lauantai 12. marraskuuta 2016

Kuin pensasmustikan lehti pakkasessa


Tämä on järjestyksessä 222. postaus tässä blogissa. Sivun katseluja on tähän mennessä tullut 21245. Aika monesti on käyty näitäkin raapustuksia vilkaisemassa.
Tänään vein kynttilän hautausmaan muistokivelle, klo 13 tuli neljä vuotta äidin kuolemasta. Hyi se oli kamalaa katottavaa, mutta nyt mua ei enää niin paljon itketä sen ajatteleminen. Ei ole syövälläkään paljon itsesuojeluvaistoa, kun tappaa kantajansa ja elättäjänsä.

Oon kattonu sarjaa "Sairauksien keisari" joka kertoo syövästä, tänään katsoin kolme jaksoa putkeen kun oli tuossa jonkin aikaa taukoa telkkarinkatselusta, ja ohjelmassa tuli esille se siskoakin riivaava HER2-syöpätyyppi. Kuulosti kamalalta.

Muuten olenkin vain mököttänyt. Liekö se mun luonnevian syytä (sen F60.7:n) että jotain menee aina välillä rikki toisen takia. Vaikka järki tietää, osaa odottaa eikä edes ylläty. Ja ehkä vain vaadin liikaa; mikä minä olen vaatimaan, kun en itsekään ole kovin kummoinen? Lähelläkään täydellistä. Ehkä pitäs elää yksin tämmösen.

Siivouspartio työssään, siivoilemassa tiaisilta pudonneita pähkinöitä syömäpuun juurella. Tuon verran on lunta. Harakanjalan verran. Ehkä huomenna jaksan enemmän.

8 kommenttia:

  1. Lunta on harakanjalan verran - uusi ihana kielikuva!

    Voimia sinne, mitä ikinä käytkin läpi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitta se on harakanjalkakin. Vähän sellanen epämääräinen.
      Luulen, että tässä on eniten taas vaan sitä masennusta, joka yrittää niskan päälle...

      Poista
  2. Toivotaan, että sunnuntai kirkastaa päivääsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tämä parempi, lenkilläkin kävin :)

      Poista