torstai 31. elokuuta 2017

Pöljän pottusoppa ja muita mokia

Ehkä viikko sitten käytiin Lidlissä, ja siellä oli flunssainen kassa. Välillä niisti nenäliinaan ja samoilla käsillä lääppi ihmisten ostokset koodinlukijan läpi ja ojensi kuitin. Niinhän se on toimittava, ei nuhasta saa saikkua ja kuka joutaa kassatyössä joka niiston jälkeen käsiä desinfioimaan. Mietin ääneen miehelle poistullessa, että moneenkohan se onnistuu tuossa hommassa tartuttaan sen flunssansa.

No, nyt meillä on koko perhe flunssassa. Kaksi saikkulaista, joista toisen lääkärireissulle tulin mukaan ja kävin apteekissa. Mies kävi sillä samalla lääkärillä, joka oli 20 vuotta mun työpaikkalääkäri ja jolle oon murheeni vuodattanut monta kertaa, ja minua sitten ilahutti ku mies sano että se oli kysyny mitä mulle kuuluu :) muisti vanhan kanta-asiakkaansa ja miehenkin itse asiassa niiltä ajoilta, kun se oli samassa työpaikassa mun kans.

Esikoista piti käyttää myös sairaanhoitajalla, koulu vaatii todistuksen. Samalla reissulla käytiin kaupassa, olin ostanu aiemmin kanaa ja ostettiin sit muita tarvikkeita kanasoppaa varten.

Paitsi että jääkaapissa ei ollu sitä kanaa.

Olin ihan satavarma, että oon ostanu broilerinfileitä, muistan vielä tilanteenkin kun seisoin siinä liha-altaan vierellä ja mieskin oli siinä. Mutta ei. Juuri ihan hiljattain puhuin perheelle siitä, kun mun on vaikea muistaa ja erottaa, mitä asioita olen vain ajatellut, ja mitä ajattelemisen jälkeen myös tehnyt. Tai mitä asioita olen vain ajatellut, mitä sanonut ääneen. Ajatus- ja reaalimaailma sekoittuu, ja unet vielä maustaa soppaa. Siitäkin puhuin, että käyn niin usein keskusteluja eri ihmisten (myös kuviteltujen, esim. valmistaudun mahdollisesti tulevaan keskusteluun mt-paikassa) kanssa mielessäni, että varmaan minusta tulee yks niistä höperöistä, jotka väittelee itekseen kovaan ääneen kadulla kulkiessaan. Tai niinku se nuori nainen Helsingissä, joka hoki mennessään "Mut ku mä en oo tehny mitään pahaa!"

Tälleen se sitten näkyy arjessa - joko jääkaapissa on monta pakettia broileria (tai margariinia tai maitoa tai jotain), kun en muista että ostin jo ja ostan lisää, tai sitten sitä ei ole ollenkaan. Tai joko kerron jonkin asian moneen kertaan tai sitten en ollenkaan, kun luulen vain kertoneeni. Tuli sopasta ihan hyvää, juustoinen peruna-kasviskeitto.

Sitten maksoin veroja. Kiinteistöveron ja lahjaveron peräjälkeen, ja kun molemmissa vastaanottajana oli Verohallinto, livahti eka erä lahjaveroa samalle tilille kuin ensinmaksamani kiinteistövero. Eikun soittamaan sitten sinne, että apua apua. Kissa syö rapua. Lupasi tyyppi siellä hoitaa asian mallilleen.

Asiamiespostissa odottaa kuopuksen kouluvaatteet, 229 euroa. On sekin kumma, ettei voi olla koululla jotain kokintakin repluja yhteiskäytössä, vaan jokaisen pitää ostaa kaksi kappaletta takkeja nimibrodeerauksella niin ettei niitä voi sitten enää edes myydä eteenpäin, jos ei koekaan alaa omakseen. Älytöntä. Ostaakohan automekaanikotkin nimikoidut omat työhaalarit? Vähän epäilen.

[Edit: ei ollukaan tällä kertaa vikaa mun muistissa ja järjessä - broileri oli unohtunu auton kylmälaatikkoon. Ei siitä kyllä enää voi ruokaa tehdä...]

tiistai 29. elokuuta 2017

Surusta raskas

Pitihän se arvata, että itku tulee siitäkin, kun vanha rakas kotikoivu kaadettiin. Sen juurella on tullut kuitenkin asuttua liki 20 vuotta. Ja puiden kaato itkettää muutenkin, vaikkei olis edes "oma". Tosin ei se tuokaan ollut oma, vaan kunnan. Siinä mielessä helppo juttu, että sieltä tuli koneet ja monta miestä sahoineen, oksat ja roskat hoidettiin pois ja me saatiin puut vaikkei nyt ihan ilmaiseksi. Ja onhan niissä toki hommaa, ei ne valmiina klapeina ole...

Nyt on sisällä tosi valoisaa ja rinnassa suru. Täytyy varmaan hommata joku rullaverho ainakin toiseen keittiönikkunaan, kun muutenkin ohikulkijat tänne toljottaa ja nyt näkeekin. Suoraa tiskipöydälle ja hellalle.

maanantai 28. elokuuta 2017

Mennyttä

Tein pitkästä aikaa masennustestin netissä, ja täppejä asetellessani ärsyynnyin taas niistä vaihtoehdoista. Olen joskus tehnyt kyllä vastaavan testin, jossa on yritetty muokata asiallisemmaksi esim. painokysely niin, että kysytään painon vaihtelusta, ei vähenemisestä, mutta tässä se oli vanhassa muodossa. Minä en ole maailman ainoa, jonka henkinen pahoinvointi oireilee syömisenä. Rasvaa, sokeria ja suolaa nam. Yök.

Ja se, että pitää verrata erinäisiä asioita (esim. itkemisen määrää) "tavalliseen" tai "aiempaan". Mikä on se tavallinen itkun määrä? Kuinka kauas aiempaan pitää verrata? Verrataanko viime viikkoon, viime vuoteen, aikaan ennen masennusta? Jos ei itketä enempää kuin viime kuussa (koska silloinkin itketti) mutta paljon enemmän kuin viime kesänä? Siinä lukee "vastaa sen mukaan, miten olet tuntenut viimeisen viikon aikana" eli ehkä pitää sitten verrata sitä edeltäneeseen viikkoon... (=sarkasmia).

Luulin kyselyä täpittäessäni, että mullahan menee hyvin, tunsin pystyväni antamaan vähämasennuksisia vastauksia, mutta vakavan puolellehan se tulos kuitenkin lipesi. Ehkä se on aiheellista mennä sinne hoitoon, jos pääsee. Tein muuten tuolta löytyvän syömistapakyselynkin, mulla on kohtalainen taipumus ahmimishäiriöön. Täytyy kysyä kuopukselta, onko se tehny tuon pakko-oirekyselyn, vaikka se on kyllä ihan selvää, että sillä on semmoisia. Sekin raukka on kerännyt aikamoisen listan elämäähankaloittavia vaivoja. Sosiaalisten tilanteiden pelko, paniikkihäiriö, pakko-oireet, tic-oireet... no nuo ticit ei varsinaisesti haittaa elämää tällä hetkellä, tietääkseni. Paitsi ehkä meidän muiden elämää, kun pitää kuunnella niitä kovia vihellyksiä. Tiesin kyllä tic-oireista ennen kuin perheessä oli niitä, mutta nykyään näen niitä ihan vieraillakin ihmisillä, kun silmä on ikäänkuin harjaantunut näkemään niitä.

Tämä mennyt kesä oli siitä harvinainen, että kertaakaan ei tarvinnut käyttää vintissä tuuletinta, että pystyi nukkumaan. Muistan tasan yhden yön, että oli kuuma. No melkein joka yöhän mulle yksi kuuma aalto tulee, mutta se on eri asia. Enempi on kyllä palellut, olen nukkunut lakanan ja kahden viltin alla kesäajan, mutta nyt jo pari yötä on mennyt oikean täkin alla. Nyt on täällä sisälläkin ollu kylmä, patterit on säädetty jonnekin 17:ään ja välillä melkein onkin niin kylmä. Eilen mies vähän herätteli petroolilämmittimiä, mutta alkaa olla polttoaine niin vähissä että pitää säädellä niiden käyttöä. Pitäis kutsua nuohooja katsomaan pönttöuunin hormin kunto, josko sitäkin voisi ruveta välillä lämmittämään. Saadaan sopuhintaan tuo koivu tuosta kunnan puolelta, jahka kaatavat sen ensin, siitä riittää kyllä puuta vähäksi aikaa, kunhan saadaan klapeiksi ja kuivaksi. Kunhan, jahka ja josko.

