lauantai 18. helmikuuta 2017

Merkillisyyksiä

Elämän rajallisuus tuntui taas olevan jotenkin pinnalla. Huomasin aika ajoin tarkastelevani ulkoportaita tai autoa tai mitä tahansa kuin olisi viimeinen kerta kun näen sen. Tai viimeisiä. Tyyliin hienot portaat, nekään ei ole itsestäänselvyys. Tämäkään hetki ei tule enää ikinä takaisin. Lapset kasvaa ja lähtee, ihmiset ympäriltä kuolee ja itsekin kuolee. Kuin ajatuksiani kruunaamaan kuolikin pari ihmistä, ei läheisiä, mutta toinen oli läheinen 30 vuotta sitten, toinen oli läheiseni läheinen. Ikäänkuin ulkokehältä. Loppuvuodesta kuoli meilikaveri ja vertaistuki muutaman vuoden takaa. Oli kaatunut pahasti kotonaan ja kuoli sairaalassa parin viikon päästä. Minua 14 vuotta vanhempi. Toiset kaksi edellistä sukupolvea, aivoverenvuoto ja sydänleikkaus, joka oli liian suuri rasitus.

Tämä näytti sydämeltä, kun kuvasin sitä, mutta etenkin pikkukuvassa onkin pienipäisen kukon siluetti.

Pääsin taas päivän levättyäni koiralenkille, käytiin metsässä, josta löytyi yllätys:
Sipulia. Iso kasa ihan siistin näköistä sipulia. Lähistöllä oli kyllä kesällä sipulipelto, johon oli vedetty muovia ja sen reikiin istutettu nätisti sipulit, mutta myöhemmin siellä rehotti rikkaruohot, eli sitä ei kai oikein huollettu ja korjuukin näytti tapahtuneen vähän huolimattomasti... ehkä nää on ne sipulit. Hiukan merkillistä tuhlausta kyllä minun mielestä. Ehkä sipuloissa oli jotain vikaa sitten, tiedä häntä.

Tätäkään en oikein ymmärtänyt. Oravako lie ollut asialla vai ihminen.

Perjantaina oli kaikki paikat jään peitossa, oli yöllä satanut alijäähtynyttä vettä.
Onneksi ei kovin aikaisin tarvinnut lähteä autoilemaan, olis ollu melkoinen homma jyystää laseista tuo jää pois. Luonto hoiti sen lämpimällä ilmalla ja vedellä kyllä sitten itsekseen pois.

Koulubussi oli puoli tuntia myöhässä ja sittenkään se ei päässyt yhtä jyrkkää mäkeä tuolla kylän toisella laidalla ja joutui menemään toista kautta koululle, vein sitten kuopuksen autolla. Seuraava bussi ei ollut kuin parikymmentä minuuttia myöhässä, tuli vastaan kotimatkallani niin kiireissään että meinasi viedä mun autosta etukulmankin mennessään. Piti väistää lumipolanteen päälle, ja pari talvea sitten samanlaisessa tilanteessa lähti auto niin pahasti heittelehtimään, että ehti iskeä kauhu tälläkin kertaa... onneksi pysy auto hanskassa ja oli hiljainen vauhti risteysalueella. Mutta pikkutiet oli tosiaan kirkkaassa puolen sentin - sentin paksuisessa jäässä. Ja pyörätiet, säälitti kattoo ku lapset yritti pysyä pystyssä kouluun mennessään.

Yskä taitaa olla jo pahimmat hetkensä ohittanut. Vai uskaltaneeko toivoa...

9 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. On se, kun jättää huomiotta pienet epätasaisuudet :)

      Poista
  2. No on sulla merkillisyyksiä ollukkin! Toi sipulikasa se vasta merkillinen onkin, ihan kuin ois tohon "järjestelty".

    Mulla on tommosia ajatuksia, kuolemasta, nykyään usein. Varmaan aika normaalia tässä tilanteessa. Toisaalta, eihän niin voi elää, että "mitä jos tulee taas joku uus sairaus" tms. Ajatuksille ei vaan aina voi mitään. Kumminkin alkoi suorastaan naurattamaan, kun luin kirjoituksestasi tuon kohdan "aivoverenvuoto ja sydänleikkaus". Mulla kun on ollut ne molemmat, aivoverenvuoto jo yli 20 vuotta sitten. Se leikattiin silloin ja selvisin siitä ihan vammoitta. Miksen siis näistäkin...

    Mun ei tarvii miettiä autolla ajoa, kun napsahti puoli vuotta ajokieltoa tämän aivoinfarktin takia. Täytyy vaan toivoa, ettei miehelle satu mitään, minä muuten ajokorttia enää tarttiskaan...

    Täytyisköhän mun itteni harkita blogin perustamista, kun tuntuu asiaa olevan niin paljon ja näköjään täytyy muitten blogeissa näitä kertoilla :D

    Hyvää viikonlopun jatkoa sulle, ja toivotaan keväisempiä kelejä, että on sinullakin mukavampi ajella autolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siehän oot sitten teräsnainen, kun kaikesta oot selvinny hengissä. Miehen kans puhuttiin tuosta ja sehän ei hyväksy kuoleman ajattelua. Vaikka sanoin, että sitä voi ajatella silleenkin, että kun on siitä tietoinen, tajuaa sen miten arvokasta elämä on. Miten se läheinen ihminen ei ole itsestäänselvyys, tai se että pystyy ajamaan autoa, tai että on rahaa käydä kaupassa. Mikään ei ole itsestäänselvää tässä hauraassa maailmassa, ja kuitenkin ihmiset (puhun tässä "ihmisistä" vaikka tarkoitan lähinnä itseäni) suhtautuu siihen, kuin se olisi olemassa ikuisesti.

      Polkaise vaan blogi pystyyn, lukijat täällä jo odottaa :)

      Poista
  3. Ihmeellinen sipulikasa, sipulihan säilyisi viileässä hyvin, mutta jos niillä ei ollut varastointitiloja. Syököhän niitä metsässä mitkään elukatkaan.

    Samantapaisia ajatuksia on, joskus mietin, ettö mitä mikään enää kannattaa. Sitten parempana päivänä jaksan suunnitella tulevaa kesää ym.

    Perjantain aamu oli tosi liukas. Vein (ja hain) miehen yhdeksäksi silmäkeskukseen ja silloin oli jo osin märkää mutta sillat ja risteykset vielä liukkaita. Kolmessa eri paikassa oli auto ojan puolella, yhtä juuri hinattiin pois.

    Ailalle vielä: Blogia odotellessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cara, se blogi varmaan ois jo olemassa, mutta olen todella avuton perustamaan blogia, siis noin niin kuin teknisesti... :)

      Poista
    2. Ei näyttäny siltä, että mikään eläin olis käyny sipuleita maistamassa. Kauniita, puhtaita ja sileitä olivat. Koiratkaan ei maistanu :)

      Poista
  4. Oliskohan sipuloissa joku tauti?
    Kiva sydän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla, joku syyhän siihen täytyy olla, että ne tuolla on.

      Poista