tiistai 12. joulukuuta 2017

Arkiongelmia

Näin unessa tosi kauniita jäämuodostelmia järven tai meren rannalla, mutta kamera - vaikka oli taskussa - oli aivan lumessa eikä toiminut. Aika usein toistuva painajaisentapainen, että näen jotain erikoista, ihmeellistä ja kaunista, enkä saa taltioitua sitä jälkipolville.

Jonkinlainen lumimyräkkä pitäs oleman, mutta kun tutkakuvaa katsoo, niin jännästi sukkuloi rankimmat sateet taas mejän sivuitse. Ajattelin pitää sisäpäivän, mitä nyt tytön vein junalle. Pyykkikone myllyttää, on likavaatelaatikot taas luvattoman täynnä ja pitäs koittaa saada tyhjemmäksi. Kyllähän sitä pyykkikone pesee niin paljon kuin pestäväksi laittaa, mutta kun muuta kuivausmahdollisuutta ei oikein ole kuin täällä pienen mökin sisällä, niin ei pysty kovin tiuhaan pesukonetta pyörittään. Meillä on kaksi pyykkitelinettä, ja kun koko perhe on kotona niin ne on aina tiellä. Teline ei voi olla uunin edessä jos sitä lämmitetään, telkkarin edessä jos sitä katsotaan (esikoinen katsoo hyvin paljon telkkaria) alkovissa jos siellä on peti (kuopus ruukaa nukkua siellä) keittiössä jos siellä laitetaan ruokaa... ja muita paikkoja ei oikein ole. Saunalle voi viiä mutta kun se on kylmä niin ei ne siellä juuri kuivu.

Viime aikoina on GoogleMaps alkanu esitteleen paikkoja. Aiemmin, kun sen on avannut, se on laittanut aloituspaikaksi Helsingin, tän mejän seudun tai isomman kuvan Suomesta. Nykyään se heittelee eri paikkakunnille, Mikkeli ja Savonlinna on ollu tuossa aiemmin ja nyt se avaa kartan aina Ylitornion Kaulinrantaan. Onkohan ne alkanu myydä "mainostilaa"? :) toki minusta on hauska pähkäillä, mikä paikkakunta nyt on kyseessä, mutta jos on kiire ja kone hidas niin ärsyttää kun joutuu kelaamaan kauas ja sitten lähelle. Tämä pöytäkonekin saa välillä ihme hitauskohtauksia ja läppäri toki on ihan oma lukunsa.

Nyt sitä luntakin vähän pyryttelee, jäis vaan maahan eikä sulais pois! Mutta sulaahan se; illaksi on luvattu jo vesisadetta, jopa rankkaa sellaista.
Possupukukoirat

maanantai 11. joulukuuta 2017

Eerie hum

Eerie hum on se ääni, jota maapallo kuulemma pitää. Aavemaista hurinaa. Eerie hum oli jotenkin taas sellanen sanapari, joka soitti kieliä mun sanoista tykkäävässä aivon osassa, ja jäi pyörimään päähän.

Kyykkäämisestä on ollu puhetta siellä ja täällä, tai en tiedä onko tuo edes oikea sana sille, siitä tulee kyykkä mieleen. Videoita pyllähtelevistä ihmisistä, jotka ei pysty meneen kyykkyyn kaatumatta. Se on outoa. Miten voi menettää kyvyn mennä kyykkyyn? Ymmärrän, ettei se välttämättä onnistu, jos on pukeutunut tiukkoihin housuihin, mutta noin muuten. Mulla tuo kipeytynyt jalka on silleen jäykkä, että sellaisessa "lepokyykyssä" sen kantapää ei ole aikoihin yltänyt lattiaan, mutta kun oon sitä pari päivää venytellyt, niin nyt se meni. Oli aika hienon tuntuista, kun aikani siinä kyykyssä kökötettyäni alkoi koko jalkapohja painua lattiaa vasten. En vielä ole ihan menetetty tapaus ja pökkelö, vaikka liikkua kyllä pitäs paljon enemmän.

Eilen vasta järkyttävän liukasta olikin! Jalka oli parempi joten menin koirien kans metsään, siellä ei ollu liukasta. Koirat haisteli kiinnostuneena metsäkauriin jälkiä, ja saattoivatpa saada jossain vaiheessa jonkinlaisen näköhavainnonkin käytöksestä päätellen. Sen verran oli jossain kohtaa polulla lunta, että jäljet näkyi, mutta tiuhempi metsä on lumeton.

Ollaan tässä suunniteltu Keski-Suomen reissua, on vaan ahdistavaa kun niin monta asiaa pitäs hoitaa yhellä reissulla, ja tykkäisin vaan olla ja kävellä järvenrannassa. Toisaalta en kyllä kestäis sitäkään, jos kaikki meille tulis hoitaan tapaamisvelvoitteita. Hui. Mieluummin kuitenkin menen sinne. Miten sellaset ihmiset kestää, joilla on iso suku, johon pitää pitää yhteyttä? Joka joulu kauhea ralli viemään se hajusintti joka sukulaiselle ja jatkuvasti ovi käy kun niitä tuodaan itelle. Yks ihminen näky ostavan eilen kaupasta 12 suklaabanaanirasiaa... toivottavasti hänen lapsenlapsensa pitävät suklaabanaaneista. Toivottavasti kukaan ei keksi lahjoa mua suklaabanaaneilla. Ikinä. En oo koskaan ymmärtäny vaahtokarkkien ideaa, saati banaaniesanssin makuisten. Suklaan tuhlaamista laittaa sitä vaahtobanaanien päälle.

Tosin nyt on kyllä tapahtunut sellainenkin ihme, että olen ostanut suklaata, joka on pahaa. Luulin, ettei pahaa suklaata olekaan. On sitä, Lidlin kermasuklaa. Luulin ostavani erityisen hyvää suklaata, kun oli oikein kermasta tehtyä, mutta onpa karvaan makuista. Kuten myös Lidlistä ostettu suklaan(ja pöh!)makuinen glögi. Suklaata on häivähdys jälkimaussa, mutta niin parkkisen karvasta on, ettei sitä huvikseen juo.

Eilen rapsuttelin koiria ja kiinnitin huomiota toisen koiran mikrosiruun, joka on aina ollu aika pinnassa ja nyt tuntui olevan vielä pinnemmassa. Tuleekohan se kohta ulos nahasta?

Siihen pystyy ihan tarttumaan ulkopuolelta. Kyllä se toisellakin koiralla tuntuu, mutta ei se oo ollenkaan noin lähellä ihoa.

Entisellä koirallahan se siru lähti vaeltamaan, oli rinnassa sillon ku koira lopetettiin. Kasvattaja suuttui meille siitä sirun sijainnistakin, sekin oli mejän vika jotenkin, vaikka eihän se nyt kamala asia oo, jos siru vaeltaa, niinhän ne joskus tekee. Samoin koiran epilepsia oli mejän vika, ja kuulemma yritettiin sabotoida hänen kasvatustoimintaansa. Koirahan oli päästään vialla jo sillon ku ostettiin, kasvattaja luultavasti tiesi asian ja sen takia oli sitten puolustus- ja hyökkäyskannalla jokaisesta asiasta. Vaikka vastuullisen kasvattajan kuuluisi olla pennunostajan tukena, niin tämä kieltäytyi lopulta yhteydenpidosta kokonaan. Ei ollu puhtaat jauhot sillä pussissa.

Näin eroottissävyistä unta, joka oli kuitenkin lopulta vain inhottava. Mutta siinä oli taas uusi koti, joka oli puutteistaan huolimatta ihan kiva ja valoisa. Olispa rahaa että vois hommata semmosen kodin. Menenkin laittamaan loton vetämään.

lauantai 9. joulukuuta 2017

Entschuldigen Sie für meine Deutsch

Ach, scheiße että ihmiset on tyhmiä! Jotkut, ei kaikki. Mutta välillä mun usko ihmiskunnan tulevaisuuteen on tosi heikoilla. Tuhoutuuhan se toki ennemmin tai myöhemmin, mutta nähtävästi ennemmin.

Kauhea jalankulkukeli ulkona, mutta mitään varoituksia ei tällä kertaa ole annettu Ilmatieteen laitokselta, joka sentään varoittelee kaikenlaisesta aina. Eilen illalla ja tänä aamuna meinasin vetää lipat kun olin koirien kanssa tallustelemassa, kun yhtään ei tiedä onko märän näköinen asfaltti märkää vai jäässä, eikä pimeässä tietenkään näe senkään vertaa. Paikoitellen vaan märkää ja paikoitellen jäässä. Vaikka on lämpöasteita. Lumiaurat on työntäny lumen ja loskan mukana kaiken hiekoitussepelinkin pois.

Katsoin eilen uuden sarjan aloitusjakson, Durrellin perhe. Odotukseni olivat korkealla, olenhan lukenut Gerald Durrellin kirjat moneen kertaan läpi ja tykkään niistä kovasti. Olisihan se pitänyt arvata, että painotukset on aivan erilaiset ns. normaaleille ihmisille tarkoitetussa televisiosarjassa, kuin kirjoissa, jotka on kirjoittanut eläimistä innostunut ihminen eläimistä innostuneille lukijoille. Petytti, tylsän tuntuinen sarja on se.

Heräsin taas ennen kuutta. Luultavasti siihen, ku mies lähti töihin. Olin meän käymien keskustelujen perusteella siinä luulossa, että se ei mene tänä viikonloppuna töihin. Mun olis kuulemma pitäny ymmärtää sen perusteella, miten se reagoi eilen saamaansa tekstiviestiin (että töitä on tarjolla myös sunnuntaiksi) ja kuinka se lähti aikaisin nukkumaan, että se on aikeissa mennäkin töihin. Myönsi kyllä, että olishan sen voinut tietysti sanoakin. Samapa tuo, viihdyn kyllä yksinkin. Esikoinen tulee jo tänään viikonloppureissultaan, kun poikakaveri menee jonnekin yön-yli-synttäreille, mutta kuopus on taas Turuus.

Ja uusi vaivakin on; tuli Helsingissä, ilotulituspaikalta pois kävellessä jalkapohjaan kipu, joka ei menny pois niinku ennen on tehny. Ehkä plantaarifaskiitti tai jotain. Oli illalla inhottavan kipee, mutta onneksi tänä aamuna jo parempi - vaikka plantaarifaskiitin kuuluis olla nimenomaan aamulla kipee. Oon venytelly sitä. Pitkiä lenkkejä tällä jalalla on turha ajatella nyt, tosin vettäkin kuulostaa ropisevan, tuuli heittää sitä ikkunaan. Onneksi käytiin jo vähän ulkoilemassa, sillä pärjää jonkin aikaa.

Kaivelin yhtä lipaston laatikkoa muuatta asiaa etsiessäni, ja löysin tyttären pitsimyssyn 18 ja puolen vuoden takaa :) Kyllä se oli pieni! Muistan, kun sen virkannut ihminen kertoi käyttäneensä nuken päätä sovitukseen... silti se vähän pyöri vauvan päässä ainakin vielä ristiäisten aikaan.
Kuopus sai pitää samaa pipoa, sille se istu vähän paremmin. Syntyihän se reilun kilon isompanakin. On nykyään viitisen senttiä esikoista pidempi (toista senttiä minuakin pidempi), mutta ohuthan se on kuin mikä.

Mieki oon näköjään onnistunu puottaan vähän painoani, jäätelön ja suklaan syönnistä huolimatta. Tässä iässä vaan tahtoo tulla sitten sitä roikkuvaa nahkaa ja erinäisiä pusseja, jos enempi laihtuu... vaan eipä sitä enää kauniimmaksi tule, rumemmaksi aina vain.

torstai 7. joulukuuta 2017

Kerran elämässä- asia


Lähdin sitten sinne Helsinkiin, ja kyllä se kannatti! Mies halusi ajoissa, että ehditään etsiä kunnollinen paikka ilotulituskuvauksiin ja kuvata muitakin juttuja, ja oltiin kaupungissa kaks ja puoli tuntia ennen ilotulituksen alkua. Siellä oli hirveästi poliiseja eikä sataa lipputankoa päässyt kuvaamaan lähempää, paljon sinisiä valoja (myös poliisiautoissa ja -veneessä) ja valaistuja rakennuksia ja ihmisiä, hyvin paljon ihmisiä. 
Sinisävyisiä rakennuksia
Rasittaa vähemmän mahdollisia lukijoita/katselijoita, kun on usiampi kuva klimpissä. 