Tänäaamuna 07:12
Eilen urakoitiin miehen kanssa puuta pieneksi (ei pyytänyt kaveriksi, mutta totesi kyllä sitten miten helppoa se on kaksin, kun toinen syöttää puuta ja toinen käyttää sahaa). Moottorisahasta alkaa terät tylsyä (ja kanisterista bensa loppua) mutta on siinä nyt muutama mäntypölli, joita mie voin päivän aikana halkoa. Sanoinko mie siitä, kun naapuri halusi kaataa taas mejän rajalta puita, ku ne "varjostaa heidän pihaansa" - julmettu kuusi siinä niiden puolella kyllä saa seisoa, se ei sit varjosta :D mutta mitäpä me mokomista saunantausmännyistä, jos hän haluaa ne kaataa ja pätkikin metrisiksi, niitä on sit raahattu meille ja pienitty nyt. Siitähän se anoppikin meille melskas, että me ei oltais saatu antaa naapurille lupaa kaataa meidän puita, kun se sai niistä osan kaatopalkaksi. Mejän olis ite pitäny (käytännössä siis miehen) kaataa ne ja oksia rungot ja hävittää risut ja havut eikä antaa naapurille mitään. Mun mielestä se oli hyvä kauppa, kun tietää miten vaikeeta tuolle miehelle on jaksaa ees omaa työpäiväänsä, saati sitten riehua ammattitaidottomana puunkaadossa - sentään saatiin valmiiksi siivotut pätkät, en tiedä mitä naapuri teki niille oksille. Totes varmaan viimekeväisestä koivunkaadosta, että ei ne oksakasat mihinkään tuolta ojasta hävinny, kun se olis ollu mejän homma, joten jos meille olis roskat jätetty niin siihenhän ne olis naapurin silmien eteen jääny.

Alkaa olla vuosi siitä, kun käytiin Lapissa, ja nyt on iskeny kummallinen kaipuu sinne takaisin. Olenko saanut jonku lapinhulluustartunnan? Mie, joka olen siellä sentään asunu 16 ensimmäistä vuottani! En uskonu kaipaavani sinne enää ikinä takaisin, mutta kyllä se tälleen syksyllä menettelee, kun ei oo enää sääskiä ja mäkäräisiä. Maisemat on toki hienot. Ja jotenkin siinä asuntoautomatkailussa oli semmonen omanlaisensa tunnelma...



lauantai 26. elokuuta 2017

Sinipunainen kaveri

Meille tuli eilen vävykokelas yöksi, on stressaavaa kun ne ei syö. Tai poikaparka joutuu ensin tankkaan ruokaa ennenkuin tulee meille, ja sit kärsiin nälästä kun jostain kumman syystä ne ei kumpikaan oikein tahdo syödä kun ovat meillä. Tyttö ei ees tarjoa sille ruokaa, ja kieltäytyy molempien puolesta jos tyrkytän eikä poika vissiin kehtaa sit ottaa. Jotain suklaata puputtavat. Nyt oli lasagnea, pakotin ne syömään kun tulivat koulusta ni söivät sellaset 7cm x 7cm palaset. Tulivat tänään "aamiaiselle" joskus kolmen jälkeen. Leipä sentään kelpas.

Illalla nukkumaan mennessä kaikersi särky päässä, ja niinhän se oli neljän- viiden maissa otettava migreenilääke. Ja piti hakee vielä pahoinvointilääkekin varmuuden vuoksi. Aikani valvoin ja sen jälkeen  n u k u i n  antaumuksella ja raskaasti, en meinannut millään päästä ylös. Monta kertaa havahduin ja ajattelin, että kello on jo ties mitä, pitäs nousta, mutta nukahdin aina uudelleen. Onneksi koiratkin jaksoi nukkua, puoli kymmeneen posotettiin. On mulle paljon, kun yleensä nousen 6- 7.30 välillä. Tehokkaahko unilääkekombo, mutta ei ehkä mukavin mahdollinen.

Mies poltti roskia ja puuhaili omiaan pihalla pitkin päivää, mie nuokuin sisällä ja just kun olin menossa päikkäreille, alkoi aurinko paistaa. Sitä piti lähteä ihailemaan. Yhtäkkiä huomasin miten on kauniita kukkiakin pihalla, vaikka olin aatellu ettei oo oikein mitään kun mikään ei ole kasvanut ja kukkinut. Auringonkukkien varret on vähän yli kymmensenttisiä ja oonko mie kertonu näistä unikoista, joiden siemeniä joku vaalien edustaja jakeli? Ensin luulin, ettei niistä tuu mitään, mutta sitten kajasti jotain punaista ja luulin että nyt aukee. Ja ihmettelin, kun ei auennutkaan - läheltä katsoen huomasin että se on jo auki, mutta kukka on niin minipieni, ettei oo tosikaan!

Terälehdet on noin sentin mittaiset. Kukka on siis reilut 2 senttiä halkaisijaltaan. Kaunis mutta huomaamaton. Mahtoiko jakaja päästä vallan kahvaan ja onko yhtä mitätön kuin vaalilahjuksensa...
Vaan kuunliljat kukkii parissa paikassa.

Punainen kärhö ei kuollutkaan talvella, sen sinipunainen kaveri paleltui pakkasissa. Ruusubegoniat on hienosti jaksaneet kukkia koko kesän, yksi on kauempana, kärhön kukan takana tossa tellingissä (joka piti siirtää puunkaadon tieltä tuonne) ja yksi roikkuu vaahterassa. Niin ja yksi on ollut kuistilla tyttären juhlista lähtien. Ostan toistekin pihakukiksi moisia - tosin helteisinä kesinä eivät taida olla niin helppoja.

Huvimajan katto höyrysi, kun sateen jälkeen yllättäen tulikin lämmin auringonpaiste.

Viimekesäiseen kelloköynnöksen ruukkuun huvikseen työntämäni krassinsiemenetkin on kasvattanu hiukan vartta ja kukkivat. Niitä siemeniä oli taas niin paljon ja sopivia paikkoja vähän, jäi hirveästi ylimääräisiä kylvämättäkin. Ja kun ei oikein huvittanut mikään semmonen kun ei tiennyt asuuko tässä enää loppukesästä.

Siskolta saadut unikonsiemenet homehtui, mutta ihme kyllä kasvoivat ja nyt kukkivatkin. Vaikka joutuivat siirtymään kattoremontin tieltä pienenä pois. Luultavasti parempaan paikkaan kuitenkin.

Kesän loputtua loppui sellasia ohjelmia, jotka oli ilmeisesti vaan täytteenä muiden sarjojen kesätauolla, ja taas - kuten joskus ennenkin - ne oli kiintoisampia kuin varsinaiset "talvisarjat". Kuten Der Staatsanwalt, Syyttäjä. Taattua saksalaista poliisijuttua ja Rainer Hunold on hyvä. Onneksi sentään Kriminalisti tulee, ja Stolbergkin menettelee (niissä kaikissa taitaa olla samanlainen henkilöstö: päämies, nuorempi mies ja nainen). Syrjäinen maa oli pitkästyttävä, Bletchleyn nelikko tylsä... että oon sentään yrittänyt muutakin katsoa. True Detectiveä katsoin eilenillalla ne kaksi jaksoa, mitkä on Areenassa, ja siitä tykkäsin vaikka juoni eteneekin hyvin hitaasti. Woody Harrelson ja etenkin Matthew McConaughey (piti luntata, että menee nimi oikein) on hyviä siinä. Näin untakin jälkimmäisestä, mutta en muista minkälaista. Mietin, että voisin hyvinkin tulla toimeen sellaisen ihmisen kanssa, sillä oli samansuuntaisia ajatuksia ku mulla on. Kyynisiä ja pessimistisiä, joita se itse pitää vaan realismina.

perjantai 25. elokuuta 2017

Ryömivä limasieni - sielunkumppani?

