lunta. Villasukat on ollu tässä parina päivänä jalassa.

Ja oikeesti mulle kyllä kelpaa nämä viileämmät kelit, en kaipaa helteitä, mutta aurinkoa on aina kiva nähdä. Tänään taas paistaa harmauden jälkeen. Tiistaina oli tällanen ennuste:
Ja aurinko paistoi välillä lähes siniseltä taivaalta, enimmäkseen oli puolipilvistä n. klo 14:een, jolloin vähän satoi. Välillä taas paistoi ja neljältä iltapäivällä tuli sitten se rankkasade, jota oli luvattu ihan koko päiväksi. Ukkonen ei ollut lähimaillakaan. Että ei taas ihan osunut.

Sitten niistä huijareista. Somessa toki on paljon huijausjuttuja, viattomia ja vähemmän viattomia, ja sähköpostiin - jos osoitetta vähänkään jakelee esim. erinäisille sivustoille tai verkkokauppan asiakkaaksi rekisteröityessä - tulee nigerialaiskirjeitä ja deittipyyntöjä natashoilta useimmille. Nyt on ilmeisesti bloggareitakin alettu lähestyä jonkin peliyhtiön mandaatilla, tyrkytetään sponsoroitua artikkelia jostain nettipelistä jonka kirjoittaisi "yksi ammattilaisistamme" ja kysellään hintatietoa, paljollako suostuisi julkaisemaan ko. mainoksen - ilman, että siitä kävisi ilmi että on sponsoroitu sisältö tahi mainos. Mulle tuskin tällaisia lähetellään, kun ei ole montaa lukijaa, mutta suositummille varmaan lähetellään, ja joku ehkä rahanahneuksissaan tarttuu täkyyn. Sitä en tiedä, mitä siitä seuraa. Ehkä ei muuta, kuin maineen menetys lukijoiden silmissä, että ehkä on turhan ankaraa sanoa huijaukseksi - vai pitäisikö huijariksi kenties sanoa sitä bloggaria, joka omana mielipiteenään esittää jonkin pelin kehuskelun, vaikka se on pelkkä maksettu mainos?

Eilen oli taas uuni lämmin. Tein kolme eri  uuniruokaa (joista kaksi makaroonilaatikkoa, toinen gluteeniton, toinen normaali) ja sitten tämän sitruunatortun, vai mikä lienee. Älyttömän hyvää, näin sitruunasta tykkäävän suuhun ainakin! Ohjeen muokkasi eräs leivonnanharrastaja jostain videosta, jossa oli amerikkalaisia mittoja, mutta tässä ohje, jos sattuu olemaan muitakin sitruunafaneja läsnä:
1,2 dl margariinia tai voita sulana tai juoksevana
1,77 dl sokeria - vatkataan

puolen sitruunan kuori ja 2 isoa munaa lisätään ja vatkataan taas

1rkl sitruunamehua, 1,77dl jauhoja ja puoli teelusikallista leivinjauhetta, sekoitetaan ja paistetaan 177 asteessa kypsäksi.

Päälle kuorrute: 1,77dl tomusokeria, 1,5rkl sitruunamehua ja puolen sitruunan kuori. Voi tehdä reilummankin annoksen, riippuu vuoan koosta (mulla oli n. 25cm ja taikina pikkuisen isompi kuin ohjeessa) eli kuinka levee torttu on. Ja kannattaa antaa vähän jäähtyä, muuten käy niinku mulla että kuorrute keräytyy keskelle kuoppaan.

Voisin syödä sitä vaikka kuinka paljon. Raikas mutta makea. Edellisen söinkin melkein ite, mutta nyt mulla on onneksi kuopus syöntikaverina.

Kattoremontille on löytynyt tekijä, rahat on osin saatu ja osin luvattu, ja nyt sitten stressataan siitä, tuleeko hommasta sutta vai sekundaa, kun netistä löytyy tuostakin firmasta paljon negatiivista palautetta. Mutta eiköhän sellaista löydy kaikista, jotka vähän enemmän tekee. Paha kello kauas kuuluu jne. Tai mies enemmänkin stressaa (mikä on erikoista, sehän on yleensä niin optimistinen), mie sanoin että tässä pätee ehkä sama kuin sairauden oireissa - ei kannata netistä ihan kaikkee lukee. Eikä ainakaan antaa mitään painoarvoa jonkun suomi24:n nimettömille räksyttäjille. Mie oon täällä kotona ja käyn aika ajoin kuvaamassa mitä katolla tekevät; tuskin ainakaan kovin näkyvästi mitään vilunkia tekee jos tietää, että kuvatodisteet on olemassa. Itsehän en toki mitään niistä asioista ymmärrä, mutta kuvata voin. Tuskin rehellisillä tekijöillä on mitään sellasta vastaankaan.