Olin varsin suopealla päällä näin misantroopiksi, ja selvisin tungoksessa ihan hyvin. Edes junassa en tullut kovin murhanhimoiseksi, mutta siitä myöhemmin. Ilotulitus oli hieno, mies sai monta upeaa kuvaa raketeista mutta miehän en niitä voi tähän laittaa, ja lähmälinssisellä pokkarilla otetusta videosta kuvakaapatut otokset on pikselisiä ja muutenkin kehnoja. Kuvia en viitsinyt sillä edes yrittää ottaa, se ei osaa pimeässä tarkentaa edes pimeäasetuksilla. 

Ostin Tuomaan markkinoilta ohrakarjalanpiirakoita, oli hirmu hyviä lämpimänä, kun kylmässä nälkäisenä söi :) Espan puistossa oli sitten Mantan markkinat, mutta siellä ei tainnu olla monikaan koju auki. Toki Tuomaankin puolella suurin osa oli kiinni, sehän on selvä. Eihän nyt itsenäisyyspäivänä sovi rahaa tehdä, kun massoittain ihmisiä on liikkeellä. Sillon pitää istua telkkarin ääressä kattomassa, kun ihmiset kättelee ja polkee toistensa laahuksia. 

Esplanadin puisto
Paikoitellen efekti oli sama kuin Pride-kulkueen aikaan - vellova ihmismassa, hitaasti eteneviä autoja sen seassa ja poliiseja joka nurkalla. Paitsi että nyt oli kylmä ja jossain jopa lunta! Käytiin Löylyn terassilla kattelemassa...
Tästä kuvasta tykkään. Kesä ja talvi samassa.

 ...ja pyörittiin siellä täällä. Hyvissä ajoin tälläydyttiin Kauppatorin rantaan hollille, kun saatiin vinkki tulen suunnasta. Tulituksen piti alkaa kymmeneltä, mutta se alkoi vartin myöhässä (tosin yks englantia puhuva ihminen lähistöllä selitti toisille, että ilmoituksessa luki sen alkavan "around ten" eikä tarkalleen - muutenkin siellä kuuli enemmän erilaisia vieraita kieliä kuin suomea) ja kun alettiin jo tuskastua, alkoi kuulua musiikkia ja mulla nousi ihan karvat pystyyn. Tajusin yhtäkkiä sen tuskastumisen ja palelun sijasta, että oon nyt osa jotain suurta ja hienoa, jonkalaista tuskin ikinä tuun kokemaan. Siniseksi valaistut talot, kuu taivaalla, musta vesi ja se musiikki. Elämys. Liikutus. Jotain sellaista. Sitten alkoi pauke. Laitan kumminkin tähän koosteen surkeista otoksistani:
Alin oikealla näytti sydämeltä. Liekö tarkoituskin?
Koska se juttu alkoi myöhässä, me myöhästyttiin junasta - ei olis tarvittu ku viis minuuttia enemmän aikaa ni oltas hyvin keritty. Sitten piti ootella tunti, mies tarjos mulle alholittoman glögin ja sit se jonotti Heseen loppuajan. Justiin ehti syödä ruokansa ennenku piti junalle lähtee. Mie söin vaan niitä ohrapiirakoitani. 

Miehelle ei jääny aikaa nukkua ku kolme tuntia ja risat (vaikka pyysi esimieheltä luvan tulla tuntia myöhemmin töihin) joten se olis toivonu saavansa vaikka vähän torkahtaa junamatkalla, mutta samassa vaunuosastossa oli pari rasittavaa kännistä eukkoa, jotka soitti Finlandia-hymniä jota yrittivät laulaa vaikkeivät osanneet sanoja muutaku "oi Suomi katso, sinun päiväs koittaa" ja sit jotain mölinää välillä ku osu tutumpi sana kohalle. Ja sit moittivat muita, kun muut oli "niin suomalaisia" etteivät alkaneet laulaa mukana. Maamme-lauluakin yrittivät. Hitto, jos suomalainen ei saa olla suomalainen väsyneenä, yöjunassa, itsenäisyyspäivän vaihtuessa seuraavaan, niin milloin ja missä sitten? Olisko mejän pitäny muuttua italialaisiksi Suomen satavuotispäivänä? Sitten ne vielä vaihtoi paikkaa miehen taakse ja porilaisten marssin tahtiin hakkasivat kengällä lattiaan ja kun alkuun pääsivät niin hakkasivat seuraavankin kappaleen. Ja joivat, vaikka se nyt ainaki on kiellettyä junassa. Toivon, että niillä jyskytti porilaisten marssi tänäaamuna kallossa. Vaihdettiin jossain kohtaa vaunuosastoa, niinku moni muukin. Mies sanoi aamulla, että tuntuu, kuin ei olisi nukkunut yhtään. 

Mutta hieno reissu, oli hyvä että tuli lähdettyä! Sillävälin tänne kotiin oli tullut tähänastisen talven kirein pakkanen. Auton takaluukku ei menny enää kiinni, kun mies sinne perään kameran jalustan nakkasi.

keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Otava pään päällä

Kuvalla ei ole mitään tekemistä tän hetken kanssa, otettu vuosi sitten kun eihän vielä oo niiden kynttilöiden aika. Nyt oon ekaa kertaa elämässäni ostanu oikein sinivalkoiset kynttilät. Yhteen ikkunaan ne ja kahteen muuhun sitten ledikynttilät, ettei syty talo tuleen. Periaatteessa vois jotku ledtuikut käydä teippaamassa vintin ikkunoihinkin. Onhan nyt kumminkin erityispäivä.

Pari vuotta sitten olin itsenäisyyspäivänä navettatöissä enkä ollu kotona polttelemassa kynttilöitä, mutta oon kyllä aina ruukannu panna ainakin yhteen ikkunaan sellaset. Rovaniemellä asuessa kävin kattomassa Kemijoki Oy:n taloa, kun joka ikisessä ikkunassa paloi 2 kynttilää. Ja niitä oli monta. Ikkunoita. Kynttilöitä vielä tuplamäärä. Sillon kakarana en omia vielä sytytelly, en muista että meillä kotona olis millään lailla koskaan juhlittu itsenäisyyspäivää. Sentään äidin isäkin haavoittui sodassa. Isän isästä en tiedä, mutta isän äiti kuoli sota-aikana keuhkotuberkuloosiin.

Päänsärky ajoi tänäkin aamuna minut sängystä jo seiskan jälkeen, vaikka valvoin aika pitkään illalla. Mies ja kuopus ja kuopuksen poikakaveri oli Helsingissä kattomassa Eckerö Linen ilotulitusta - kuvaaminen ei kuulemma onnistunut, oli "paska ilma" ja muuta. No, mie en oikein osannu ruveta nukkuun kun tiesin, että ne sieltä tulee jossain vaiheessa. En tajua mitä vois tehä, ettei olis aina pää kipee. Hierojalle? Sauvakävely vois olla hyvä, mutta siitä taas olkanivelet ei taitais tykätä. Ja koirien kans sellanen on muutenkin vaikeaa, ilman koiriahan mie en taas liikkeelle lähde. Uiminen taas pitäisi opetella ensin, ennenkuin siitä olisi hartioille hyötyä.

Tänäaamuna panin kahvit tulemaan ja lähdin, oli ihana raikas ilma, kuu ja tähdet välillä näkyi. Otava oli pään yläpuolella. Illalla sataneessa lumessa ei ollut paljonkaan jälkiä, mutta jäniksiä näky olleen liikkeellä.

Eilinen meni vähän hukkaan migreenin takia - se ja sen lääkkeet väsytti ja oksetti puoli päivää, nukuin pari tuntia todella sikeästi ja oli vaikea herätä. Toisen tyttären poikakaveri haki sen niille ja toinen tuli hiukan myöhemmin omansa kanssa meille, onneksi oli ruokaa tarpeeksi laitettuna. Hävettää jos ex tempore joku vieras tulee syömään, kun mun ruuat on usein aika surkeita. Tyyliin spagettia ja kalapuikkoja siltään, kun soosit tahtoo jäädä syömättä. Ja usein teen ruokaa just sen verran, että kaikille riittää muttei useammalle. Nyt sattui olemaan kun toinen tytöistä lähti ja broilerinfileitä oli paketissa viisi.

Olisin silti ehkä voinut lähteä sinne Helsinginreissulle, mutta mies halusi käydä kuvaamassa myös Tuomiokirkon juhlavalaistuksessa, ja halus lähteä ajoissa. Mejän koirat ei oo tottunu oleen yksin kovin kauaa (max. 6 h) ja kun ei olis kukaan jääny kotiin niin mie sitten jäin. Olisin varmaan lähtenyt kaikesta huolimatta, jos olisin todella halunnut, mutta huono olo ja väsymys kallisti vaa'an kotiinjäännin puolelle. Koirien mukanaraahaaminen olis ollu koiristakin ikävää (en tiedä saako HSL:n busseissa koiria kuljetellakaan) siellä räntäsateessa ja kylmässä ne ei olis tykänny seisoskella. Juuri ja juuri sietävät, jos kävellään koko ajan, mutta paikoilleen ei kärsi jäädä. Yhden koiran vielä olis voinu laukkuun panna, mutta ei oo kahdenmentävää koiralaukkua :) Kävin sitten pienellä iltakävelyllä ja katoin telkkaria, josta ei kyllä tullu juuri mitään katottavaa. The Joulukalenteristakin missasin puolet, kun muistin että se alkaa seittemältä mutta alkoikin jo viittä vaille tai jotain.

Tänäänkin muuten oksettaa. Voi johtua kyllä mielialalääkkeestäkin, koska migreenilääkettä en oo ottanu ja särkykin tuntuu olevan ns. tavallista. Tai sitten mulla on joku haimasyöpä.

maanantai 4. joulukuuta 2017

Ooh!

Aamulla kuuden maissa kun kävin koirien kans pikkulenkin, näkyi superkuu ja äsken muutaman minuutin aurinko! Ja siinä välissä satoi lunta ohuen kerroksen, mikä kuvassakin näkyy. Nyt auringonpuoleinen taivaanranta onkin taas pilvessä.

Toisella lapsella alkoi joululoma, mutta se pitää viedä psykologille ja matikan tukiopetukseen vielä. Ja kuraattorillakin se ennen joulua tulee käymään ainakin kertaalleen. Ei saanut jatkaa koulutuskokeilua ja toisessa paikassa, mihin sen piti mennä, tehdään vaan jotain joulujuhlaa joten koulutuskokeilu ei onnistu.

En tiedä, johtuuko lääkityksestä (oon muuten tainnu unohtaa parina aamuna syödä lääkkeen, menen heti...) mutta mua ei stressaa ja rassaa tuo lasten koulunkäynnin epäonnistuminen enää niin paljoa. Aiemmin syksyllä se ahdisti ihan kybällä. Satasella.

No, nyt vien yhen psykalle ja haen toisen koulusta (opettajilla on joku OAJ:n mielenilmaus eli laiton lakko) ja käyn kaupassa. Piti itse asiassa ostaa sille joululahja, mutta en nyt sitten taida kun se on mukana...

Aurinko pilkahtaa taas, taidan lähtee koirien kans taas ulos, ennenkuin pitää kynniytyä sinne kaupunkireissulle.

lauantai 2. joulukuuta 2017

Suola- ja umpikurkkua

Tänään ei oo ollu pää kipee!! Jippiaijee! Eikä oo satanut vettä. Vasta ensyönä pitäs sataa.

Vein perheen kaupungille, jossa menivät kuka minnekin (osa Helsinkiin katsoon illan ilotulitusta) ja itse menin Prismaan ajatuksena, että ostan jotain herkkuruokaa itelleni. En keksiny mitään. Valmiiksi grillattujen hyllyssä oli vaan kokonaisia broilereita ja yksi rasiallinen läskisen näköistä nyhtöpossua ja itsepalvelusalaattivyöhykkeen antimet näytti ankeilta. No, ostin pari tomaattia ja salaatinkerän, ja sammiosta suolakurkun. Salaattia en olekaan tehnyt pitkään aikaan, ja se nyt kyllä on hyvää eikä ees lihota. Jälkiruoka lihotti sit senkin eestä, mutta se oli jo valmiina kotona.

Olin aatellu, että kattelen muutenkin siellä kaupassa, mutta siellä oli niin hirveästi porukkaa, että alkoi tulla ahdistus ja piti vaan päästä pois. Ei huvittanu muihinkaan kauppoihin mennä. Meen sit joskus viikolla keskellä päivää, jos ei olis niin paljon muitakin.