 Jos ei olis aurinko pilkahtanut, en olis varmaan jaksanu lähtee lenkille. Onneksi pilkahti ja lähdin, oli hyvä lenkki. Vähän ensin paleli etenkin käsiä, mutta loppumatkasta ylämäessä oli jo kuuma. Ja vähän pelkään niitä kyitä mettässä. Eilen ja tänään on muistunut mieleen Lauri Tähkän Syyskuun kyy, vaikkei oo vielä syyskuukaan. Huh, onneksi mies ei oo nyt kuunnellu tuotakaan, ainakaan ilman kuulokkeita.
Paranvoi ryömi kannolla. Ihmeellisiä otuksia! 

Nyt on maha kipee, ollu pitkin aamua ja pahenee vain - ei olis pitäny syödä sitä ohrarieskan palaa, vehnäähän siitäkin on suurin osa. Väsyttää ja masentaa, vaikkei ihan yhtä paljon masenna kuin ennen kävelylenkkiä. Vastasivat kolmannella kerralla siellä mt-paikassakin, kolmen viikon päästä saatan saada ehkä tiedon aikavarauksesta, siitä ei tiedä kuinka pitkälle se aika itsessään sitten menee, jos sen saa. Jonoa kuulemma on. Aika jännä systeemi siellä, paperille käsin kirjoitti mun tiedot ja sitten soittavat, kun on tarjolla aika.

Kyllä se syksy on. Kymmeneen päivään ei tuu ees kahenkympin lämpötiloja, neljänä päivänä saattaa olla puolipilvistä ja muuten pilvistä. No jaa, sitähän se paljolti on koko kesä ollut, että siinä mielessä...

Näin muuten kummaa unta; "jaoin lehtiä" syntymäkotini ympäristössä, ja ne lehdet oli kuivia puunlehtiä! Ihmettelin, että miks näitä pitää jakaa, eihän näistä voi mitään uutisia lukea, ja mitä jos nää putoo maahan niin mistä tiedän mitkä on "lehtiä" ja mitkä vaan tavan kuivia lehtiä...

torstai 24. elokuuta 2017

Pakkasen puolella kohta

Yritin soittaa sinne mielenterveyspuljuun puhelinajan puitteissa, mutta kun alkoi hälyttään ni kauhistuin, että onko mulla niille mitään sanomistakaan, alanko taas heti itkeen, mistä mie niille puhun, mitä sanon, mitä ne kysyy ja osaanko vastata... no onneksi eivät sitten vastanneetkaan puhelimeen. Olenpahan ainakin yrittänyt hakea apua.

Hiton kylmä ja harmaa päivä taas, vaikka piti olla puolipilvistä. Sain sentään pyykit koneeseen pyörimään, eilen jo mies päivitteli, kun ei ole puhtaita ohuempia työpaitoja. En sano, että opettele ite pyykkäämään, ainakaan sen urakan jälkeen, minkä se eilen teki tuossa pihalla puutavaran kanssa. Mie en kyllä ymmärrä sitäkään, että kun tarjoudun apuun - sanon, että tehdään yhdessä se sahaushomma, sano vaan millon ni tuun kaveriksi - niin ei puhu mitään, menee vaan ja sit saha huutaa pihalla. Tämä on toistunut niin monta kertaa, mie sitten ehkä huomaan että se on jotain tekemässä ja vedän työvaatetta päälle ja kumppareita jalkaan ja juoksen paikalle. Eikä mun apu aina kelpaakaan, eilenkin se nyki jätelavalta käyttökelpoista pressua, minkä remppamiehet oli sinne laittanu (sillä oli peitetty katto kun se oli auki) ja tulin apuun, niin autoin vissiin väärin kun hääti pois. Nyt eilen sitten en edes mennyt apuun vaikka kuulin sen sahan, kun kerran olin useampaan otteeseen tarjoutunu avuksi ja pyytäny kertomaan - ei liene liikaa vaadittu? - ja sitten se oli pahalla päällä kun en tullu apuun. Hikeennyin ja sanoin siitä sanomisesta, että en ole mikään ajatustenlukija. Jos ei saa suutaan sen vertaa auki niin saa tehä itekseen.

Maanantaina viimeksi rynnistin oma-aloitteisesti apuun kun piti purkaa koiria varten pystytettyä aitaa kun oli puhe tiistaina niiden kaatajien tulla. No, onneksi sit viritettiin se jollain lailla pienempänä pystyyn, että voi koirat olla vapaana pihalla, kun ne kai tuleekin aikaisintaan ensi viikolla kaateleen. Ilmeisesti tarviivat siihen jonkun koneen, jonka kuljetus on sit oma hommansa.

En edes halua ajatella, mutta tuo pihlajakin on ollu mulle tärkeä, ilon aihe kukkiessaan ja kantaessaan marjoja, linnunpöntön paikkana, linnunruokajuttujen ripustuspaikkana ja näkösuojanakin. Ja siitäkin täytyy luopua. Saati sen takana oleva koivu, jonka lehvästö on tuonut suojaa ja etenkin keväällä lehtien puhjetessa ollut niin ihana... mutta vuosi sitten - vai onko siitä jo kaksi? - kaivelivat kaapelin sen juurelle ja katkoivat puolet juurista. Sen lähtölaskenta alkoi silloin. Täytyy vain ajatella sitä jonkin uuden alkuna. Joku muu saa sitten valoa ja ravinteita ja ehkä se näkösuojakin siitä taas kehittyy, kun ei raivata kaikkia vaahteranalkuja pois...

Tytön kaverin äiti kyseli multa, tulisko tyttö sen kaverinsa kanssa asumaan kaupunkiin (ko. kaverin koulumatkat hankaloituu kun tulee talvi eikä mopolla enää pääse - vanhemmat tekee töitä kotona mutta eivät kuskaa sitä asemalle, sen pitää sit kävellä se 5 km suuntaansa) kun jollain sen tutulla olis siellä joutilas kämppä. Eihän meillä ole rahaa maksella vuokria, etenkin kun sen vuokra on ilmeisesti 900 euroa kuussa... opiskelijakämpän saa (jos sattuu saamaan, kun sekään ei ole niin sanottua) alle kolmanneksella tuosta summasta, en tiedä minkälaista lukaalia siellä joku näille kuustoistiaille tarjoaa asunnoksi. En kysellyt sen tarkemmin, kun ei kuitenkaan ole mahdollisuutta. Haluja varmasti olisi, ja mejän tyttöjen nukkuma- ja heräysrutiinit on niin erilaisia, että niiden on vaikea sen puolesta nukkua samassa huoneessa. Kyseisellä ihmisellä on puhelimessa autocorr, joten sen viestit on välillä aika kryptisiä, mutta jostain "täysistä tuista" se puhui. Ihmettelin mitä tukia ne nyt sais, kun ne ei saa edes opintorahaa vielä, eikä asumislisää saa jos ei oo mitään tuloja millä elää. Käytännössä 16-vuotiaalla pitää olla omaa rahaa, millä se elää (ilmeisesti jonkinlainen opintolaina on mahdollinen) jotta se vois asua itsekseen. Muistelen kyllä itse saaneeni opintorahaa heti peruskoulun jälkeen. Tosin eihän mulla mitään vanhempien kotiakaan enää silloin ollut, missä olisin asunut.

Vaikka meillä olis rahaakin maksaa tyttären asumiskuluja, niin miettisin kyllä kaksi kertaa sitä kaverikämpässä asumista...