Lopuksi kuva lupiineista sateen jälkeen ilta-auringossa. 

tiistai 4. heinäkuuta 2017

Seuraava askel

Kuistin ikkunaan kuvastui niin mukavasti tässä päivänä muutamana pöydällä oleva kukkakimppu, että piti siitä oikein tämmönen taiteellinen kuva muokata.

Aamulla puoli kahdeksan maissa oli tosi pimeää, lähdin koirien kanssa muka ajoissa käveleen, ennenkuin naapurin bokseri käy postilaatikolla. Tai käyttää isäntänsä siellä, ne yleensä liikkuu 8 ja 9 välillä. No nyt se oli tuntia edellä aikataulusta ja tuli vastaan, ja mejän koirat meuhkas hulluna. Sen jälkeen kun tytöltä pääsi toinen koira irti ja kävi niinikään irrallisen bokserin kimppuun, ne on tulleet ihan sekopäisiksi kun ne tapaa sen. Sitten ku mun oli tarkoitus kävellä yksi metsäpolku, niin eiköhän siellä ollu joku ihme tallustelija, ettei viitsitty sit mennä sinnekään. Luulin että koiranulkoiluttaja, mutta ei, mikä lie haahuilija, ei se ollu lenkilläkään ku patsasteli siellä vaan. Totesin taas, että en todellakaan pidä ihmisistä. Sori vaan haahuilijalle, ei mitään henkilökohtaista.

Eilen oli aamuisen säätiedotuksen mukaan luvassa koko päivälle iltaa lukuunottamatta osin kahden pisaran rankkasadetta, niin yhden kerran, puolen päivän maissa, satoi rankemmin. Hetken. Loppupäivä oli poutaa. Edes vaahteranalunen ei kastunut. Tänään on jo aamun ennusteesta hävinnyt pisarat kahdelta tunnilta, ja tuplapisaralla merkityt tunnit on vähentyny kuudesta neljään.

Ja kuulemma on hieno uusi ennuste tullut, että "voi suunnitella lomia" kun ennuste on kuudelle viikolle! Hah, kun edes päivän ennuste pitäs kutinsa iltaan asti. Kuuden viikon ennuste voisi olla vaikka kuuden kuukauden ennuste, yhtä tyhjän kanssa. Helteitä povataan ja sitten kohautellaan olkia että no ei ne tullukaan. Kahdeksan aikaan aamulla ennustettiin, että nyt pitäisi sataa 80% varmuudella, ja aurinkohan tuolla paistaa aina välillä pilvien raosta ja on oikein mukava ilma.

Oon ihan sairaan stressaantunu ollu tänään, tärisen henkisesti ja fyysisesti kun piti lopulta sitten tänään soittaa isälle se puhelu, missä pyysin rahaa, kun ei me tosiaan tarpeeksi sitä saatu ja talo lahoaa käsiin. Ei käsiin, mutta pään päälle. Romahtaa niskaan. Itkukin tuli, tietysti. Mun pitäs olla nyt helpottunut, kun se lupasi kymppitonnin lainata, mutta mua oksettaa ja pää hajoaa ja kun otin aika satsin särkylääkettä niin nyt sitten on tokkurainenkin olo, mutta ahdistus puristaa edelleen. En oo viime yönäkään kauheen hyvin nukkunu, valvoin ja mietin ja makasin piikkimatolla ja oli kuuma ja sitten oli kylmä ja taas kuuma.

Anoppi lienee nyt tyytyväinen, kun se itse kieltäytyi auttamasta, mutta on piukuttanut miehelle että kyllä minunkin pitää osallistua eikä vaan miehen. Piruako sekään tähän sekaantuu, jos ei kerran itse auta, vaikka voisi. Pitäsköhän mun sitten jättää asuntolaina maksamatta vai perhe ruokkimatta, että voisin osallistua? Ainoa, mihin mun rahat olis riittäny, olis ollu se myynti purkukuntoisena pois, ja sitä ehdotin. Kalliskorkoista rahoitusyhtiön lainaa saatiin yhdestä paikasta - muut edes jotenkin järkevää korkoa perivät ei suostuneet. Sitten olis tietty ollu niitä, jotka perii 70% korkoa, mutta ei semmosia voi aatella.