Lidlin hyvä salmiakkisuklaa on muutettu erilaiseksi! Luulin, että vaan pakkaus on muuttunut, mutta ei se oo samaa. Jotenkin kovempaa ja huonompaa se suklaaosa ja salmiakki miedompaa ja jauhoisempaa ja siinä on outo sivumaku. No, eipä tartte sitäkään sit niin usein ostella. Vielä kun lakkaisivat valmistamasta mitään suklaata, jäätelöä ja kuohukermaa, niin mun taistelut olis helpompia tässä maailmassa. Ai niin;  juustonaksujakaan ei tarttis tehä eikä myyä. Vain jotain pahoja paprikasipsejä kun niitä ei voi syyä. Riimiä pukkaa.

Lääkärillä puhuin siitä, kun kurkku on kasvamassa umpeen - no, hammaslääkärin tuolissa viimeksi tuntui, että jos en jännitä kurkkua, niin jokin tukkii sen, ja nukahtaessa usein havahdun omaan kuorsaukseeni, samoin joogassa selinmakuulla jos rentoutuu, niin tuntuu että alkaa kuorsata vaikkei ees nuku, en siis varsinaisesti sanonut että kurkku kasvaa umpeen - ja etukäteen epäilin, että heti sanotaan että laihduta niin lakkaat kuorsaamasta. Mutta ei, se sano etten näytä silleen ylipainoiselta, että se vaikuttas siihen. Ite tiiän, että kun olin kymmenen kiloa painavampi, en tälleen korissu ja ollu tukehtumassa. Se on tullu nyt viime vuosina vasta.Tosin ei se lääkäri kyllä tienny mitään muutakaan siihen sanoa, ahdistusta ehdotti, mutta en kyllä yhdy ajatukseen. Sillonhan se tulis muulloin kuin rentoutuessa ennen nukahtamista.

Lenkillä tarttui lumi koirien tassukarvoihin, kauheat paakut kertyi vähän väliä. Enpä muistanut tuotakaan talveen liittyvää aspektia.

perjantai 1. joulukuuta 2017

Paholainen sukassani?

Sain valmiiksi viikkokausia nyhertämäni sukat, ja siitä tyytyväisenä yritin ottaa niistä jonkinlaista kuvaa, että pääsisin tänne leuhkiin aikaansaannoksellani. Sukkaan ilmestyi mustat "silmät" muistuttamaan, että ylpeys on synti!
Jahas, taas se kääntyi kylelleen. On tää ihme systeemi. Mutta tosiaan, mitään mustaa sukissa ei ollu eikä ole, otin useemman kuvan ja muissakaan ei näy. Suurennettuani kuvaa se näytti ihan siltä, kuin lanka olisi mustaa - ei niin että siinä olis joku roska edessä vaan se musta on neuloutuneena sinne muun värin sekaan. Enpä hoksannu ottaa siitä sitä suurennosta talteen ennenkuin pienensin kuvan.

Enkä jaksa taas tätä päänsärkyä! Monta päivää särkeny. Tiistai-iltana taisi alkaa, ke ja to oon ottanu migreenilääkettä mutta jälleen tänäaamuna särky palasi. Otin pienen annoksen migreenilääkettä ja sisuuntuneena lähdin lenkille, ettei mee taas yks päivä pilalle päänsäryn takia. Jonkinlaista uhmaa, että särky ei hallitsis elämää... ulkona oli hirveä ilma varsinkin paikoissa, missä viima siinä lentävine jäämuruineen pääsi kunnolla tuivertamaan. Lenkin aikana särky vaihtui toiselle puolelle päätä. No hurraa. Mutta oli ilo katsoa koiraa, joka riemuissaan juoksi kun sai hetken olla vapaana. Kiersin sen takia vähän pidemmän lenkin, mitä olin ajatellut, että saa juosta kun kerran haluaa.

torstai 30. marraskuuta 2017

Rokotettu

Kävin tässä yks päivä tankkaamassa kylmäasemalla, kun vielä oli tilillä rahaa. Maksoin kortilla, laitoin maksimimääräksi 60 euroa ja eikun tankkaileen. Tankki oli viimeistä viivaa vaille tyhjä, se kuus kymppiä humahtaa silloin helposti eikä yleensä riitäkään näillä hinnoilla. Ihmettelin sitten, kun mittari alkoi hidastaa ihan liian aikaisin, sitten pysähtyi lopullisesti kun euroja mittarissa oli 39,50. Wtf??! Mikä summa tuollainen on pysähtyä, kun tankki ei ole lähelläkään täynnä? Eikä se edes pysähtynyt silleen, niinku tankin tullessa täyteen (naksahtamalla kerrasta poikki) vaan tosiaan hidasti ensin, niinkuin se tekee jos on tankannut tietyllä summalla ja se tulee täyteen. En tajua. Mutta niin kauan kun ottaa tililtä vain sen verran, mitä on tankattukin, niin ihan sama. Kyllä sillä vajaallakin tankillisella taas ajaa jonkun matkaa. Sitäpaitsi olipahan sitten parikymppiä enemmän rahaa tilillä.

Oli viimeinen jooga tälle vuodelle, ja koska edellinen jäi väliin eläinlääkärireissun takia, halusin mennä sinne vaikka päätä särkikin. Ai hiisi että jollain oli taas vahvan tuoksuista jotain - luulen, että se oli sitä yhtä halpaa Lidlin ihovoidetta, jota mieki vahingossa ostin kun se kaupassa nuuhkaistessa tuoksui ihan hyvälle mutta kun sitä laittaa iholle, se tuoksuu niin hirveän vahvalle, kitkerälle ja karvaalle, että en pysty käyttämään. Migreenissä aina ne tuoksut niin kovin ottaa nenään. Ja päähän. Söin erinäisen arsenaalin särkylääkkeitä ja sitten väsytti ihan sikana, mutta piti olla skarppina kun lääkärin piti soittaa kuopuksen asioista. Ei se ollu saanu kiinni sitä psykiatria, jonka hoidossa kuopus nyt virallisesti on, ku seki on joku hiton osto- tai vuokralääkäri. Laittoi kuitenkin migreenin kohtauslääkettä sentään, että saadaan tytölle sitä sitten kun tulee rahaa.

Meillä on kuistilla kolme ikkunaruutua pihatielle päin, ja oon haaveillu niihin samanlaisia valojuttuja. Elävää tulta siellä ei voi pitää, kun sitä pitää aina jonkun vahtia edes jollain lailla, sähköpistoketta siellä ei ole (harmi kun ei tullut ajateltua sitä sillon, kun uusia sähköjä vedeltiin tähän taloon) joten patteritoimisia sitten. Ja mieluiten ajastimella, ettei tarvi alvariinsa ostaa uusia paristoja kun unohtuu päälle päiväkausiksi. Olisin tykänny sellasista minikyntteliköistä - oon varmaan nähny niitä jossain kuistin somisteena - mutta ainoot sellaset, mitä löysin, oli kalliita ja ei niissä mitään ajastinta ollu. Ostin sit neljän pakkauksen tällasia kuusia.
Melkein jo meinasin ostaa hämäräkytkimellä varustetut hautakynttilät tuohon, mutta ei nekään halpoja ollu ja onhan se nyt vähän outoa jos hautakynttilöitä ikkunalla pitää... tosin niistä mitä sormeilin, sai sen valkoisen lieriön kyllä irrotettua. Ne olis kuiten ollu ulkokäyttöön, kun kaikki mitä katoin, oli sisäkäyttöön ja lämmittämätön kuisti on kyllä enemmän ulko- kuin sisätila. Mutta katotaan miten käy.

Hirveen pitkä aika oli sinne mun lääkäriaikaan, mutta tänään se sitten oli. Menin ajoissa, kun en oo ennen tuolla käynyt lääkärin vastaanotolla, ja parkkipaikan etsiminenkin on toisinaan haasteellista. Sen verran oon siinä rakennuksessa käynyt, että sen tiesin. Onnistuin älyttömän hienosti kerralla peruuttamaan parkkiruutuun, vaikka viereinen auto oli tosi lähellä viivaa! Ja mua vielä katsottiin, kun takana oli tulossa toinen auto. Onneksi se antoi mulle tilaa peruuttaa.

Sit kun sitä aikaa oli ja siellä oli menossa influenssarokotukset, ja huutelivat rokotettavia, niin käväsin hakemassa rokotuksenkin. Luulin, että se maksaa kun ei oo riskiryhmää (lehdessä sanottiin että vaan riskiryhmäläiset saa ilmaiseksi) mutta ei se mitään maksanu, tai sanoivat ainakin niin. Voi tietty tulla joku toimenpidemaksu perässä. Viimeisiä rokotuspäiviä kuulemma yhen papan mukaan, ehkä ne haluu jakaa kaikki rokoteannokset pois pilaantumasta.

Parinkin papan kans juttelin siellä, tulin ihan hyvälle mielelle niiden jutuista.

Esikoinen pääsi koulusta ja hain sen mukaan ja käytiin Hesessä, sit se jäi ostoksille ku mie menin palaveeraamaan kuopuksen asioista koululle. Kuopuksella on sitten pidennetty joululoma, ku koulutuskokeilu loppuu ja seuraava homma on vasta ensvuonna. On tää tällasta. Lääkäri määräs mulle kuulontutkimuksen.


tiistai 28. marraskuuta 2017

Konstit on monet, sanoi akka...

...kun tukalla koiran tassuja kuivaili. Itse asiassa sanoin ensin että "kerta se on ensimmäinenkin". Sattui letin häntä livahtamaan pyyhkeen ja tassun väliin ja ennenkuin huomasinkaan, sillä oli kuivattu koiran tassua. Onneksi pesin ne tassut ensin. Vaikka samapa tuo, vaikka olis letti vähän aikaa kurassa ja liejussa, kun tänään on saunapäivä.

Tukkaa ei olekaan leikattu taas aikoihin - lukuunottamatta etutukkaa, jota aika ajoin kynsisaksilla nyrhin lyhyemmäksi - ja kampaajallahan mie oon käyny viimeksi... en muista millon. Useita vuosia siitä on. Kyllä ne latvat jo vyötärön alapuolelle ylettyy, jos suoraksi vetää. Enkä ole enää värjännytkään vuosiin, odotan sitä kaunista harmaata tukkaa tässä nyt sitten. Ei taida yhdessä yössä tulla. Nautitaan sillävälin sit harmaattomasta luonnollisenvärisestä tukasta.

Olen tyytyväinen siihen, että olen päässyt melkein joka päivä käymään kävelyllä. Tällaisilla sadekeleillä oon sovittanu sen hetkiin, jolloin sateen todennäköisyys on mahdollisimman pieni (no oli yks päivä, että se oli kai 90% koko päivän) ja kyttään sadetutkasta oikeaa hetkeä. Niin tänäänkin. Aamupuolella olis kuitenkin paras aika. Itestä niin väliä, mutta koirien pitäs päästä liikkumaan. Vaikka ei ne sitä itse tiedä, välillä ne ei suostu edes ovesta ulos meneen, niinku sillon lumimyräkällä.

Ja olin juonu jo melkein kaiken aamukahvin tänään, ennenkuin muistin että mullahan on PULLAA! Eilen itseni yllätin ja leivoin 2 pellillistä sekä pullaa että sämpyliä, vehnättömänä ja munattomana, niin esikoinenkin voi syyä ja söikin yhen pullan. No eihän ne enää tänään niin hyviä oo, kuivuvat ennätysnopeasti tuollaiset gluteenittomista jauhoista leivotut. Siinä sivussa valmistui ranskanpottuja lisukkeineen, mutta ne teki niin hyvin kauppansa että kokki ite jäi ilman. Oli kumminkin vain iloinen, että perhe syö ♥ Kokki söi sämpylää ja jäätelöä.

Tuolla kuralammikoissa kahlatessa ajattelin, että pitkäkarvaiset koirat kantaa näinä aikoina hurjat määrät hiekkaa sisään. Muistelin meidän Oskua, joka totisesti kantoi hiekkaa sisään, vaikka oli vain puolipitkäkarvainen...
Vuonna 1999 meillä ja 2004 uudessa kodissaan
Mutta oli se kyllä ihana koira. Nykypäivänä ei enää onneksi edellytetä allergisen lapsen tapauksessa koirien poistamista kodista, mutta eihän me silloin muuta uskallettu tehdä, kun lääkäri uhkaili astman puhkeamisella ja kaikella kamalalla, jos ei luovuta koirista.

Parin, kolmen tunnin päästä pitäisi sitten alkaa taas lumisade. Keitän parsakaali-perunasoppaa, laitan sinne homejuustonmurusia ja syön lumisaetta katellessani. Saatan kyllä syyä jo aikasemmin.



maanantai 27. marraskuuta 2017

Tänne jäätiin.