Anoppi on ollu riesa. Toki se maksoi sen tarkastajan käynnit, joka tuota kattoa tutki ja sen kattofirman kanssa teki yhteistyötä ja varmisteli, että tulee kunnolla tehtyä, mutta ilmeisesti kokee, että se sitten oikeuttaa häntä sekaantumaan ihan kaikkiin mejän raha- ja muihin asioihin. Tietää niin paljon paremmin miten meidän asiat pitäs hoitaa ja millä tavalla rahat käyttää, soittaa välillä monta kertaa päivässä meille kummallekin niin että ei viitsitä aina vastatakaan. Näistä puunkaatoasioistakin hänellä on vankka mielipide, ja me tehdään kaikki väärin, kun hänen miehensä tekisi toisin, ja se olisi sitten se oikea tapa miten meidän se kuuluisi tehdä.

Tottakai olen kiitollinen rahallisesta avusta ja tiedoista ja kokemuksesta, mutta vähän vois antaa tilaa hengittää ja tehdä omia ratkaisuja.

Antti Rinne on sanonut sanan "synnytystalkoot" ja nyt kukaan ei kuuntele, mitä sillä oikeasti on asiaa. Sanna Marin suomensi asian: "Sdp haluaa maksuttoman päivähoidon, uudistaa perhevapaat ja parantaa perheiden toimeentuloa." ja vaikka se nyt on utopiaa, niin ajatus on hyvä. Sitten tulee kelkastapudonnut Rinne möläytteleen synnytystalkoista. No, onpahan lehdillä jotain kirjoiteltavaa, mutta nyt ne takertuu vain siihen yhteen sanaan.

Täällä on kylmä. Sisälläkin. Vaikka mittari näyttää sentään 19 astetta. Mulla on paksu bolero ja villasukat, ja palelee.

[edit: ei palele enää, kun heittelin alkovin yläkaapista videokasetit roskapussiin, pyyhin puolitoista hyllyä ja siirsin sinne tavaraa, mikä ei muualle liinavaatekaappiin tahtonut mahtua. Kiipesin keittiöjakkaralle, otin tavarat syliin, laskeuduin alas, siirsin keittiöjakkaraa ja työnsin liukuovet toiseen laitaan, kiipesin keittiöjakkaralle ja ladoin tavarat hyllylle ja laskeuduin alas keittiöjakkaralta, siirsin sitä ja liukuovia ja kiipesin noutamaan uuden sylillisen. Muutaman kerran.]

tiistai 22. elokuuta 2017

Outoja asioita tapahtuu

Yleensä tykkään sumusta, mutta nyt en, ja taas on sumua. Tuosta tuli sit taas mieleen Dave Lindholmin kappale, jossa laiva kääntyy hitaasti ja taas on sumuu - kokeilin taas löytyykö sitä youtubesta, mutta taas oli jonkun rohkean lisäämä video poistettu sieltä. Monia kotimaisia taidetaan vahtia aika tarkkaan, poistetaan nopeesti jos niitä tulee sinne.

No, Spotifyssä se on, se levy miltä ko. kappale löytyy. Ajattelin, että samapa tuo, jos rekisteröidyn sinne. Hah, mun sähköpostiosoitteella oli jo tili! Sama juttu oli Instassa aikanaan.

Sillon kun sinne Instaan menin, oli tytär sentään auttamassa kun en mie oikein puhelimella osaa näitä juttuja. Se tilas uuden salasanan (kun sehän tuli tietty mun säpoon) ja poisti sen tilin (ei siellä ollu ku yks tai kaks kuvaa, selkeästikään ei ollu käytössä) ja laitettiin uus. Tän italiankielisen spotifytilin mie vaan "omin" itelleni, vaihdoin salasanan ja rupesin kuunteleen. Ei oo silleen henkilökohtainen ku joku Instagram.

Löysin perjantaina rannan, missä oli kaikenlaista meren rantaanhuuhtomaa. Paljon pyöreäksi kuluneita tiilenkappaleita, luita, lasin- ja posliininsiruja, rautakuonaa tms ja sensellasta. Tuo oikeanpuoleinen on jotain kipsintapaista vissiin, se tekee viivaa kun sillä piirtää. Kourallinen tuon rannan aarteita oli ainoat tuliaiset, mitä tällä kertaa toin. Monesti on ollu roppakaupalla kiviä, nyt ei osunu erityisiä vastaan. Oli sit ne aallotkin semmoset, ettei kovin rannalle päässytkään. Olispa päässyt aallokon jälkeen katsomaan, mitä tuli niiden mukana...
Punkkeja ei ollu yhtään. Tai ei osunu ees koirien tielle. Vaikka oltiin rannikolla ja punkkialueella.

Ja vaikka niin tykkäänkin meren äänistä, niin kyllä korvat tykkäs kun pääsi hetkeksi pois siitä kohinasta. Se hyvä puoli siinä oli, että ei kuulunu omaa tinnitusta. Mulla on alkanu korvat vinkua ikävästi, se tulee ikäänkuin takaraivon suunnasta. Sukuvika, isällä tekee sitä ja toisella siskolla. Isällä ja isän siskolla on kuulolaite, kun ei muuten tahdo kuulla, luultavasti mieki sit vanhana joudun hommaamaan sellasen. Nyt jo mies ihan kauheasti päivitteli "etkö muka kuule, etkö tosiaan kuule tuota" kun joku hepokatti vissiin siritti siinä saunan kuistin vieressä enkä mie kuullu. Ihan rupes harmittaan mokoma päivittely, kun en kuule niin en kuule. On ihan normaalia että vanhemmiten kuuloalue supistuu ylä-äänien päästä, ja itekki se tulee perästä. Voi olla että mulla sukurasite huonontaa kuuloa nopeammin, mutta eiköpähän ne sirkat lakkaa sillekin sirittämästä kymmenen vuoden päästä viimeistään. Mie vaan en pääse hiljaisuudesta nauttimaan, kun on vihellys omasta takaa. Se sydämensyketinnituskin toisessa korvassa on taas pahentunut.

Viime yönä, tai aamupuolella jo, näin pitkästä aikaa unta, jossa tiesin näkeväni unta. Olin jossain isossa kaupungissa (luultavasti Helsingissä) ja päätin sitten käyttää unta hyväkseni ja lähteä lentoon. Mulla oli koirat mukana, ja jostain pölähti mukaan kolmaskin kiinanharjakoira, ilmeisesti näiden emovainaa. Sitten me lennettiin, ja aurinko oli oranssi pallo taivaan reiässä.

Mitenkähän mie selviän tän syksyn. Viime syksynä taistelin masennusta vastaan aika menestyksellisesti pitkän aikaa, mutta nyt mulla on jo tässä vaiheessa voimat vähissä. Ajattelin että rohkaisenpa nyt mieleni ja soitan sinne mielenterveyshoitajalle, ni olikin menny soittoaika kuus minuuttia aiemmin umpeen. Nyt kuluu taas puoli vuotta ennenkuin uskallan rohkaista mieleni seuraavan kerran...

Ehkä lähden tästä koirien kans lenkille ja sit teen vähän pihahommia... pitäs koira-aitaakin purkaa kun tulee kunnan miehet kaataan pari puuta - tai toinen niistä on monirunkoinen, en tiedä voiko sellasta sanoa yhdeksi puuksi - ja mejän aita on epähuomiossa vedetty aika reilusti kunnan puolelle. Silleen hassusti on risteyksen tiealue, sen jälkeen outo kaistale kunnan maata ojan mejänpuolella, ja vasta sitten mejän tontti. Sikäli toki mukavaa, että mejän ei tarvi sitä puunkaatoa ite järjestää. Meän katon remontoijafirma ja myös rakennetarkastaja tms. sano että pitäs ehottomasti kaataa, kun lahottavat tän talon ku ovat liian lähellä. Kyllä meillä riittää omasta takaakin niitä kaadettavia puita. Edellinen asukas on esim. istuttanu koivuja riviin parin metrin päähän saunasta...

Mut nyt meen. Sumukin on hälvennyt kun tässä on tarpeeksi aikaa odotellut.

maanantai 21. elokuuta 2017

Meren monet kasvot

Hmmm... otsikko ei varmaan oo mun kielikuva, luultavasti pöllin sen nyt muualta. Ehkei siihen ole tekijänoikeuksia.

Lomaselta on siis palattu, lomaltapaluumasennus ja -väsymys iskenyt ja kaikkee pitäs silti tehdä. Aamu oli todella ankean näköinen sumumölli, jossain määrin on vieläkin. Ei tiedossa parempaa.

