lauantai 12. elokuuta 2017

Koti ♥

Höh, panin tuon random sanaparin edellisen kirjoituksen otsikoksi ihan vaan siksi, kun se sattui pyörimään mielessä ilman syytä. Sen jälkeen aina kun olen täällä käynyt, on alkanut pyöriä päässä Nirvanan All apologies, ja nyt vasta tajusin yhteyden.

Kysyin eilen työmiesten nokalta, onko niillä viikonloppu vapaa (pitkiä päiviä tehny ja se ainaki oli välillä minusta tosi väsyneen näkönen) ja se sano on, ja että katto tulee valmiiksi sillon eilen. No, nyt niille oli kuitenkin nakitettu tälle päivälle vielä tuon seinän korjaus - ilman asian puheeksiottoa olisivat ilmeisesti jättäneet lahon seinän silleen, vaikka siitä puhuttiin myyjälle ihan alusta saakka, että seki pitää korjata. Myyjä oli vaan jättäny sen tyynesti pois sopimuksesta. Ne olis jättäny siihen lahot laudat vinksin vonksin ja kissanmentävän reiän siihen räystään alle, mistä ritilä on jo pudonnut purku- ja uudelleenrakennuksen tuoksinassa. Ja muka pitkä takuuaika, kun katon alle pääsee sit oravat ja linnut ja lepakot ja kuka nyt keksii mennäkään.

Kun tuossa firmassahan on erikseen myyjä, joka tekee laskelmat ja tarjouksen, ja ehkä käy katsomassa työmaalla - tuo sano tulevansa, mutta en oo huomannu että ois käyny - ja sit on erikseen työnjohtaja, jolla on useita työmaita, se piipahtelee paikalla kun pyydetään. Taitaa enempi olla puhelinyhteydessä työntekijöihin. Sit on tää varsinainen suorittava porras tässä hommissa, ja meillä vielä täysin ulkopuolinen tarkastaja. Onneksi on muita (mies) hoitamassa sitä puhelinrumbaa, kun silloin ongelmien ilmetessä (ja myyjän karkean virhearvion selvitessä) sitä soittorälläystä työnjohtajan ja tarkastajan ja myyjän suuntaan oli enemmän kuin kohtuullista. Mie oon vaan täällä ja kuvaan. Ja välillä kurkistelen kielimuurin takaa.

Toinen rakentaa seinää, toinen siivoaa jätteitä ja purkaa rakennustelineitä yksin. Aika pahan näkönen tilanne tuli äsken ihan tuossa ikkunan eessä, kun pystyosa kaatui huomaamatta kohti miestä, joka oli selin siihen irrottelemassa poikkipienaa toisesta pystyosasta. Oli aika lähellä, ettei kolkannut sitä, mutta onneksi ei kaatunut kokonaan vaan jäi kenoon. Saattoi se vähän johonkin hipaista, säikäytti ainakin. En päässy antaan tekohengitystä :P

Mut hei; meillä on nyt kunnollinen katto! Ja helvetisti velkaa. 25 tuhatta tuli maksaan tää lysti. Talokaan ole monen kymmenen tonnin arvoinen... mutta koti säilyi ja taas ehkä voidaan tässä muutama vuosi asua ja maksella velkojamme. Ja hirveitä sähkölaskuja.

Ennen/jälkeen:

24 kommenttia:

  1. Ei oo halpaa lystiä, ei. Mutta katto pitää olla pään päällä! Ja koti, se vaan on niin täällä kylmässä Pohjolassa (no pitää muuallakin olla...)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tätä nyt arvostaa taas, vaikka onkin pieni ja ahdas ja tunkkainen...

      Poista
  2. Auts! Mutta on kyllä komea katto! Aiemmin viikolla kuulin miten oveen koputettiin. Olin just tullut suihkusta, kylpytakki oli onneks päällä ja hiukset pyyheturbaanissa. Ajattelin ihan vain ignoorata koputuksen koska en odottanut ketään. Eipä ignooraus paljoo auttanut kun mies kokeili ovea, joka toki oli lukitsematta. Mä huutamaan makkarista että en oo kyllä nyt oikein pukeissa! Ei miestä tuntunut haittaavan. Kovasti haluaisi mulle uuden katon myydä ja mä en kovasti halua ostaa, koska ei ole varaa. Lupasin että saa kyllä ens viikolla mennä rymimään kattoon jos välttämättä haluaa mutta ei mulla siltikään ole pistää 10-20 000 euroa kattoremppaan. Väitti että ei se niin paljoa maksaisi. Eipä. Tehköön kuitenkin tarjouksen ihan mielenkiinnosta. Ihan saisi kolme kuukautta korotonta maksuaikaa. Meinasin revetä nauramaan. Sehän se ratkaisisikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, naapuri kertoi kattoremontin myyneistä hemmoista, jotka oli vaan purkanu vanhat pellit ja häipyneet niiden kans, eikä ikinä tullu takas. Että piä ny huoli etteivät vie peltejä katolla käydessään :)₩

      Poista
  3. Onneks on ehjä katto päällä, mut laskujahan riittää pitkälle ajalle...kait!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneks on katto. Laskuja olis ollu kyllä tarpeeksi ihan ennestäänkin.