Kuvan näköistä oli eilen kun kävin lenkillä, mutta eipä oo enää kun vettä lotisee. Maassa on vielä litimärkää loskalunta, mutta eiköhän sekin kyytiä saa näillä keleillä. Koirille tarttui jalkakarvoihin lumipalloja. Ja ne löysi loppuunkalutut linnunjäänteet, tai osan sellaisista. Hyvä hajuaisti se on noillakin, lähtivät määrätietoisesti vetämään ykskaks pois polulta varvikkoon, ja sieltä mättäältä löytyi sitten pitkiä mustia sulkia ja luita.

Kaverin luona oli mukava käydä, rupateltiin vissiin kolme tuntia. Siellä aina viihtyy ja oli ihan mielettömän hyvää juustokakkuakin. Ihan mua varten tehty :)

Tänäaamuna mun ei tarvinnu lähtee viemään tyttöjä junalle, kun mies vei töihin mennessään. Jäin sohvalle puoli-istumaan, koirat makas mun mahan päällä. Ne on tottunu siihen, että mie vien tytöt, ja nykyään ne ei paljoo eväänsä liikauta kun tietävät, että tuun kohta takasin. Nyt muiden lähdettyä sanoin ääneen "Tänne me nyt sit jäätiin." niin koirat ihankuin hämmästyneinä, silmät suurina nosti päänsä ja tuijotti mua. Tuli mieleen, että aattelikohan ne jääneensä yksin kuten yleensä tuossa tilanteessa, ja sitten yllättyivät ku mie olinki siinä. Ite ainaki olin ihan mielissäni kun ei tarvinnu lähtee mihinkään. Päivällä kyllä pitää käydä tankkaamassa auto ja asioilla.

Näin toissayönä taas painajaismaista unta entisestä työpaikastani. Raahasin painavaa taakkaa enkä tiennyt minne se pitää viedä tai mihin munkaan pitää mennä. Onneksi ei tarvi olla siellä enää! Tuollaistahan se just viimeiset ajat oli, kun olin heittopussina. Ikinä ei tiennyt, mihin menee ja mitä tekee, kun töihin meni. Se kusipäinen pomo on sentään pantu viimein esimieskurssille, kuulemma, mutta ei siellä osastolla kukaan vieläkään viihdy. En yhtään ihmettele. Kyylää ja nillittää turhasta ja käyttää esimiesasemaansa hyväkseen naisia saadakseen - siellä kun niitä lyhytaikaisissa työsuhteissa olevia nuoria naisia riittää. En tiedä tekeekö vielä sitä samaa, kun alkaa kuitenkin olla jo keski-ikäinen, mutta eipä tuo ikääntyminen ole setämiehiä ennenkään estänyt nuoria tyttöjä vikittelemästä.

Byäh. Keksinpä itelleni jotain mukavampaa ajattelemista.

sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Ihme nimeltä siivousinspiraatio

Yöllä olin kuulevinani vesisateen ropinaa katolla, ja yllätyin aamulla, kun olikin maa valkoisena. Ja lisää valkoista sataa. Piristää maisemaa edes hetkeksi. Pikkulinnut parveilee ruokintapaikalla. Harakkakin; on se sentään tehokas rasvatangon syöjä. Hirveitä paloja haukkailee. Ostin sellasen vähän halvemman kuin pähkinärasvatanko, siinä ei oo metalliverkkoa ympärillä ja harakkakin pääsee sitä hyvin syömään. Jossain kaupassa oli vielä halvempia tankoja, mutta kun katsoin valmistusaineita ja ensimmäisenä listassa oli vehnäjauho, niin jätin ostamatta... talvilinnut ei mitään vehnäjauhoja tarvi, silkkaa mahantäytettä ilman energiaa. Ilmankos oli halpaa.

On ollu varsin rauhallinen viikonloppu; mies on töissä ja lapset muualla. Eilen tosin sain perin harvinaisen siivousinspiraation - imuroin ja pesin lattiat. Imuroin myös telkkarintakusen - sinne jää nurkka, jonka lattia on täynnä johtoja - ja viimeinkin päätin siivota myös pöytäkoneen pömpelin ympärystän. Sähkölaitteet kun kerää sitä pölyä ihan valtavasti, ja tuota kohtaa ei ole siivottu herranaikoihin.

Vanhan koneen jäähdytys ei enää oikein pelaa, ja mies osti siihen pienen pöytätuulettimen apulaitteeksi aiemmin. Sanoin, että pitäs imuroida se kolo ennenkuin sinne panee tuulettimen pöllyttään niitä pölyjä, mutta ei se mua kuunnellut. Sitten yskittiinkin hetken aikaa. Niin paljon se pöly siellä pyörii, että tuulettimen ritiläänkin sitä tarttuu. No, nyt on vähän vähemmän. Hirvee hiki tuli kun kaks tuntia ährästin, mutta missään se ei näy! Pölyä on erinäisillä tasoilla vähemmän, mutta kun esim. keittiön pöytään ei ole koskettu, niin ei näytä siivotulta. Ja sohva on sotkuisen näköinen kokoelma tyynyjä ja peittoja ja koiran- sekä nuorison vaatteita.

Oli tarkoitus lähteä sitten lenkille, kun sääennusteessa oli puolipilvinen kohta iltapäivällä, mutta niin vain kävi että siivouksesta uupuneena nukuin täysiä kaks tuntia sohvalla, sen kauniin ilman ohi. Sillä kaunista se oli kuulemma ollut. No, kyllä se nukkuminenkin mukavaa oli, ja varmaan tarpeen kun sitä niin paljon riitti ja vielä yöksikin hyvin. Tosin lääkkeellä voi olla oma vaikutuksensa unentarpeen lisääntymiseen, mutta ilman sitä en varmaan olis kyllä siivonnutkaan.

Huvittavana yksityiskohtana imuria pois laittaessani huomasin hämähäkin kovaa kipittämässä keittiön lattian poikki - lienen häirinny sen elämää siivoamalla nurkkia ja oli lähtenyt evakkoon. Pyydystin paperille ja karistin tuonne tietsikan takana olevaan nurkkaan, missä saa olla rauhassa. Ulos en raski sisähämähäkkejä enää talvella laittaa, paleltuvat.

Mustasta perjantaista sen verran, että oon haaveillu uudesta näppiksestä jo pitkän aikaa, kun tää vanha näyttää tältä:
Likainen (itse asiassa tässä kuvassa näyttää ihan hirveen likaiselta ja homeiselta!) ja kulunut - jos ei muista missä kirjaimet on, niin on vaikea kirjoittaakaan, sisko ei osannu - ja kovaa meteliäkin pitää kirjoittaessa. Haaveena on ollu hiljaisempi ja sellanen, missä on taustavalo. Sellanen oli sit Black Friday-tarjouksessa Powerissa, niiden nettisivun mukaan. Satasen näppis melkein puoleen hintaan. Ei ollu tilattavissa verkkokaupasta, mutta lähimyymälässä piti oleman. Eikun sinne, samalla kun vein kuopuksen kouluun kun junalla ei ois ehtiny.

No, näppishyllyllä ei näkyny sitä - en tietenkään ollu pannu merkkiä ja mallia muistiin, mutta ei minkäänlaista lappua että mikään näppis olis ollu tarjouksessa. Kattelin, olisko näkyny asiakaspalvelijoita - hyvin vähän, ja niillekin kaikille pitkä jono. Kattelin, olisko näkyny jotain keskitettyä tarjousläjää, mihin olis laitettu perjantaitarjoukset - ei näkyny. Ainoa, perjantaitarjous mikä silmään osui matkalla ulos, oli "isot kodinkoneet -20%". Ulko-oven isoja mainosplakaatteja lukuunottamatta. Power on kyllä ihan onneton kauppa, sinne ei kannata mennä jos ei tiedä tasan tarkkaan mitä haluaa ostaa. Palvelua sieltä ei saa. Syksylläkin mentiin sit Giganttiin ostaan se tabletti tytölle, kun Powerin kaikki asiakaspalvelijat oli vissiin kesälomalla. Nytkin kävin Gigantissa, heti ovella oli nainen kysymässä mitä oon ostamassa ja ohjas oikealle osastolle, jossa nuori mies esitteli kaikki mun tarvetta vastaavat tuotteet. Tosin ne oli sitten niin kalliita, etten heti pystynyt tekemään päätöstä. Mutta kehuin niiden asiakaspalvelua.

Toinen ärsyttävä asia tuli, kun maksoin pari postipakettia netissä. Meillähän on tulostin ollu pois käytöstä kuukausia, kun siitä loppui muste ja se tekee tuhruista jälkeä. Nyt sitten pitikin tulostaa osoitekortti (tai hakea postista kooditarra = sama vaikka olis sit vieny sen paketin postiin ja maksanu siellä), vaikka ensin olin lukevinani, että riittää jos käsin kirjoittaa paketin päälle. Toiseen, isompaan, pakettiautomaattiin vietävään ne tiedot riittikin kun oli Helposti-koodi, mutta siihen pienempään, joka laitetaan kirjelaatikkoon, piti tulostaa se kortti. No, kokeilin ja hyvin tulosti, musta väri ei vielä ollu loppu. Mutta väärän. Ne molemmat osoitekortit kun oli siinä peräkkäin (ja se näytti ekana sen korttia tarvitsemattoman), vaikka klikkasin vaan sen toisen paketin tietoja, ja sit kun esikatselukuva oli niin pieni niin en huomannu ja tulostin väärän.

Ei siinä mitään, mutta kun tulostin teki lakon sen jälkeen! Kauhea painiskelu sen kans ja lopulta piti pyytää parempi puoliskokin apuun, ennenkuin sai tulostettua sen toisenkin. Puuuh. Ajattelin, että nää "helpot" systeemit sitten onkin vaikeita. Mutta tosiaan mejän nykyinen postin asiamies on siinä suunnassa, mihin ei enää oikein ole asiaa, ja kaupungissa se muutti hienosta paikasta kauppakeskuksessa semmoseen typerään sumppuun, mihin ei viitti auton kanssa mennä ja aina ei jaksa kävelläkään toiselta puolelta kaupunkia. Laiska paska. Vissiin oli kauppakeskuksessa liian kova vuokra. Sieltä kyllä häviää hissukseen muutkin kaupat, ei taida riittää asiakkaita.

Nyt vien koirat lenkille valkeuden teille ja sen jälkeen lähden käymään ainoan kaverini luona. Tai ainoan, jonka luona voin käydä.


torstai 23. marraskuuta 2017

Tokkurassa

Koirat kävi eilen hammaskiven poistossa, ja varsinkin toinen oli ihan poissa pelistä melkein koko päivän. Vasta illalla seitsemän maissa uskalsin viedä ne kävelylle, ja sitten kyllä virtaa riitti. Jännä miten erilailla ne heräsi anestesiasta, toinen kimposi istualleen jo eläinlääkärillä, ehkä kolme varttia ekan lääkeannoksen saamisesta (tosin silmät seisoi päässä eikä se tainnu tajuta paljon mitään mistään)

mutta toinen nukkui täysiä kolme tuntia. No kyllä mie tietysti tarkistelin vähän väliä, että on hengissä ja reagoi, ja pudotin pari pisaraa vettä sen kuivalle kielelle. Ymmärrän kyllä, miksi se oli vedetty siihen sivuun (ettei tuki hengitystä) mutta säälitti. Toisella kerralla se sitten jo veti kielen suuhun ja maiskutteli.

Sain olla paikalla kun toista hoidettiin (ei kuulemma koirat tykkää laitteen äänestä ni lueskelin jonottavan koiran kans odotushuoneessa) ja olihan se mielenkiintoista, paitsi että tuntui omistakin hampaista paikat irtoovan siinä "poran" ääntä kuunnellessa. Juttelin eläinlääkärin kans rescuekoirista ja mm. kolistiiniresistenssistä, mikä hiljattain venäläisiltä rescuekoirilta löytyi tarkistuksessa - kun tietää, miten vähän niitä testaillaan, niin kuinkahan moni koira niitä resistenttejä pöpöjä on tänne tuonutkaan - tai oikeastaan kuuntelin sen luentoa :) se oli niistä samaa mieltä ku mieki. Joillakin ihmisillä on tarve pelastaa kaikkea, ja sitten ne on pulassa niiden kans ja laittaa kiertoon. Ja kun se ei helpota sitä lähtömaan ongelmaa yhtään, tekee vaan tilaa seuraavalle. Koirien kanssa ihmiset tulee sitäpaitsi niin helposti huijatuksi...

No, sovittiin että vuoden alussa varailen aikaa sterilointiin.