Kelit oli vaihtelevat tuolla rannikolla, välillä satoi, välillä paistoi ja sitten tuulikin kovaa. Ikinä en oo niin isoja aaltoja nähnyt tuolla, kuin sunnuntaina! Ne pyyhki yli koko kallioiden mitalta, mitä ei oo koskaan tapahtunu sillon ku ollaan oltu mökkeilemässä.





Kolmesta illasta kahtena nähtiin auringonlasku, ja lauantai-iltana se oli komea näytös meren velloessa hornankattilana värikkään taivaan alla.
Desibelit oli varmaan melkoiset, mutta ihmeen hyvin nukuin, kuten yleensä aina tuossa mökissä. Meren ääni tuudittaa, vaikka se olis kovakin.

Tällasen "once in a lifetime" -otoksenkin nappasin metsässä. Näitä kauriita siellä liikuksi, aiemminkin nähtiin  hieman toisaalla yksi, mutta se karkasi äkkiä. Tämä ei pelännyt, tosin oltiin aika kaukana ja koirat ei sitä huomanneet kun se oli paikallaan eikä ilmeisesti ollut polun yli mennyt, että olis haju jäänyt. Mie pysähyin vain siksi hetkeksi, kun otin kuvan, etten turhaa jäänyt pällisteleen ja pelotteleen. Sillä kertaa mies ei ollu kameransa kanssa mukana, ja sitä harmitti.

Reissussa otin muutamia hetkessäelämistilanteita itselleni. Sängyssä makasin ja kuuntelin meren ääniä ja sateen ropinaa katolle (tosin näissä tilanteissa aina nukahdin), rannalla vain seisoin ja katselin aaltoja. Uimassa käytyäni istuin kivellä ja annoin pikkukalojen tutkia varpaitani. Pimeässäkin mieluusti olisin imenyt äänimaailmaa ja valojen tuikahduksia, mutta jokin hyönteinen pisteli jalkoja - säären takaosia jostain syystä - niin kirvelevästi, että se oli mahdotonta. Tai ehkä olis pärjänny, jos olis laittanu pitkät housut. Pari päivää kutitti ja kirveli, mikä lie kun ei tuntunut ollenkaan siltä, että mitään hyttysiä olis ollu.

Mutta nyt ittee niskasta kiinni ja toimiin.

keskiviikko 16. elokuuta 2017

Savua, höyryä ja pihinää

Se oli Rautatiemuseopäiväkin, ja erinäisiä höyry- ja muita museojunia kuljeskeli siellä täällä Karjaata ja Helsinkiä myöden. Mekin hieman kuljeskeltiin niitä sitten kuvailemassa siellä täällä. Onhan ne majesteetillisia ja pelottaviakin, nuo höyryveturit. Jotenkin minusta niin sykähdyttävää ajatella, että ei kovinkaan kauan aikaa sitten ne oli pääasiallisia rata-ajoneuvoja. Hienoa, että Rautatiemuseossa ja Haapamäen museoveturiyhdistyksessä pidetään kunnossa näitä vanhoja upeita vetureita ja vaunuja!
Tk3 nro 1136 ”Pikku-Jumbo”
Pikku-Jumbo on HMVY:n hoivissa Haapamäellä, tässä se "pääteasemalla" vaihtoi vaunuletkan toiseen päähän uutta matkaa varten.
Hv1 nro 555 "Prinsessa"
Prinsessa, vähemmän käytetyltä nimeltään Heikki, on Rautatiemuseon liikkuvaa kalustoa, tässä hienoine koristeluineen ja lippuineen pysähtyneenä Rajamäen tehdasmuseon viereen. Höyry purkautui huumaavalla melulla ja niin kovalla paineella, että sinkoutui metrikaupalla suoraan ylöspäin. Oli paljon väkeä katsomassa sitä, ja kyytiinkin menossa kun se Karjaan suuntaan puksutti.
Samalla käytiin katsomassa Rajamäen kirkko. On meinaan hivenen pompöösi kirkko pienelle kylälle, mutta sen onkin rakennuttanut Alkoholiliike Oy omille työläisilleen. Ja juuri ennen sotia, tuo onkin ollut haasteellinen naamioitava kun Rajamäen tehtaita on kovasti tykätty pommitella. Siis se on ihan järkyttävän korkee! Liki 50-metrinen torni ja sen huipulla seitsemänmetrinen risti. Varsin mahtailevaa kyllä.

Oon ollu niin ilonen siitä, että meillä on nyt katto ja maksujärjestelyt kunnossa (kun nyt vain terveyttä riittäs että pystyis maksamaankin) mutta nyt taitaa olla onnellisuusenergiat vissiin lopussa, kun ahdistaa eikä siitä pääse eroon aattelemalla mukavia. Niitäkin riittää, ollaanhan sentään miehen kans menossa pitkää viikonloppua viettään meren rannalle. Huomenna lähdetään - säät ei taida olla kyllä parhaat mahdolliset.

Ensi viikolla tulee vielä remonttimiehet laittaan jonkun listan tai laudan tai jotain katon reunaan, kun siinä on liian iso rako - siitä päästiin yhteisymmärrykseen eilen, kun remontin myyjä ja firman työnjohtaja kävi lopputarkastusta tekemässä. Pojat (no, yksi on poika, yksi on mies ja yksi siltä väliltä) on kotimaassaan tällä hetkellä relaamassa, se niille sallittakoon kun niin reippaasti töitä tekivät. Ei oo yhellä laudalla niin kiire, kun katto muuten on kunnossa. Hiukan sen äänieristys kärsi, mutta on sentään hieno vedenpitävä ei-laho katto! ♥

Täytyy syyä jotain ja mennä ulos, jos se vaikka lievittäs ahistusta. No syöminen aina, mutta ulkoilu olis terveellisempi konsti. Tänään piti olla kaunis puolipilvinen sää, mutta ennuste muuttui taas aamun kuluessa.

maanantai 14. elokuuta 2017

Liskoja ja ruusuja

Minipieniä sisiliskoja :) mies huomasi lauantaina, että koira ikäänkuin vaanien tuijottaa jotain, meni katsomaan ja näki nämä. Toin siihen tulitikun mittakaavamerkiksi. Ihmeen kesyjä ja rauhallisia olivat nuo pienet liskonalut. Kaksi ruskeaa ja yksi vihertävä.

Joo myrskyä lietsottiin kauheasti, Ilmatieteen laitoksen sivulla oli oikein varoitus vaarallisesta ilmasta ja käskettiin ihmisiä pysymään sisällä. No mie olin viemässä vävyehdokasta junalle just sillon, kun se tänne ylti - salamoihan se hiukan ja jyrisi ja satoi, mutta se oli äkkiä ohi ja mistään myrskystä ei voinu kyllä puhua. Illemmalla oli sitten jo poutaa ja kaunis auringonlasku. Helsingissä toki oli ollu aika kauheaa, joku maratoonikin siihen aikaan just. Katoin jotain videoita, missä maratoonarit kahlas vedessä ja ryömi kaatuneiden puiden ali likomärkinä.

Kaupassa oli halpoja reilun kaupan ruusuja, ostin ilokseni oransseja kimpun. Tai itse asiassa panin miehen ostaan ne. Se osti keittiön valaisimeen lampun, ja kassalle kävellessä tarjosin ruusuja sille että ostakko mulle ruusuja. Ei ollu ko kaks euroa niin osti.

Kävin äsken hakeen salmonellatestipaketin kuopukselle, kun sen täytyy koululle semmosen tulos toimittaa (ja kirjoitin oheen rautalangasta ohjeet) ja samalla kävin kävelemässä sielläpäin koirien kans, vähän niinku vaihtelua hajuihin niillekin. En oo käyny tänä kesänä niillä nurkilla, ja aiemmin ihmettelin yhtä pihaa, jonka keskelle oli kasattu kauhea ryjäläjä niinku olis joku komposti siinä, kaikenlaista maa- ja kasviainesta. Nyt siinä oli ihan hirveästi keltaisia ja oransseja kehäkukkia, krassia, kauraa, auringonkukkia ja kurpitsaa. Upea! Se koko läjä oli kukkien ja isojen lehtien peitossa. Tosin parin kuukauden päästä se on taas ruma.

lauantai 12. elokuuta 2017

Koti ♥

Höh, panin tuon random sanaparin edellisen kirjoituksen otsikoksi ihan vaan siksi, kun se sattui pyörimään mielessä ilman syytä. Sen jälkeen aina kun olen täällä käynyt, on alkanut pyöriä päässä Nirvanan All apologies, ja nyt vasta tajusin yhteyden.