      Poista
  4. Hieno katto! Kyllä se siitä lähtee taas rullaamaan. Ihanaa ettei teidän tarvitse muuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se ihanaa. Ja se että raha-asiat järjesty.

      Poista
  5. No nyt on kuvan mukaan entistä ehompi katto, hienoa!

    Kotitalousvähennyksellä saisi vähän rahoja takaisin työn osalta, jos työ näkyy laskussa eritteltynä. Materiaalistahan ei vähennystä saa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, saahan siitä vähän sit takas, maksimi ylittynee helposti.

      Poista
    2. Maksimivähennyksen saatte jos työn osuus laskusta on noin euroa vaille 5000 euroa (50 % x 4 999,50 euroa = 2 499,75 euroa ja tämä siis kertaa kaksi kun molempien puolisoiden osalta saa vähentää 2400 euroa. Omavastuu 100 euroa menee tällöin vain kerran. Mukavasti pienentää tota summaa.

      Poista
    3. No, työn hinnaksi on sopimuksessa merkattu noin 14 ja puoli tuhatta...

      Poista
    4. Kauanko tuo remppa kesti? Kuulostaa järkyttävän isolta summalta tuo työn osuus! Mutta pakkohan se oli ottaa jos vaihtoehtoja ja tekijöitä ei ollut liiaksi :(

      Poista
    5. Halvin mitä löytyi, alkuperäinenkin tarjous oli viis tonnia pienempi kuin seuraava, mutta toisaalta kun oltiin pakkoraossa, niin niillä oli kyllä tilaisuus laittaa meille (tilanteen kauheuden selvittyä) vaikka minkälainen se uusi tarjous, niin se olis kai ollu vähän pakko hyväksyä. Neljäsosa katosta revitty auki ja pellitkin jo pihalla. Kyllähän ne äijät siinä hyöri monta päivää - neljä 9-11 tunnin mittaista ja kaksi lyhyempää. Vaikka on siinä vielä korjattavaa tosiaan...

      Poista
  6. Hieno homma ja hienolta näyttää katto! Mitäs mä noitaakka sulle sanoin tuolla aiemmin, että asia järjestyy :)

    Onko teillä suora sähkölämmitys, kun mainitsit isot sähkölaskut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, suora sähkölämmitys ja harva vanha talo. Pönttöuuni kyllä on, mutta ei oo ollu toiminnassa moneen vuoteen - pitäs korjata ku tiiliä putoilee ja hormikin varmaan massata ennenkuin sitä alkaa käyttään.

      Poista
    2. Varmaan on isot laskut, kun pelkällä sähköllä joutuu lämmittämään. Suora sähkölämmitys meilläkin on. Muutama vuos sitten saatiin takan ja leivinuunin lisäksi ilmalämpöpumppu. Jo rupes laskut pienenemään selvästi. Seuraava projekti teillä on sitten uunin kunnostus?

      Poista
    3. Joo ja remonttirieskojen mielestä talon ulkoverhous olis kanssa uusimislistalla. Hohhoijaa, kyllä rahanmenoa riittää...
      Meillä on lämmitetty petroolilämmittimellä (kun mies sai ed. työpaikasta sellasta lientä, mitä pystyy käyttään polttoaineena niissä) hyvin paljon talvisin, ja silti on sähkölaskut ollu satasia kuussa.

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Hieno, mutta vähän meluisa, kun erinäisiä äänieristyskerroksia on välistä nyt pois...

      Poista
  8. Oi, onneks on katto ja hieno onkin! Pirusti se maksaa, mutta niinhän ne aina...rahanpirua tarvitaan joka saakelin asiaan. Mutta usko pois, vaikka kliseeltä tuntuukin, kaikki järjestyy, aikanaan! Toivon kaikkea hyvää <3

    Piti edelliseenkin postaukseesi jotakin kommata, mutta meillä oli mun 2 x 12 v. lapsenlapset perjantaiaamusta sunnuntai-iltaan täällä meillä, joten ohjelmaa riitti! ;D Ihania tyttöjä ovat, enempi apuna kuin hoidettavina jo. Nautimme ihan täysillä koko viikonlopun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuon ikäiset on tosiaan jo aika "itsestääntoimivia", eivät oo niin tarvitsevia kuin pienemmät. Just tänään kattelin kouluunlähtöä toimittavia lapsiani, ja ihmettelin miten ne ihan just oli pieniä ja nyt niin isoja...

      Poista
  9. Hieno katto! Kaikki aina maksaa, mutta onneksi velalla voi asiaa hoitaa, niin ei tunnu kertarysäyksenä. Kyllä siitä sitten taas selviää ja kyllähän kunnossa oleva katto nostaa talon arvoa.
    Mukavaa elokuun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jos pankki ei olis luvannu osamaksua, niin eihän me oltas pystytty tuota maksamaan, kun ei lainaakaan saatu. Onneksi näin.

      Poista