Nyt alkaa tuntua siltä, että lääke tehoaa tai sitten muuten vain olo on parempi. Välillä. Tulee sellasia hyvän olon hetkiä, tuikkauksia, eikä pelkästään ahdistuspaniikkituikkauksia. Esimerkiksi tänään kun tulin viemästä tyttöjä junalle ja laittelin porttia kiinni, ja ajattelin että mun ei tarvi mennä nyt mihinkään vaan keitän aamukahvin ja laitan kynttilän palamaan. Tosin vain hetki sen jälkeen tuli masistuikkaus ja tarpeettomuuden sekä turhuuden tunne. Huono omatunto kun tuhlaan elämäni joutenoloon, en paiski töitä aamusta iltaan ja harrasta vuorikiipeilyä ja benji-hyppyjä vapaa-aikanani. Noin kärjistetysti, en tietenkään oikeasti ajattele, että sellasia harrastaa pitäisi :) Mutta huomionarvoista tosiaan, että tunnen välillä jonkinlaista iloa esimerkiksi siististä tiskipöydästä. Saattaa tulla jopa sellasia luovuuspuuskan esioireita, inspiraation tunnetta, tosin vielä ilman sitä inspiraatiota. Kuitenkin olo, että "jotain voisi tehdä". Näitä ei ole ollut kuukausiin. Ehkei vuosiin.

Sen verran mun kyllä pitäs tehä, että veisin paketin Matkahuoltoon. Ei vaan oo menoa Matkahuoltopaikkakunnille ainakaan sellaseen aikaan, että ne ois auki. Ihan älytöntä, että kaupungissa menee MH kiinni viideltä! Näinä aikoina. Bussit kulkee vuorokauden ympäri, mutta pakettien huolinta lakkaa klo 17. Täällä maalla sentään on tunnin myöhempään asiamies auki, mutta nyt kun lapset ei enää oo sielläpäin koulussa, ei tuu käytyä. Pakko mennä viimeistään ylihuomenna.

Jaa. Pyykkikone tuli valmiiksi. Onhan minusta jotain hyötyä, kun voin pestä pyykkiä...

maanantai 20. marraskuuta 2017

Ei itketä maanantaina

Sovelsin vähän vanhan laulun sanoja, kun rallattelin auton takapenkillä vinkuville koirille, ja tietysti siitä tuli sitten korvamato. Mä niin arvasin. Pitää kuunnella jotain muuta musiikkia. Aamulla kuuntelin Vivaldia ja koira katto kaiuttimeen pää kallellaan, kun viulu vinkui.

Olen saanut aikaiseksi. Huomasin sattumalta jääkaapin oveen laittamani muistutuksen "käy pankissa" ja ensiharmistuksen jälkeen totesin, että siinä samallahan mie voin hoitaa kaikkee muutakin. Käytin koiria päiväkävelyllä (kurja sää vissiin aiheutti sen, ettei sielläkään, "keskustassa", nähty ku yks jalankulkija, kaks pyöräilijää ja yks pyörällisellä potkukelkalla huristeleva pappa), ostin joulukorttimerkkejä ja täydensin eiliseltä jääneitä kauppaostoksia sekä kävin kirjastossa. Nyt sain salaattiini tomaattia, saan myöhemmin tehtyä hyvän sopan ja on lukemistakin taas.

Saa nyt nähdä, tallonko jonkun varpaille kun pyysin soittoajan tk-lääkärille kuopuksen asioissa, kun se lääkäri laittoi jo syyskuussa lähetteen psykiatrikäyntiä varten, eikä vieläkään ole tarjottu muutaku hoitoneuvottelu ja sekin vasta ensi vuonna ja vasta hätyyttämisen jälkeen. Sen lääkärin piti soittaa vasta iltapäivällä, mutta soittikin jo aamummalla ja lupas soittaa sinne nuopsylle ja kysyä, miksei ne oo laittanu tytölle ees mitään lääkitystä. Kaiken maailman liitännäisongelmat pitäs kuulemma psykologin kans hoitaa - testata onko keskittymishäiriötä esim. - mutta mites hoidat kun tyttö ite ei niistä puhu. Tai jos puhuukin niin sitä ei huomioida millään lailla. Ja jos mie alan semmosia vielä tän kaiken päälle hössöttään niin nehän antaa pian mulle sen diagnoosin. Hysteerinen helikopterimamma, F99,4. Mutta kyllähän tytölle täytyy apua yrittää saada.

Välillä tekee niin mieli pullaa! Ihanan pehmeää tuoretta pullaa kahvin kans... ei vehnättömästä pullasta ikinä saa semmosta. Moilasella on gluteenittomia rahkamunkkeja, jotka on kyllä hyviä, mutta ne on munkkeja, ja niistä jää rasvan maku kitalakeen. Voisivat paistaa ne vaan pikkupulliksi, ostaisin usiammin vaikka ovatkin suhteessa melko arvokkaita. En kuitenkaan jaksa itse ruveta leipomaan perhelipullia. Monesti oon suunnitellut kyllä, mutta aina voipunut jo ajatuksesta.

Oon ollu tänään kyllä niin toimelias moneen muuhun päivään verrattuna, että taputtelen täällä itteeni toverillisesti. Pyykitkin pyörii koneessa ja nyt kun on kerran merkkejä, niin taidan kirjoitella muutaman joulukortinkin. Kumminkin jossain vaiheessa tulee se nyykähdys.


sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Surullinen sunnuntai

Yöllä heräilin kuuntelemaan sateen ropinaa, mutta se ei entiseen tapaan rauhoittanutkaan, vaan mielessä pyöri ikävät asiat - menneet mokat ja typeryydet - ja aamulla jostain syystä, ehkä jonkin unen takia, mietin, miten lapseni kuvailisivat lapsuuttaan. Ja se johti tietysti siihen, että aloinkin itse kuvailla omaa lapsuuttani kuvitteelliselle kysyjälle ja siitä fiiliksestä ei sitten ole päässyt irti. Mun lasten lapsuudessa on kuitenkin ollut läsnäolevia aikuisia, jotka on kuunnellu ja ottanu todesta ja jopa tehny asioiden eteen jotain. Niitä ei ole jätetty selviämään yksin.

Tänään tai viimeistään huomenna pitäisi tulla taas maailmanloppu. Tulis vaan. Ei haittais yhtään.

Tänään on myös itsemurhan tehneiden muistopäivä. Isän isä, isän pitkäaikainen naisystävä ja yksi mulle tärkeä ihminen (jota en kyllä ikinä livenä tavannut) on tehneet itsemurhan. Itsellä se on ollut lähellä pari kertaa. Suunnitelma on hiottu, mutta tuskin ikinä sitä käytän. Siksihän hoitoakin olen yrittänyt hakea, mutta niin huonosti on ainakin täällä, että jos tosissaan olis suisidaalinen ihminen, niin kyllä kolmessa kuukaudessa lääkärinaikaa ootellessa ehtis tekeen mitä vaan. Ehkä se on tarkoituskin, niin on vähemmän hoidettavia jonossa.

Nyt taitaa olla niin mustat mietteet, että on ehkä parempi, kun keksin kirjoittamisen sijaan jotain muuta puuhaa... kattelen vaikka sadetta.

lauantai 18. marraskuuta 2017

Viiskymmentä tulossa

Jouluun on 36 päivää ja mun viisikymmenvuotispäivään 184 päivää.

VIISIKYMMENTÄ! En ole koskaan edes ajatellut sitä, että täyttäisin viisikymmentä - paitsi sen verran, kun joskus jotkut kyseli että eikö me sitä poikaa tehdä ja blabla niin oon aatellu ja kai sanonutkin, että lapset pitää saada ripille ennen äidin viiskymppisiä. Siis mun pitää saada omat lapseni, toisten lapsista ja viiskymppisistä mulla ei ole mielipidettä, jaksaminen on erilainen jokaisella. Oman jaksamiseni laita on usein hieman huonosti, eikä lasta voi jättää hoitamatta sellasina päivinä, kun ei jaksais.

Jokin aika sitten muistelin sitä kauheaa aikaa, kun lapset oli pieniä ja mie masentunu, ja pelkäsin että tuun vielä raskaaksi vaikka oli kierukkakin...  sterilisaatiokaan ei sitä pelkoa tosin poistanut kokonaan, onhan niitä tapauksia, että luonto on korjannut ihmisen tekemät värkkien rikkomiset ja raskaus saa alkunsa steriloinnista huolimatta. Ehkä sellaiset on nykyaikana jo saatu minimoitua, on tullut klipsejä ja sensemmoisia. Multa vaan otettiin johtimen keskeltä pätkä pois ja poltettiin kiinni. Ja nukuin suunnilleen koko sen ajan, minkä olin sairaalassa. Muistan sen kauhean väsymyksen, mikä mulla usein silloin oli. Siitä huolimatta piti hoitaa työt ja lapset ja ruuat ja pyykit. Siinä mielessä nyt on aivan hirveän paljon helpompaa, vaikka murheet ei tietenkään oo loppuneet vaan muuttuneet. Vakavammiksi, tosin vähitellen ne alkaa olla enemmän lasten itsensä hoidettavissa.

Oon koittanu kuopuksellekin sanoa, että sen pitäs itse pyytää itselleen apua kun sillä niitä kontakteja on, ei enää kohta voi äiti puhua puolesta. Pitäs ottaa sitä vastuuta itselle. Ei voi vaan todeta, että no, sitä ei kiinnostanut niin en puhunut ongelmistani.

Kun tuo päivälaskuri mulla tuossa nyt auki oli, katsoin samalla että on tasan 200 päivää Rockfestin avajaiskonserttiin, siellä on Ozzy Osbourne. Mies vähän puoliväkisin ostatti mulla sinne lipun, kun se on kerrankin niin lähellä, että pääsee suht helposti kotiin omaan sänkyyn nukkumaan. Neljän päivän lipun. Ei siellä mulle kuitenkaan niin paljoa kuunneltavaa oo, vaikka onhan ne livekeikat aina hienoja vaikkei bändiä niin fanittaiskaan.

Paitsi Mambaa en lähteny katsomaan, kun joskus vuosia sitten pyydettiin. Sitä en kestä ees livenä.

Lähdin aamulenkille kameran kans vähän ennen auringonnousua, kun näytti olevan niin lupaavan näköinen pilvenrako taivaanrannalla, mutta pilvethän tukki sen ennenkuin aurinko ehti nousta. Sen verran hämärää oli, ettei kamera pysynyt koirien liikkeissä mukana, kun koitin niitä kuvata niiden nuuhkutellessa villielukoiden jälkiä. Luulen. Uskalsin pitää hetken irti, kun ei näkynyt ketään missään. Paitsi musta kissa. Koirat ei onneks nähny sitä ja olivat muutenkin jo kiinni siinä vaiheessa. Toinen kun kiipes syliin ni totesin, että se ei vissiin halua enää juoksennella. Ja toinen tulee kun toista panee kiinni taluttimeen. Jos ei mielenkiintoisempaa satu just oleen.

Siksikin lähdin aikaisin, kun oli luvattu sadetta koko päiväksi, ja onhan se välillä ropsautellut. Sain lainata miehen autoa, kun vein kuopuksen junalle aamupäivällä - en oo saanu moneen vuoteen ajaa sillä :) Onhan se pehmeä ja sen kytkin on niin mukavan helppo.


torstai 16. marraskuuta 2017

Pienentyy mun ympär' elon piiri

Leinon Nocturne on yks lempparirunoistani, ja joskus olen ajatellut että olis hyvä värssy kuolinilmoitukseen siinä... mutta nykyisellään en suunnittele kuolinilmoitustani, en halua sellaista. Haluan että minut vaan unohdetaan, kun läheiset unohtaa.

Tuota runoa mietin tänään lenkillä, rivi "onpa kädessäni onnen kulta" pätee minuun, mutta en vain saa siitä kiinni. Kullasta. Pudotan sen kädestäni ja kurottelen jotain muuta. Jotain jota ei ehkä ole edes olemassa. Kuuta kuusen latvasta. Kuvajaista vedestä. Varjoa sumun seasta. Sitten itken ja ruikutan, kun menetän vähänikin ja suren, kun en osannut olla onnellinen siitä, mitä oli.

Onni vaan ei tule käskien, eikä järki siinä auta. Se on korvien välissä, ja sen puute on korvien välissä. Onnellisuudettomuus. Se tietoisuus siitä, että kaikki on ihan ok ja tän kaiken voi menettää minä hetkenä hyvänsä lisää vain pelkoa siitä, että kohta se tapahtuu. Kohta kaikki on huonosti. Kohta tämänhetkiset huonot asiat on pikkujuttuja sen todellisen huonostiolon rinnalla. Joku muu voisi elää täysillä just siks.