Kysyin eilen työmiesten nokalta, onko niillä viikonloppu vapaa (pitkiä päiviä tehny ja se ainaki oli välillä minusta tosi väsyneen näkönen) ja se sano on, ja että katto tulee valmiiksi sillon eilen. No, nyt niille oli kuitenkin nakitettu tälle päivälle vielä tuon seinän korjaus - ilman asian puheeksiottoa olisivat ilmeisesti jättäneet lahon seinän silleen, vaikka siitä puhuttiin myyjälle ihan alusta saakka, että seki pitää korjata. Myyjä oli vaan jättäny sen tyynesti pois sopimuksesta. Ne olis jättäny siihen lahot laudat vinksin vonksin ja kissanmentävän reiän siihen räystään alle, mistä ritilä on jo pudonnut purku- ja uudelleenrakennuksen tuoksinassa. Ja muka pitkä takuuaika, kun katon alle pääsee sit oravat ja linnut ja lepakot ja kuka nyt keksii mennäkään.

Kun tuossa firmassahan on erikseen myyjä, joka tekee laskelmat ja tarjouksen, ja ehkä käy katsomassa työmaalla - tuo sano tulevansa, mutta en oo huomannu että ois käyny - ja sit on erikseen työnjohtaja, jolla on useita työmaita, se piipahtelee paikalla kun pyydetään. Taitaa enempi olla puhelinyhteydessä työntekijöihin. Sit on tää varsinainen suorittava porras tässä hommissa, ja meillä vielä täysin ulkopuolinen tarkastaja. Onneksi on muita (mies) hoitamassa sitä puhelinrumbaa, kun silloin ongelmien ilmetessä (ja myyjän karkean virhearvion selvitessä) sitä soittorälläystä työnjohtajan ja tarkastajan ja myyjän suuntaan oli enemmän kuin kohtuullista. Mie oon vaan täällä ja kuvaan. Ja välillä kurkistelen kielimuurin takaa.

Toinen rakentaa seinää, toinen siivoaa jätteitä ja purkaa rakennustelineitä yksin. Aika pahan näkönen tilanne tuli äsken ihan tuossa ikkunan eessä, kun pystyosa kaatui huomaamatta kohti miestä, joka oli selin siihen irrottelemassa poikkipienaa toisesta pystyosasta. Oli aika lähellä, ettei kolkannut sitä, mutta onneksi ei kaatunut kokonaan vaan jäi kenoon. Saattoi se vähän johonkin hipaista, säikäytti ainakin. En päässy antaan tekohengitystä :P

Mut hei; meillä on nyt kunnollinen katto! Ja helvetisti velkaa. 25 tuhatta tuli maksaan tää lysti. Talokaan ole monen kymmenen tonnin arvoinen... mutta koti säilyi ja taas ehkä voidaan tässä muutama vuosi asua ja maksella velkojamme. Ja hirveitä sähkölaskuja.

Ennen/jälkeen:

perjantai 11. elokuuta 2017

Easily amused

Taas kakku. Taas se meni makeisiin suihin samana päivänä. Oli vaan hyvät mansikatkin menny makeisiin suihin (ihan luvalla tosin) niin kakun päällystää piti hieman täydentää pihaltahaetuilla villivatuilla ja tommosilla rakeilla. Koulunalotus- ja lomanlopettajaiskakku, selitin miehelle kun se kysy mikä kakku.

On ihanaa, että kattoa tehdään ja että sen pystyi ylipäätään tekemään, mutta elimistö on koko ajan vähän sellasessa hälytystilassa, kun pään päällä ryskyy ja paukkuu kun taloa sananmukaisesti ensin hajotetaan ja sitten sitä lyödään uudelleen kokoon uusista puista. Puukkosahat ja porat jyrisee ja naulaimet ja nitojat paukkuu ja lankut kolisee. Portaikon lampusta putos kupu tärähtelyn johdosta. Neljättä päivää ja eilenkin aamuysistä iltakasiin. Hienoa toki. Ahkeria työmiehiä etelästä, kielimuuria pukkaa mutta onneksi ei tartte paljo puhua. Tere hommikust melkein riittää, välillä jotain muutakin.

Väsyttää päiväkausien hälytystila ja se, kun koira oli levoton yöllä ja halus sit uloskin 03:39 enkä saanut unta ennenkuin vähän ennen kuutta, ja seiskalta taas ylös. Tyttö junalle, koirat kävelylle, sit pihalla vähän kuskailin rakennushommista jäänyttä siistiä lankunpätkää liiteriin ja lyhyempiä saunalle ennen työmiesten tuloa. Oma mies on töistään kotiuduttuaan tyytynyt vain valittamaan työn jäljestä. Yhden puun pyydettäessä poimi jätelavalta, kun en itse siihen  ylettynyt. Olen jemmaillut sieltä purettua puutavaraa ja irrotellut niistä nauloja, niillä kuivilla kakkoskakkosilla lämpiää sauna moneen kertaan. Kun ei meille vieläkään ole niitä puita ostettu. Eipä tämä tukala tilanne ole miehen rahankäyttöä muuttanut; osteli paitoja ja valokuvaustarvikkeita ja kun pyysin, että maksaisi toisen tytön e-kirjan, ni ei oo kuulemma rahaa. Lapsella ei oo koulukirjaa, mutta onpahan isällään hieno paita. Mie tilasin ja maksoin jo toiselle sen yhden kirjan, mitä se tällä hetkellä tarvii.

Polkupyörät olis pitäny myös huoltaa ennen koulun alkua, mutta ei muistettu ja "ehditty", ja eilen sit illalla saunan jälkeen aloin niitä katteleen... kauheella etsimisellä löytyi pumppu (sitä oli pidetty kuistilla, mutta kun kuisti keväällä siivottiin, sekin vietiin muualle) mutta siitä oli alkanut letku falskata, eikä sillä tehny enää mitään. Löytyi sitten vanha pyöränpumppu, jolla saatiin yhden pyörän renkaat täytettyä, mutta toisessa on ilmeisesti venttiili rikki tai kumi jostain ihan hajalla. Lopulta lapset kuitenkin sai autokyydin seisakkeelle.

Junat vaan menee niin typerästi, että joutuu oleen 1,5 tuntia liian aikaisin koulukaupungin asemalla, että ehtii kahdeksaksi kouluun.

Lämmin päivä taas tulossa. Jotain myräkkää luvattu, saa nähä.


torstai 10. elokuuta 2017

Kesän loppu.


Vein autollisen lapsia kouluun. Taas se alkaa. Voi hyvänen aika, miten tämä kesä loppuikin niin äkkiä! Ei ehditty katsoa sitä lyhintä reittiä asemalta koululle, ei ehditty kuopuksen kanssa katsoa miten lippu ostetaan automaatista, justiin eilenillalla saatiin mentyä tablettikaupoille kun tytölle tulee e-kirja jolle pitää olla joku lukulaite. Anoppi kustansi siitä 120 euroa avustuksena, mikä on mukavaa. En ite ymmärrä mokomasta e-kirjasta mitään, oon yrittäny googlettaakin mutta missään ei ole selitystä for dummies että voiko se olla esim. useammassa laitteessa - kotona koneella ja mukana puhelimella - vai voiko sen siihen hintaansa ladata vain yhden kerran johonkin ja miten se käytännössä toimii. Ehkä asia selviää. Toinen on, että se tulis halvemmaksi per vuosi, jos sen ostais kerralla koko kouluajaksi, mutta kun en luota siihen, että lapsi viihtyy ja jaksaa koko koulua loppuun asti. Kun ei se tosiaankaan ole sen ala. Mutta sekin ehkä selviää.