Lapset tulee tänään kotiin, mutta ainakaan nyt en voi ees aatella lähteväni kauppaan, että niille olis jotain ruokaakin kun tulevat. Oon vaaraksi liikenteelle. Laitan villasukat jalkaan ja meen sänkyyn.

sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Yllättävässä kesätapahtumassa

Niin, en sit lähteny sinne Prideen. Olisin ehkä lähtenytkin, jos olis ollu yhtä hyvä ilma, mitä oli meille luvattu, mutta kylmyys, tuuli ja sateen uhka oli se suurin syy. Toinen oli matkan pituus. Miksi siitä on venytetty 2,5 kilometrin maratooni, takaisinkin on kuitenkin käveltävä, jos ei halua alkaa selvitteleen Helsingin joukkoliikenteen kiemuroita. Kyllä mie viis kilometriä kävelen, mutta mieluummin niin, että mulla on koirat mukana.

Mentiin sitten ajeleen, käytiin Saaren kansanpuistossa tarkoituksena käydä näkötornissa, mutta sinnehän ei käyny kortti, miehellä ei ollu käteistä eikä mullakaan kuin se vitonen, jota mies ei suostunu lainaamaan, koska sitten mie en olis päässy... käveltiin sitten muuten vain. Sattui olemaan järvisählyn MM-kisat siellä :) Vähän väliä kuului, kun selostaja sanoi "minuutti aikaa, kaikki järveen!" Ei maksettu sisäänpääsyä (kai siellä sellainen oli, ainakin sen näköinen koppi sisäänkäynnin vieressä) eikä hiippailtu muutenkaan alueelle, vaikka sinne olis rannan kautta päässytkin. Niin paljoa ei kiinnostanut.
Bookcrossing-kirjan löysin Lounais-Hämeen Pirtin seinästä. Pitäsköhän ruveta tolleen piilotteleen kaikki joutavat omatkin kirjat...

Sieltä mentiin Torronsuolle, ja mieki otin oikein pitkähihaisen mukaan ja sääskimyrkkypullon takataskuun, mutta ei siellä ollu hyttysiä. Kaksi näin ihan sankimman metsän kohdalla, mutta nekään ei ollu meistä kiinnostuneita. Ei ihme, että linnunpoikaset kuolee nälkään pesissä.
Jotenkin erikoinen fiilis oli kävellä suolla heinäkuussa ilman, että inisevä verenimijöiden parvi pyörii ympärillä. Nautin itsekseni kävelystä, mutta hetikohta mies (joka jäi jotain lintuja kuvaamaan matkalle) soitti perään, että missä te ootte - ihanku olisin voinu sen tarkemmin kertoa, kuin että tässä samoilla pitkospuilla kuin hänkin, mutta edempänä. Hän olis kuulemma voinu kuvata pidempäänkin, mutta pelkäsi ettei saa enää meitä kiinni. Siis mitä ihmettä? Kuvittelikohan se, että me noita pitkospuita kävellään Tampereelle asti, eikä se saa meitä kiinni? Taas käännettiin mun syyksi sekin, että hän ei voinut kuvata.
Mie kuvasin isokarpalon.

Itse asiassa en edes tiennyt, että on olemassa kaksi eri karpalolajia; iso- ja pikkukarpalo kakkupirpalo. Ne erottaa ehkä parhaiten siitä, että pikkukarpalolla on vain yksi kukkavarsi, isolla useampia. Ja joku kukkaperä on karvainen, mutta mistä tavan tallaaja tietää ees, mikä on kukkaperä.

Suomen korkeimmat tuulivoimalat näkyy Torronsuon lintutorniin noin kahdenkymmenen kilometrin päästä. Ovat Jokioisissa, pitihän mun ne etsiä kun yllätyksekseni tästä kuvasta näin, että siellä sellaisia on. Ei ollu viimeksi, kun tuolla käytiin.

Tänään on taas hieno päivä tulossa. Tuulee aikalailla, mutta ei sentään niin ku perjantaina. Meillä oli useaan otteeseen sähköt poikki ja yksi puukin kaatui pihalla, semmonen muutaman vuoden ikäinen raidan kannosta lähtenyt pieni puu. Erikoinen tuulensuunta, että pääsi pihallekin, kun yleensä tuulee silleen että ollaan aika suojassa.