Sain soitettua eläinlääkärille. Kun uusittiin koirien rokotuksia, se katto näiden suuhun ja totes, että tänä vuonna pitäs poistaa hammaskivi, ja nyt varasin siihen ajan. Tyhmänä unohdin joogan ja se nyt sitten peruuntuu eläinlääkärissäkäynnin takia. Kyselin lääkärin mielipidettä sterilisaatiosta, se sanoi että kiinanharjakoirille tulee usein sydänläppävikoja vanhemmiten, että jos ei halua riskiä kohtutulehduksesta - mikä usein tulee vanheneville nartuille ja on sitten hengenvaarallinen tila -> sikakallis päivystysleikkaus kun iskee - ne kannattas leikkuuttaa viimeistään tän ikäisenä. Onhan mulla "koiranhoitorahasto" tavallaan, mutta voin sanoa että kyllä kirpaisee. Mutta kirpaisee vähemmän hoitaa homma kaupungineläinlääkärillä virka-aikana, kuin viikonloppuyönä jossain päivystävällä eläinlääkäriasemalla kumpikin vuorollaan. Eikä tartte ainakaan sitä pelätä ja kytätä koko ajan. Koirallahan kohdun seinämä paksuuntuu joka juoksusta aina enemmän, se ei huuhtoudu välillä pois niinkuin ihmisellä. Sinne jos pöpöt pääsee temmeltämään, tulee ongelmia.

Kaikenlaista sain tehtyä tänään. Yllättävää. Tiskikoneen tyhjennystä, tk:n takaisinsoittopalveluun soittamista (ei oo vielä soitettu takaisin), se eläinlääkärille soitto, pitkä lenkki koirien kans kun aurinkokin pilkisteli, joulukorttitehdas pyöri hetken aikaa... eikä päätäkään ole särkenyt. Kuopus on saanut hoitoneuvotteluajan ensi vuodelle. Vasta. Mutta kai se on parempi sekin kuin ei mitään. On sillä vaikeaa ollu tänäänkin... Esikoinen on ollu koko viikon kotona flunssassa.

Pienet on muna siat - no niin, piti kirjoittaa mun asiat, mutta tuo mulle tyypillinen lyöntivirhe sai mut nauraan niin että jätän sen muidenkin iloksi. Oon joskus täälläkin valittanut, että käsien koordinaatio ei oo synkassa, toinen lyö jo seuraavan kirjaimen ennenkuin toinen on ehtinyt painaa välilyöntiä. Munasiat on kyllä yhdyssana. Pienet munasiat. Ja pienenee vaan elon piiri. Siinäkin vaanii menetyksen vaara - jos ne pienet piirit murenee, ei jää mitään.
Kuvituskuva

tiistai 14. marraskuuta 2017

Tympeä veeärrä

Taas piti tehdä rautateiden hommat ja viedä lapsi kouluun, että kerkesi. Kaikenlaisia ehtoja ne kyllä asiakkaille latelee, mutta itse eivät täytä niitä vähiäkään, mitä niiden toiminnalle on. Kuten että juna kulkisi niinkuin on määrätty. Ehkä tuo yhden sentin lumikerros oli nyt kalustolle liikaa. (No Juliasta kun katsoo, niin syynä on ollut "Liikenteenhoitojärjestelmät: Ratainfran laiteviat, vaihde" eli nähtävästi oli liikaa. Lumi tukkinut vaihteen XD)

Aamukahvi on peräpohjalaiseen tyyliin: leipäjuustoa palasina seassa. Ei vaan oo tuo keittimen kahvi ehkä tarpeeksi kuumaa pehmentämään juustoa.

Ei riittänyt, että kuopus kipuilee koulun ja väärinvalitun alan kanssa, nyt esikoinenkin totesi että ei halua enää tuota koulua. Työssäoppiminen päiväkodissa ei maita. Olen paska kasvattaja, nyt siitä lepsusta toiminnasta kerätään satoa. Kirjoitin tähän pitkän pätkän, mutta poistin... ihan kaikkee tarvi tännekään laittaa.

No, lunta on sentään se yksi sentti. Eilen just ääneen sanoin, että tulis edes ohut kerros, että näkis vähän paremmin - toiveeni toteutui :) tosin näissä lämpöasteissa se kyllä lähtee äkkiä pois.

Viime yön unessa menin yleiseen vessaan, joka oli tarkoitettu joutsenille, ja pelkäsin, että niitä tulee sinne nokkimaan mut hengiltä kun olin kehdannut mennä niiden vessaan.


maanantai 13. marraskuuta 2017

Ennustuksia, vaikutuksia ja saavutuksia

No ei luvata enää kuivempaa ja kylmempää. Eilen piti olla poutaa, ja ihan koko päivän tihutti vettä. Illalla olikin sitten sääennusteet muuttunu sateisempaan suuntaan.

Eilen ku tultiin hakemasta esikoista, kattelin miten seisoo vesi pelloilla ja ojat on täynnä. Maa ei jaksa vetää, vaikkei se nyt enää jäässäkään ole. Hyvin upposi lyhtypidikkeet maahan, kun viikonloppuna niitä tökin pari kappaletta pimeää yötä valaisemaan. Vaikka eihän ne valaise, pieni liekki saa pimeyden näyttämään vaan pimeämmältä.

On taas ollu päänsärkyä joka päivä. Lääkkeen (jota syön vieläkin vain puolikasta) sivuvaikutuksissa yleisenä on kyllä se, mutta en muista että olis aiemmin ollu... vai liekö se ollu aina mun kaverina niin, että en oo ajatellu sen johtuvan lääkkeestä. Ei oo hääviä, että yhden lääkkeen sivuvaikutuksiin täytyy ottaa kolmea eri lääkettä... ja kaikki aiheuttaa väsymystä, eli luultavasti en jaksa lähteä lenkille vaan menen nukkumaan jossain vaiheessa päivää. Ennakoin sitä väsymystä pyykkäämällä ja imuroimalla, kun en kuitenkaan jaksa myöhemmin mitään tehdä. Ai niin, suunnittelin vielä suht isotöisen ruuan tälle päivälle... hmp.

Sitäpaitsi ulkona on rumaa.

Mutta sain imuroitua! Hyvä minä! Mies onneksi muistutti ilmalämpöpumpun suodattimien imuroinnista myös. Sen aika oli itse asiassa se, mikä pakotti ottaan imurin käteen, mutta ehdin jo unohtaa kun meinasin tehdä sen viimeiseksi. Ja pyykitkin on jo ripustettuna. Riittää mulle hyvin tän päivän saavutuksiksi. Tukankin harjasin.

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Venyvä naama

Pitkän aikaa on ollu sellanen olo (ja peilikuva) että mun naama on alkanut oikeasti roikkua. Nahka on valahtanut sentin pari alemmas, luomet roikkuu silmillä ja kun kasvot rentoina avaa suun, näkyy alahampaat. Ne ei oo ennen tolleen näkyny. Mulla on kasvot sitä mallia, että nuorena on korkeat poskipäät ja vanhana tulee bulldogiksi. Poskiluut on alkanu tuntua ihon alla selkeästi. En oikeastaan ihmettele, miksi kauneusjulkimot vanhetessaan ottaa niitä poskitäytteitäkin. Rasva alkaa totella fysiikan lakeja ja painua maata kohden. Ja muuttaa sisäelimiin. 

Soitin isälle aamulla, se oli ihanan pirteän kuuloinen. Sen syöpäkasvain on isontunut, joten lopettivat sen kamalan Iressa-lääkityksen ja siirtyivät sädehoitamaan, ja lääkkeen sivuvaikutusten loputtua on isänkin olo kohentunut. Onhan se varmaan rankkaa sekin, että pitää päivittäin liki sata kilsaa matkustaa sen sädehoidon takia.

Joulukorttitehdasta oon koittanu pitää, mutta vähän huonolla menestyksellä. Ideoita on vähänlaisesti ja nekään ei toimi. Täytyy vaan matkia muita. 

Sään ennustetaan kuivuvan ja kylmenevän, mutta kyllä sitä sadetta taas saatiinkin. Aamulla heräilin pariin otteeseen että joko nousisin, mutta sateen ropina tuuditti takaisin uneen - nukuin peräti yhdeksään asti ja se on aika harvinaista. En ollu keittämässä isänpäiväkahveja... kakun olisin tehnyt, mutta sitä ei haluttu. Olkoon ilman sitten. Ei se syöny sitä miestenviikon kakkuakaan.

Siskokset torkkuu

lauantai 11. marraskuuta 2017

Freedom

"Lapsivapaa" viikonloppu! Lainausmerkeissä koska eihän ne enää varsinaisesti lapsia oo, toinen jo täysi-ikäinenkin... kumpikin on poikakaverinsa hoteissa. Vaikka on isänpäiväviikonloppu, mutta eihän meillä oo koskaan jaksettu näitä päiviä niin juhlistaa.

Mies vähän paheksui kuopuksen menoa, että ei oo sopivaa, mutta mulle kelpas kyllä kahdenkeskinen viikonloppu. En tiedä, miksi esikoisen lähes jokaviikonloppuinen olo poikakaverinsa kotona on ok, on ollu aina ok, mutta kuopuksen meno poikakaverinsa kera pojan mummolle (jolle kuulemma sopii tytön tulo) hieman useammin ei sitten oliskaan sopivaa. Miksi pitäs väkisin pitää kotona tyttöä, joka vihaa kotonaoloa ja tylsistyy kuoliaaksi kun ei ole mitään tekemistä? (Mun niskaan se sit sen ärtymyksensä kaataa) Ja toinen saa mennä vapaasti - se, joka ei tylsisty kotona kun tykkää lukea ja katsoa telkkaria ym. Kun ei se syy isänpäiväkään ole.

Mt-hoitajakäynti oli ehkä vähän parempi kuin edellinen. Martoista ei enää puhuttu. Omaa aikaa suositteli, mutta oon sitä miettinyt, että ehkä se tekee mulle hyvää, että on joku asia, vaikkapa tyttöjen kuskaaminen junalle, mikä pakottaa laittamaan aamulla vaatteet päälle ja tuo jonkinlaista tarkoitusta elämään. Läheisriippuvaiselle kun se elämän tarkoitus löytyy muiden kautta, siitä miten itse voi olla hyödyllinen toisille. Väärin ehkä, mutta niitä syvällä olevia käyttäytymis- ja ajattelumalleja on ihan pirun vaikea muuttaa, ja niitä vastaan toimiminen ahdistaa ja tulee syyllinen olo jos aattelee vaan itteään eikä auta muita vain siksi, että "mun ei tartte" vaikka helposti voisin. Kun ei ole muutakaan. Olen itse itselleni vain välttämätön pakko, enkä tiedä mikä minua ilahduttais, joku sellanen mitä mieluummin tekisin sillä "omalla ajallani". Mullahan ON sitä omaa aikaa päivät pitkät, ja tuhlaan sen vain nököttämällä koneella tai muuten vaan hohhailemalla. Odottamalla sitä aikaa, kun minua taas joku muu tarvii.

Ehdotti, että asettaisin itselleni joka ilta jonkin tavoitteen seuraavalle päivälle, ja sitten olisin iloinen, kun olen tavoitteeni saavuttanut. No, asetin heti illalla tavoitteekseni imuroida perjantaina. Sitten muutin sen eläinlääkärille soittamiseksi ja ajan varaamiseksi sieltä. Feilasin molemmat.

Tein sentään salaattia itelleni kevyeksi lounaaksi.
Siinä kävi tälleen:

 Lempiveitseni hajosi. Kuva kääntyi taas oikealle kyljelleen, mutta en jaksa sen kans tapella, asia käy selväksi vaikka koira näyttääkin olevan pää alaspäin. Se on aina kaverina salaatinteossa, siltä varalta että jotain hyvää putoaa lattialle. Jäävuorisalaatin kitkerä kantapala on jostain syystä koirien suuri suosikki.

Lupasin miehelle isänpäiväaterian valitsemallaan tavalla, se halus pyttipannun grilliltä. Käytiin se hakemassa samalla kun vietiin esikoinen omaan viikonloppusijoituspaikkaansa. Siitä olin iloinen, että sain lähdettyä illalla vielä kävelylle koirien kans. Nekin oli iloisia. Jonkin matkan päässä olevat hevoset oli vielä ulkona aitauksissaan, vaikka oli ihan pimeää, ja yksi oli tosi hermotunut. Hölkkäs pää ylhäällä portin edessä, hirnui ja hörisi, ja kun käveltiin tietä pitkin ohi, se sai ihme laukkatilaukkakohtauksen ihanku olis säikähtäny meitä. Koitin jutella sille että ollaan ihan tuttuja kulkijoita, ei tartte pelätä.