Mie niin toivon, että tytöt viihtyis ja jaksais!

Katto rakentuu.

sunnuntai 6. elokuuta 2017

Markkinoita, makkaroita ja matoja

Laps läks kaverinsa kanssa kyläileen junamatkan päähän. Vielä ehtii ennen koulua. Juna oli aivan täynnä, lippua ajoissa varatessa oli vain yksittäisiä paikkoja, ja ravintolavaunukin oli täynnä. Piti lähteä aamulla, sattuneesta syystä eli erään menon takia oli onneksi suunniteltu aikaisempaa lähtemistä - ensinnäkin mulle tuli lähtöaika taas niin huomaamatta, että sieppasin vaan housut jalkaan ja huivin päähän, ja lähdin kyytimään lasta junalle yöpaitaisillani. Toisekseen kun piti vain lähimmälle seisakkeelle viedä, kävi ilmi että kaverilla ei ollut kyytiä, tai ehkä kyytijä oli sairas, kankkusessa tai jotain kun ei vain noussut viemään, niin piti sitten sekin hakea, myöhästyivät alkuperäisestä aikomuksesta mutta varsinaiseen pitkän matkan junaan kyllä ehtivät. Kun vein kaupunkiin asti. Siellä sit ajelin vaan yöpaitasillani, onneks ei tapahtunu mitään että olis pitäny nousta autosta... vähänkö olis ollu noloa.

Siirreltiin ja raivailtiin miehen kans vähän vinttiä, kun huomenna pitäs tulla remonttimiesten laittaan jotain tukia sinne sisäpuolelle, ettei sisäkatto romahda kun purkavat sitä ulkokattoa ja tekevät uusia kattotuoleja, mikäli niitä voi tehdä. Sisäkatto kun on sillä Pyhällä Hengellä kiinni läpilahoissa kattotuoleissa. Muistin sitten tummuneita paneeleja katsoessani, että siitähän on jo useampi vuosi, kun olen kattonu niitä tummuvia paneeleita ja puhunut miehelle, että jotain on siellä vialla. Voi että, kun se olis ottanu mun puheet sillon tosissaan ja vaikka kattonu sinne tuuletuskanavaan... ei ehkä olis ollu näin toivotonta. Mutta tää on taas sitä jossittelua, ja mies ei sanonu mitään kun muistelin ääneen tätä asiaa sille. Sitä harmittaa ja suututtaa kun mie oon asiasta puhunu ja se on mua ja mun puheita väheksyny.

Sateessa on ollu taukoja, että on päässy onneksi ulkoileen. Tänään kävin ripeän lenkin metsätiellä, oikein tunsin kuinka endorfiinit vaikutti. Eilen käytiin isoilla markkinoilla, ostin elämäni ensimmäisen viipurinrinkelin - oon luullu että se on joku kälynen vesirinkeli mutta sehän on kunnon pulla - ja saippuaa. Jälkimmäinen tuoksuu vahvasti aina kun pussin läheltä kävelee keittiössä. Olis ollu ryynimakkaraakin kaupan, mutta sit ku alkoi jälleen sataa niin mentiin syömään aasialaista ruokaa oikein sisäravintolaan - ja mulla meni ruokahalu ku salaatissa oli mato, kastemadon näkönen pieni ohut mato jossa kulki siksakkinen verisuoni. Väkisin söin vähän, kun kerran oli maksettukin, mutta öklö olo oli pitkän aikaa. Siis sehän on ihan normaalia että ravintolan salaattiin eksyy mato, että en mie siitä viittiny kitiseen ruveta, mutta silti... ei huvittanu enää syödä. Muutenkin oli tällä kertaa vähän huonot sapuskat siellä, mieskään ei ollu tyytyväinen.

Ei pitäs niin tarkkaan kattoa, mitä suuhunsa pistää... jos olis ollu vaikka punasipulia siinä salaatin joukossa, mato olis hyvin menny punasipulin hituna, mutta ku siinä ei pitäny olla mitään punaista.

Yhen yhtäkään salamaa tai jyräystä ei oo viime päivinä kohdalle osunut, vaikka niitä salamia monena päivänä on sääennusteessa ollutkin. Sillon yhtenä päivänä oli parhaimmillaan 7 salamaa, ja mitään ei tullu. Ei ees lähimailla. Viimeksi tänään tunti sitten olis pitäny olla. Vettä kyllä on tullu.

perjantai 4. elokuuta 2017

I got the pulsating rhythmical remedy

Nousin viiden maissa ylös, kun olin illalla katsonut säätiedotuksesta, että kuudelta sataa ja jatkuu koko päivän - halusin käyttää koiria lenkillä ennen sadetta. Melkein onnistuinkin; reilu puoli kilsaa ennen kotia alkoi sade. Kuusi salamaakin on tullut ennusteeseen, mutta eiköpähän nekin sieltä putoile pois kun päivä etenee. Taivas oli ihan oranssi kun heräsin, mutta laimeni jo siiheksi kun ehdin ulos.

Auringonnousu ennen sateen alkua

Eilen aamupäivällä kävin koirien kanssa ulkona ja tein normihommia - tiskikoneen tyhjennystä yms. - ja puolilta päivin käytin kuopusta nuopsyllä, kaupassakin käytiin. Sen jälkeen ryhdyin ruuanlaittopuuhiin, tein makaroonilaatikkoa ja paistoin muikkuja, joiden kera pussimuusia (sitä Lidlin, joka on ainoa syötävä pussimuusi) ja miehellekin oli kahvit valmiina, kun se tuli töistä. Oman ruokani siinä lopeteltuani istahdin pitkästä aikaa tähän tietsikalle (kuopus oli tässä ollut mun kaksituntisen keittiöurakan ajan) niin mies heti sanoo, että haluaisi tulla tähän käsitteleen jotain kuvaa. Kun minähän olen koko päivän tässä istunut. Hieman närkästyneenä sanoin, että tein juuri ruokaa pitkän aikaa - "ai koko päivän?" kysyy mies huvittuneena. Näin sitä kotitöitä ja naisen panosta arvostetaan. Mutta samapa tuo, mulla oli ja on vieläkin hyvä Maigret kesken ja konehan on miehen. Ei mulla mitään tärkeetä ollu ja saanhan mie tässä olla ihan tarpeeksi. Toistaiseksi, kun on vielä koti ja kone.

Tein muun muassa jälkiruuaksi mansikkakermakakun, jonka viimeisestä palasesta jääkaapissa ehdin ottaa kuvan. Aamulla sekin oli kadonnut. Taisi olla hyvä kakku muidenkin kuin minun mielestä. Jauhoista ~42,5% oli vehnää, loput riisijauhoa. Mansikoissa oli paljon huonoja, mitä lie sateessakerättyjä.

Joskus mietin, miksei mulla ikinä mee ruokahalu kun on stressiä, mutta nyt taitaa aika ajoin olla jotain sellasta. Paino ei oo ollu näissä lukemissa sitten vuoden 2013. Se tartti sitten näköjään kodin ja luottotietojen menetyksen uhan, ja aikaisintaan joskus ensi viikolla ehkä tulee selko, väistyykö uhka vai käykö toteen. Ehtii vielä kilo pudota... vaikka mieluummin olisin läski, jolla on koti.

keskiviikko 2. elokuuta 2017

Rummutusta ja jauhamista

Taas kökötän yksin mietteissäni täällä lahon katon alla. Toistaiseksi rankka vesisade on pysynyt ulkopuolella, hyvin ovat teipanneet ja ruuvanneet pressun. Huomenna pitäs tulla taas virolaiset työmiehet katon kimppuun.

Niin, se kattohomma on oikeesti vieläkin vähän jossittelun ja ehkäilyn varassa. Luulin, että on tutkittu ja asianmukainen suunnitelma tehty, mutta nyt selvisikin, että se on ylläolevalla tolalla. Sellanen firman ulkopuolinen tarkastaja, jonka anoppi hommas kattoa kattomaan, on suunnitelman tehny, mutta ei sekään oo ees tutkinu, kuinka pitkälle ne kattotuolit on mädäntyneet ja onko yhtään mitään, mille rakentaa uusi katto. Voi olla seinähirsissäkin jo mätä. Se tyyppi on kyllä semmonen "voisi tehdä näin tai voisi tehdä noin" - jahkaaja.