Tänään heräsin sateen ääniä kuunteleen, mutta ehdin aamukävelylle sopivaan kohtaan, kun oli sadealueiden väli. Kohta on tiedossa rankempaakin sadetta. Ei haittaa. Kävin kirjastossa ja nyt on taas luettavaakin. Ja sukankudontaa. Sitä imuroimista.

keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Juhlan aiheita

Onpa ollu hilijasta täälä. Harvoin mulla näin pitkiä välejä on tullu. Ei vain ole ollu mitään tännesopivaa mielen päällä. Ei oo lastenhuollostakaan soiteltu eikä viestejä lähetelty.

Sain ihanan paketin!
No se nyt halus kääntää ton taas kyljelleen, olkoon sitten. Mutta joogasta vähän ryytyneenä tullessani noudin paketin, ja mikä ilahdus kun siellä oli lankojen lisäksi suklaata! :) Söin heti pari palaa. On vielä sitä sorttia, minkä saan meillä pitää ihan ite, ei tule muita jaolle. Nam.


Eilen leivoin kakun (kuvassa myös Halloween-kukkakimppu, joita kaupassa myytiin lähes nimelliseen hintaan sunnuntaina). Kyllä sen tekemiselle aina syy löytyy - miesten viikko, Marie Curien syntymäpäivä... kuopuksen ja sen poikakaverin ekasta kontaktista tasan vuosi. Samalla tein makaroonilaatikon ja yritin leipoa yhellä uudella ohjeella leipää. Epäonnistui täysin. Sentään kelpaa linnuille. Harakalle ainakin. Laitoin siihen kvinoaa ehkä puoli desiä, ja se kyllä kruunasi epäonnistumisen; koko leipä haisee muoville ja maistuu samalle mille haiseekin. Mie vain en tykkää kvinoasta. Heitin roskiin loppupaketin. Oon kokeillu sitä salaatissa ja lisukkeena ja kookosmaitojutussa, eikä se vain ole hyvää millään lailla. No siinä kookosmaidossa sen söi, kun kookos peitti maun. Ehkä en huuhdellut tarpeeksi kun pistin leipätaikinaan?

Olis niin tehny mieli vaaleaa leipää... kaupan leivät on niin kitkeriä, Prisman paistopisteeltä löysin joku aika sitten mielettömän hyviä vehnättömiä sämpylöitä, mutta niitä ei oo enää ollu ja mietin, onko ees mahdollista tehdä niin kuohkeita ja maukkaita sämpyliä ilman vehnää... epäilin, että vahingossa pantu väärä lappu. Ja kalliitakin ne oli, melkein euron kappale kun kilohinnalla myytiin. Ei oo varaa vakituiseen syödä semmosia... Tavan kaurajauhoista tehdyt leivät on tiiviitä lättyjä. Viimeksi ostamani oli vielä pahojakin. Jotenkin vanhan makuisia jo uutena.

Kuopus angstasi taas tänään, lähetti toistakymmentä ahdistunutta ja syyttelevää ja itsesäälistä viestiä. Olin just lähdössä joogaan, kun se alkoi, ja tyynesti lykkäsin loppujen lukemisen joogan jälkeen. Ne vaikuttaa minuunkin niin ahdistavasti, että olisin joogassa vaan miettiny niitä jos olisin lukenu. Oli hyvä jooga.

Aurauskeppejä on tänne laiteltu tällä viikolla. Ei taatusti ole laittamassa sama mies, joka lumia auraa, kun tökkäsi kepin tuohon pyörätien mutkaan, johon aura aina kasaa lunta. Siinä itseasiassa oli silloin vielä näkyvissäkin lumikasaa, mikä siihen työnnettiin silloin, kun oli sitä lunta. Ja mie kotiin ajaessani ja pihatielle pakittamista suunnitellessani en huomannu, että oli tullu aurauskeppejä, ja ajoin yhen yli että kolina kävi.

Huomenna on mt-hoitaja ja sataa vettä.

perjantai 3. marraskuuta 2017

Uuvuksissa.

Nuokun taas koneella, etten nukahtaisi ennen aikojaan. Ja mussutan suklaata ja salmiakkia vuoronperään. Tiedän, että jos otan kirjan ja luen, nukahdan. Sama juttu sukankutimen kans. Löyty sateenkaarenväristä lankaa yllättäen, niin aloitin sukat, ja siihen alkuun sekin kypsähti.

Murdochin murhamysteerien viimeinen jakso on katsomatta, ja oon lykännyt sitä kun tiedän, että se on jännä. Katsoin Youtubesta Yannick Bissonin haastattelun, ja se sano niin. Viimeksikin päätösjakso oli niin jännittävä, että mun sydän hakkas tuhatta ja sataa. Saan vielä jonku kohtauksen.

Pari päivää sitten päätin, että nyt olen tarpeeksi vahva katsomaan sen, niin kävi kuten Vera Stanhopen sarjojen tokajaksojen alussa: "Tapahtui virhe. Yritä myöhemmin uudelleen." Eikä toisto toimi. Vaikka kuinka myöhemmin yrittäs uudelleen. Verat sain katsottua pöytäkoneella, mutta en oo vielä kokeillu tätä katsoa siitä.
 Ja kyllä se Hotelli Halcyonin päätösjaksokin sai sydämen pumputtaan.

Hei; sain ajan lääkärille. Melkein neljän viikon päähän. Kyllä se kysyi, miten mie voin ja pärjäänkö siihen asti vai pitääkö joku kiireellinen aika laittaa. Lupasin pärjätä.

Kuopus taas... no, en voi yksityisyyksiä loukkaamatta kertoa koko tarinaa, mutta alkoholia on nyt ekan kerran kokeiltu. Muusta en huomannut kuin tuoksusta, käytös oli ihan tavallinen ja sanoi että oli pahaa, oli koittanut estellä toistakin juomasta liikaa, mutta turhaan. Joutui sitten soittaan sille auton. Onneksi oli tolkuissaan, ambulanssimieskin kehui sen toimintaa ja vähän pahoitellen mulle sanoi, että siitäkin kuitenkin täytyy tehdä lastensuojeluilmoitus, alaikäinen kun on ja kuitenkin maistanut.

Yö meni siis enimmäkseen valvoessa, aamulla piti viedä lapset kouluun, kiitos vaan VR. Sitten ajelin uudelleen kaupungille tekemään toisen äidin kanssa rikosilmoitusta (alkoholin välittäminen alaikäiselle) jonka tekoon mua ei sit tarvittukaan. Kotiin päin ajaessa alkoi nukkumattomuus tuntua, ja kun oli reilu 2,5h aikaa, oikaisin sohvalle. Vartin päästä heräsin outoon jyskytykseen, piti nousta katsomaan onko joku ovella, ei ollut. Jyskytyskin loppui. Sain nukahdettua uudelleen, ja vielä piti ehtiä käyttää koiria pissalenkillä (harmitti hukkaan mennyt hieno päivä) ennen kuin lähdin viemään kuopuksen reissukassia (meni poikakaverin kaa sen kotipaikkakunnalle) sille kaupunkiin ja samalla hain esikoisen. Parin päivän sisällä oon ajanu aikasen monta pientä reissua yötä myöten. Kello on nyt seittemän illalla ja voisin nukahtaa istualleni, silmät meinaa välillä mennä ihan kieroon ku ei taho jaksaa suorassa pysyä. Tämä kirjoitelmakin lienee aika hajanainen väsyn takia.

Tiiän kuitenkin sen, että kun nukahdan, herään parin tunnin päästä valvoon. Väsymys ei sitä valvomista poista. Eikä valvominen väsymystä. Ihmettelen, ettei migreeni oo tullu vaikka välillä onkin kutitellu.

Pyhäinpäivän kunniaksi vanha kuva. Uusia askarteluja ei nyt oo tarjolla. Pajutkin jäi keräämättä ku niistä ei ollu vielä lehdetkään pudonnu ennenku lumi tuli. Tosin kyllä se vielä ennen talvea sulaa pois. Nytkin on monena päivänä ennustettu monta plusastetta, ja väliin lämmintä vesisadetta niin kyllä lumi saa kyytiä. Tänäänkin katsoin, kun auringonpaisteessa lumet luhistuili ihan niinku keväällä.

Kyllä mun on pakko vissiin lähtee nukkuun.

keskiviikko 1. marraskuuta 2017

arati

Oon niitä pakkoajatuksista kirjoittanutkin joskus. Tänään tuli sellanen, kun joogasalin seinällä näkyi "varatie" -kyltti ekaa ja viimeistä kirjainta lukuunottamatta, jotka oli peitossa. Siis "arati". Mun aivo tiesi kyllä, että siinä lukee varatie, mutta luki sen kuitenkin paratiisi. Sitten oli pakko keksiä sanoja, joihin tuo pätkä sopii, kuten tavaratila, makkaratikku, vaaratiedote... en ees muista niitä kaikkia. Siinä kohtaa olis pitäny pää tyhjentää turhista ajatuksista ja keskittyä hengittämiseen, ja mie keskityin sanojen keksimiseen...  ei menny ihan putkeen. 

Kuopus valitsi yhteishaussa ykkösvaihtoehdoksi alan, joka ei todellakaan ollu sille oikea, ja nyt se on sit vaihtamassa tai menemässä valmaan, ilmeisesti ei ainakaan jatka tuossa, ellei sit saa jostain motivaationkipinää. Hojks on tehty ja koulutuskokeiluun toiselle alalle tyttö lähiaikoina menossa. Hyvä, että ei kuitenkaan oltu sen kanssa umpikujassa, ja kun se on itse oma-aloitteisesti puhunu siitä kuraattorille ja opolle ja ne on sitä yhdessä miettiny ennen kuin on alkanut tulla mitään poissaoloja. Monesti, kun näitä asioita murehdin (ja olen kateellinen ihmisille, jotka on osannu kasvattaa lapsilleen motivaatiota ja innostusta edes jollekin alalle, ja uskoa tulevaisuuteen) niin mietin, että ei tässä olla lähimaillakaan pahimmassa tilanteessa, mikä teinien kanssa voi syntyä. Hyvinhän ne asiat oikeastaan on. Järjestettävissä. Se, että tytöllä itsellään on halu niitä järjestää, on valtavan hyvä asia. 

Hyvä asia on myös se, että lumi ei ole sulanut ja se, että jaksoin joogaan.

tiistai 31. lokakuuta 2017

Kysely



Marjaanalta "yhdellä sanalla" -haaste, vai voiko sanoa haasteeksi jos ei haasteta vaan annetaan vapaus tehdä tai olla tekemättä?

1. Missä kännykkäsi on? Emt
2. Puolisosi? Töissä
3. Hiuksesi? Nutturalla
4. Äitisi? Tuhkana
5. Isäsi? Kotonaan
6. Suosikkisi? Hukassa
7. Unesi viime yöltä? Runsaita
8. Mielijuomasi? Kahvi
9. Unelmasi? EuroJackpotvoitto
10. Missä huoneessa olet? Olohuoneessa
11. Harrastuksesi? Lukeminen
12. Pelkosi? Tulevaisuus
13. Missä haluat olla kuuden vuoden päästä? Täällä
14. Missä olit viime yönä? Unessa
15. Jotain, mitä sinä et ole? Laiha
16. Muffinsit? Hmmm?
17. Toivelistalla? Elämänilo
18. Paikka, jossa kasvoit? Suoalue
19. Mitä teit viimeksi? Salaattia
20. Mitä sinulla on ylläsi? Lämmintä
21. Televisiosi? Mikä?
22. Lemmikkisi? Sohvalla
23. Ystävät? On
24. Elämäsi? Rauhallista
25. Mielialasi? Matala
26. Ikävöitkö jotakuta? Aina
27. Auto? Harmaa
28. Jotain, mitäs sinulla ei ole ylläsi? Balettipuku
29. Lempikauppasi? Halpa
30. Lempivärisi? Oranssi
31. Milloin nauroit viimeksi? Tänään
32. Milloin viimeksi itkit? Tänään
33. Kuka on tärkein läheisesi? Perhe
34. Paikka, jonne menet uudelleen ja uudelleen? Vessa
35. Henkilö, joka s-postittaa säännöllisesti? --Jaha??
36. Lempiruokapaikkasi? Itämainen


Tänään sitten hojksia tekemään...

maanantai 30. lokakuuta 2017

Eiku

Enpä ole ennen nähnyt tällaista lämpökäyrää, mikä kulkee taaksepäin. Neljältä on mittari päättäny että eiku kolmelta olikin kylmempää :) Kaikkee se turha ja typerä ajan eestaas vekslaaminen teettää. Mieki heräsin tuolloin neljän maissa, enkä yhtään ymmärtäny että mun olis sillon pitäny nousta käänteleen kaikki manuaalisti käännettävät kellot. Mie tyhmä vaan luin kirjan loppuun ja nukuin uudestaan.