Kuopuksen vein kauheassa kaatosateessa seisakkeelle, lähti poikakaverin kans hengaileen. Ei oo sitäkään paljon kotona näkyny, ei sairaalareissukaan hidastanu menoa. Eilen hain sen puol kymmenen maissa seisakkeelta kotiin. Esikoinen on taas omalla poikakaverillaan. Ulos ei viitti mennä, mitä mie sielä satteesa ku ei koiratkaan halua. Musiikkia kuunnellut, löysin yhtäkkiä Prodigyn kun meinasin ensin kirjottaa Youtuben hakuun Procol Harumin, aattelin sit että kokeillaan nyt tuota. Sehän on hyvä! Liukuhihnalta tuli kappaleita, ja vain yksi piti skipata ja yhtä vähän "kelata eteenpäin". Piristi.

Jasmikkeen ihanat kukkaset alkaa olla maassa. Ja jotenkin - liekö johtunut muutenkin pahasta mielestä - se on tuoksunu tänä kesänä oudon karvaalle tai miten sitä nyt kuvais. Ikäänkuin olis liikaa hajuvettä. Liian vahvasti. Yleensä oon nauttinu siitä, nyt ei tehny mieli mennä lähelle. Piti kyllä kesken parhaimman kukkimisen leikata muutamia varsia pensaasta, että kattomiehet mahtuu liikkuun.

Onneksi koko aamun rummuttanut sade alkaa vähitellen hiljetä ja tulee valoisampaa. Pistin kynttilän palamaan - tai tuoksutuikun - kun oli niin hämärää ja liekki näkyy. Ja haisee. Miten sekin nyt ottaa mun nokkaan niin kovasti. Mulla on varmaan joku aivokasvain joka häiriköi aivojen hajukeskusta. (Nyt piti deletoida aivokasvaimesta lähtenyt ajatusketju. Älkäämme rohkaisko moisia aatoksia.)

Itku on ollu viime aikoina hyvin herkässä, ihan mikä tahansa saa kyyneleet tulemaan. Esimerkiksi tämä uutinen. Hieno uutinen, ei ees surullinen. (Ja tämä pätkä, mikä yleensä ilahduttaa sujuvuudellaan...)Siellä rippijuhlissa kaikki laulut sai vedet silmiin. Vitsailinkin asiaa ihmetteleville, että itku tulee ku joku sanoo päivää... Mutta täällä kotona yksin on hyvä vollottaa. Ei oo ketään kenen takia pitäs hävetä. Tai ketä pitäs suojella huolestumasta mun hyvinvoinnista.

On tää ollu kyllä kummallinen kesä. En paheksu helteiden puutetta, mutta olis nyt vähän lämpimämpi voinu välillä olla. Ei mua myöskään haittaa hyttysten puute, mutta säälittää ku linnunpojat kuoli nälkään. Kuun puolivälin jälkeen me käydään kyllä Reposaaressa, sillon vois olla hyvä ilma. Ilmatieteen laitoksen tiedotteissa on toistunut sanapari "harvinaisen kolea".

Vois vaikka tehä salaatin. Taas. Tai siivota.

tiistai 1. elokuuta 2017

Sairaalareissu, tatska ja ainaista rahanmenoa

No, kai me tässä toistaiseksi voidaan asua. Pankki lupas että saadaan maksaa osamaksulla se remontti, jonka hinta siis lisääntyi enemmän kuin tuplasti. Tällä hetkellä näyttää siltä, että asia siis jollain tavalla järjestyy, mutta järjestymisestä saa maksaa kyllä hitosti. Mie en varmaan edes elä niin kauaa, että kaikki nää velat on maksettu. Verovirasto toki muisti 660 euron lahjaverolla myös, mutta sehän oli odotettavissa. Ja kaksi pakkoa maailmassa on; maksaa verot sekä kuolla.

Tän kaiken jälkeen sitä kyllä arvostaa tätä pientä, ahdasta, pölyistä loukkoa ihan eri tavalla. Eikä rahanmeno tähän jää, jotenkin pitää vielä saada jätelain mukainen jätevesijärjestelmä jos kunta ei vedä tuota vesi- ja viemärijohtoa tuosta naapurista meille. Maksaahan sekin tietysti, mutta olishan se parempi niin, kuin että maksetaan ensin tonneja siitä, että jätevedet saadaan asianmukaiseen malliin ja sitten parin vuoden päästä toisia tonneja siitä, kun ne johdot vedetään tänne asti tuo viimeinen sata metriä. Kun luulen, että jos se vedetään, siihen on pakko liittyä, ainakin tuolla kylällä kun yhtä taloa myytiin, siinä kaupassa oli semmonen ehto että on liityttävä.

Ikkunoille pitää jossain vaiheessa tehdä jotain, ja luultavasti putkistolle myös. Kun petrooli loppuu, nousee lämmityskustannukset eli sähkölaskut etenkin talvella tulee olemaan jättisuuria, ne on jo nyt satasia kuussa, vaikka on lisälämmittimiä kaksin kappalein. Uunia toki voi ruveta taas käyttämään, mutta ei ennen kuin sitä on joku ammattilainen käynyt katsomassa, että onko se turvallinen. Hormi myös. Eikä se puukaan ole ilmaista. Kalliiksi tulee asuminen.

Olenkin sitä mieltä, että ainakin sitten, kun lapset lähtee omilleen asuun, pitäs myydä tämä. En toki halua hätyyttää lapsia, mutta ei niillä tunnu olevan mikään kiire poiskaan... ilmeisesti kotona on kumminkin hyvä asua ja olla. Harvoin meillä esimerkiksi tosissaan riidellään, kun se joillakin tuntuu olevan jokapäiväistä. Mulla ja miehellä on joskus erimielisyyksiä, ja tyttäret kinastelee jostain vaatteen lainaamisesta.

Kuopus oli eilisen päivän kaverinsa kanssa Kouvolassa kuvaamassa junia, ja sitä oli pyörryttäny ja oksettanu etenkin kotimatkalla ja sit kotona sen henkeäkin alkoi ahdistaa, ja vein päivystykseen. Nestehukka. Olivat tietty siellä SolarSoundissakin olleet juomatta, että ei tartte lähtee lavan edestä pissalle, ja sitten kuvausreissulla jääny syöminen ja juominen melkeen kokonaan. Verenpaine oli 84/47, mutta sain sen kuitenkin kotiin, vaikka ensin meinasivat että pitää lähtee viemään keskussairaalaan tarkkailtavaksi. Juottaa piti vaan kovasti. Päivystys oli just kohta loppumassa ja saatiin tosi nopeeta palvelua - tyttö sai sängyn alleen ja monitoroinnin päälle (happisaturaatio, respiraatio, ekg) ja reilun tunnin päästä oltiin taas kotona. Verikokeissa oli kaikki hyvin. Toki ne uteli moneen kertaan alkoholi- ja huumeasioista, ne lienee aika yleisiä syitä miksi nuori tulee tokkurassa päivystykseen.

Sillä on ollu pyörrytystä aika usein viime aikoina, täytyy kai kattoa että se juo tarpeeksi. Ei siinä oo ollu ennen mitään ongelmaa, vaikka syömisten kans kyllä on.

Esikoinen lähtee tänään puolestaan hakemaan tatuointia itelleen. Tatuointikielto oli siihen asti, kun täyttää 18, ja nyt se on saavutettu. On se tutkinut asioita ja vertaillut tatuoijien kädenjälkiä eikä valkannut vaan halvinta, että toiveita on saada asiallinen leimakin. Toisin kuin yhdellä tutullaan, joka otti kauhean tatskan ulkomailla... ison ja ruman. Nuori ihminen saa hävetä sitä lopun ikäänsä, jos ei sit poistata joskus, ja siinäkin on varmasti kova homma. Tytär on suunnitellu itelleen kyllä vaan pientä.