Ajattelin, että siitä kirjasta (Seppo Jokisen Rahtari) riittäis lukemista pidemmäksikin aikaa - sitä lestakirjaa luin sentään aika kauan ja aattelin että en nyt oo niin lukutuulella - mutta se olikin taattua Jokista ja niin hyvä, että luin vuorokaudessa alusta loppuun. Meillä kun on nyt kirjastot kiinni kun ne vaihtaa jotain järjestelmää... ja eihän ne järjestelmät ikinä toimi ensalkuun. Pitää pitää tarkkaa lukua palautetuista kirjoista. Isommissa kirjastoissa on se hyvä puoli, että niistä saa kuitin jos palauttaa automaattiin ja voi tarkistaa heti, menikö kaikki, mutta täällä kun se hoidetaan ihmistyövoimalla niin aina välillä sattuu, ettei joku kirja mee järjestelmään ja tulee karhuja ja huomautuksia turhasta.

Ei onneksi lähteny vielä kaikki lumet! Jos ennuste pitää paikkansa, ne lähtee vasta ensviikonloppuna. Tuulee kyllä kovaa.

Eilen oli ahdistava ja stressaava päivä. Oon huomannu, että sellasina päivinä jos en tuijota tietokonetta niin istun sohvalla ja tuijotan kattolamppua. Joskus seison ikkunan eessa ja tuijotan ulos. Kun ei pysty mihinkään alkamaan ja kuitenkin jossain on oltava niin sitten möllötän vaan. Pieniä ajatuksia jonkin asian tekemisestä aina välillä on, mutta ne jää ajatuksiksi. Tänään on pakko käydä ainakin auto tankkaamassa, muuten sillä ei enää kauaa kuskata lapsia seisakkeen ja kodin välillä. Ostin Lidlistä sellasen tuulilasipeitteen, ettei tarttis aamuisin raapata, mutta se on vähän liian pieni Picasson isoon tuulilasiin eikä ovien väliin tarkoitetut sivulärpäkkeet tahdo yltää ovien väliin, kun autossa on semmoset pienet sivuikkunatkin. Eilen se oli tuulessa taittunu yläreunasta. Aika joutava kapistus. Ehkä kumminkin parempi kuin se entinen eteisen matto, mikä mulla siinä joskus on ollu.

Pöö!



perjantai 27. lokakuuta 2017

Menee se näinkin

Tykkään kun on valoisaa. Kuva on otettu aamummalla, jolloin ei ollut vielä ihan valjennut, mutta nyt kun ei enää sada, on niin mukavan kirkasta. Varsinkin kun ei päätä särje :)


Koirien possupukujen testikävelytys suoritettiin eilen - hyvin pysyi päällä, mitä nyt alkuun piti usein ravistella, kuten kuvassakin näkyy. Ei ollu pyöräteitä aurattu (iltapäivällä kolmen maissa aurattiin) joten pienten koirien matkanteko ei vaikuttanut olevan kovin mielekästä. Hajutkin oli peittyneet lumeen. Toinen koira pyrki vaan autotielle, kun se oli aurattu ja siellä olis ollu helpompi kulkee...

Lapsilisistä meni heti puolet, kun kävin kaupassa. Katkaisin vanhan porrasharjan varrenkin - se varmaan rasittui kun koko ajan piti olla rappuja putsaamassa, kun niissä kulki - ja sitruunapuun valo sanoi sopimuksen irti pari päivää sitten. Onnekseni löysin sopivan lampun alekorista. Ja ostin sitten ne juustokakuntekovehkeetkin :)

Prismassa oli jotain meneillään (jouluun valmistautuminen?) ja siellä oli paljon nuoria ja muita hantlankareina. Yritettiin etsiä hintaa yhdelle tuotteelle, kun hinnantarkistus sanoi "virheellinen skoodi" ja hyllynreunassa ei näkynyt samaa skoodia ku tuotteessa, ni menin kysyyn  joltain vähän aikuisemman näköiseltä apua. Se sanoi hoonosoomella että kysy joltain vakituiselta työntekijältä, mie kysyin mistä mie tunnistan kuka on vakituinen, kun kaikilla ei-vakituisillakin on työpaikan vihreä pusero päällä... se tuli sit ite kaiveleen sen hinnan jostain siitä hyllynreunalistan sisältä. Kiittelin vuolaasti. Musta alkaa tulla kärttynen vanha akka kun asiat on konstikkaampia kuin pitäs.

Kauhea onnettomuus se Raaseporin tasoristeyskolari! Kuskilla on jo nuorena ihmisenä monta kuollutta tunnollaan, ei varmaan ikinä toivu. Kuten ei toivu kuolleiden läheisetkään tietenkään. Ne radanylitykset on semmosia, raiteilla harvoin mikään kulkee, mutta sitten kun sattuukin kulkemaan samaan aikaan, on jälki tuhoisaa. Niitä ei miellä vaarallisiksi paikoiksi (nimimerkillä lapsena rataa jalkaisin ylittäessä ajatuksissaan melkein junan alle jäänyt) mutta kuitenkin niiden kohdalla pitäis aina muistaa olla valppaana. Myös ns. vartioiduissa, koska joskus voi käydä niin, ettei turvalaitteet toimikaan.

Mies komensi aamulla mua tekeen lumitöitä (no sanoi, että "jos ehdit"...) ja putsailin sitten saunapolun ja muita paikkoja. Laitoin virrat yläkuvan kuusessa oleviin valoihin ja viritin valoletkun vaihteeksi varaston seinään. Aattelin, että se valaisee siinä kulkua kivasti. Tai rumasti. On vaikea saada tuollaista kippurassa säilytettyä juttua nätisti asettumaan. Sitten laitoin myös lintulaudan ja sinne siemeniä - en vaan tajua, mihin lintujen ruokahalu on hävinny. Ennen lumentuloa niitä kävi talipalloilla paljon, ja nyt eilenripustettua pähkinärasvatankoakaan ei ole kuin pikkuisen natusteltu. Tikka siinä eilen oli talipallojen kimpussa, ja kyllä ne linnut ääntelee ympärillä, syömään vaan eivät tule. Tai no, punatulkut lähinnä ääntelee, ja nehän ei tuu syömään ku erikoistapauksissa. Meillä ainakaan.

Aamulla laitoin vahingossa tyttären deodoranttia, kun oli samanmuotoinen puteli omani vieressä, ja nyt haisen ihan häiritsevälle. Totaalisen väärä tuoksu mulle.

Tytöillä on vapaapäivä koulusta, toinen poikakaverillaan ja toinenkin meni treffeille. Ei tässä mitään, viihdyn kyllä yksinäni. Kohta ruokaa ja jälkkäriksi korkkaan sen juustokakun. Vadelmatuorejuustosta.


torstai 26. lokakuuta 2017

Pelkoja ja ihmetyksiä

Joskus olen iloinnut maan valkenemisestakin, mutta nyt ei tunnu miltään. Ehkä osasyy on se, kun tiedän että se tulee siitä sulamaan viimeistään viikonloppuna, kun on luvassa rankkoja vesisateita sunnuntaina. Vähän aattelin, että nyt pitää äkkiä ruveta tekeen joulukortteja, kun vielä saa fiilistellä lumen keskellä, mutta mua ei yhtään huvita. Yhen paketin oon kyllä jo käärinyt.
No onhan se valkeaa, mutta vähän ankean näköistä. Keli oli aamulla sellainen, että oli hyvä, kun on jo ne talvirenkaat alla! Kesärenkailla olis saanu suditella ja pelätä, ja talvirenkaillakin liikenneympyrässä lähti auto sivuittain. Lisää lunta tulee koko ajan, ennusteessa luvattu aamuyölle asti jatkuvaa lumisadetta. Pelottaa että tuo laho ja sieniä kasvava vaahtera rojahtaa lumen painosta mun auton päälle, mutta ei oikein muutakaan paikkaa sille autolle ole. No periaatteessa vois ajaa keskemmällekin pihaa nyt kun maa on jäässä ja lumen peitossa. Täytyy kattoa mitä voi tehä. Taloa ei kyllä voi siirtää vaahteran alta...

Tietyllä tapaa oli kyllä jännää eilen valmistautua lumimyräkkään, nostella tuoleja sisään ja purkaa kesäjuttuja suojaan kovasti puhaltelevassa tuulessa. Nyt vasta tuli kaadettua vesitynnyritkin, yksi oli nähtävästi mennyt rikki kun olikin tyhjä. Onhan sitä pakkasta ollut, ehkä se oli jäätynyt sitten rikki, vaikkei kovin paksua jääkerrosta ollutkaan tullut. Paksumpiakin noissa tynnyreissä on ollut.

Meillä nyt ei kukaan oikein jaksa haravoida, mutta mihin tän hevoskastanjan lehtien kans tulevaisuudessa joutuu, kun jokainen "lehti" on itse asiassa 5-7 lehteä kepin nokassa? :D Ja liian lähellähän se taloa on, en tajua miks sen tohon istutin. Siksi kun pelkäsin, että se unohtuu sivummalle nokkosten ja muiden rikkaruohojen sekaan eikä siitä tuu pidettyä huolta... enää ei oo siitä vaaraa.

Luen tällä hetkellä kirjaa "Usko, toivo ja raskaus" (vanhoilislestadiolaista perhe-elämää) ja ymmärrän hyvin, miksi ko. lahkossakin pidetään tervettä järkeä sielunvihollisen juonena ja sen käyttöä pahana, kuten muissakin vastaavissa. Esimerkiksi ehkäisy on murhaan verrattava synti - paitsi joissakin tapauksissa. Jos nainen ehkäisee edes varmojen päivien laskemisella, se saa kärsiä helvetissä jatkuvaa lasten synnyttämistä. Siitä ei kuitenkaan ole tietoa, mitä mies saa kärsiä. Saa siittää niitä syntymättömiä lapsia? Ei kuulosta kauhealta rangaistukselta. Jumala on varannut joka naiselle ne lapset jo etukäteen, mitkä sen pitää synnyttää, odottelevat taivaassa. Sitten kuitenkin livahtavat sinne helvettiin kiusaamaan sitä naista, jos se ei niitä kaikkia synnytä. Kuulemma ei millään lailla saa puuttua siihen Jumalan luomistyöhön, vaan pitää tyytyä sen tahtoon - paitsi siinä tapauksessa ei tarvi tyytyä, jos ei saakaan lapsia luonnollisella tavalla. Siinä kohtaa saakin puuttua luomistyöhön, kun hedelmöityshoidot on sallittuja. Ei minkäänlaista logiikkaa, mutta ei saa kyseenalaistaa koska hirveintä mitä voi tapahtua, on uskon menettäminen koska sitten joutuu helvettiin ihan varmasti. Lapset pelkää tulijärveä ja itkien pyytävät syntejään anteeksi joka ilta. No ei kaikki. Varmaan se on turvapaikkakin - tosin näennäinen - kun voi ajatella olevansa valittu, mutta mikä hirveä määrä aivan turhaa pelkoa!

Onneksi en syntynyt uskovaiseen kotiin. Pelkoja ja ahdistuksia on ollut ihan muutenkin tarpeeksi. Nyt menee vähän paremmin - ei itketä koko ajan - mutta ei tahdo jaksaa vieläkään mitään. Esim. harjata tukkaa. Eilinen letti on nytkin vielä päässä. Ruokahalu on palannut :) kaikenlaisia mielitekoja tullut, esim. juustokakun teko, mutta sitten oon aina muistanut, että ei olekaan rahaa. Autoveron maksaminen ja tyttären koulukirjojen tilaaminen keikautti budjetin niin, että jos en olis saanu vähän käteistä taannoisista ylimääräisistä navettahommista, olis pitäny kajota säästöihin. Nyt nipin napin selvisin, mutta ei puhettakaan salaattitarvikkeiden ostosta tai muusta ylellisyydestä. Eilen laskin, että on varaa ostaa linnuille rasvatanko, pari pakettia talipalloja oon ostanu kun alle eurolla sai, ja niillä ne on nyt saanu selvitä. Täytynee kohtapuoliin viritellä lintulauta. Tänään tuli lapsilisä, voi ostaa linnuillekin ruokaa. Kyllähän se syksy kohta taas palaa ja ne saa luonnostakin ruokaa.